Yli 40 kiloa kevyempi elämä

Uusi elämä. Veli Keitel jäi yksinhuoltajaksi kun lapset olivat 6- ja 8-vuotiaat. Tyttärellä on nyt kaksi pientä lasta, ja Veli sanoo ajatelleensa ennen ruokaremonttia, että hänen on oltava vaari niin pitkään kuin vain voi. Kuva Auli Henriksson
188-senttisen Veli Keitelen vaaka näytti painavimmillaan 146 kiloa. Nyt paino on pudonnut yli 40 kiloa ja mies jaksaa olla jaloillaan entisen 10 minuutin sijaan vaikka päivän. Diabeteslääkitys on voitu vähentää kolmannekseen.

RUOTSINPYHTÄÄN RUUKKI Viirilästä kotoisin oleva, nykyisin Ruotsinpyhtään ruukissa asuva Veli Keitel palasi kotimaisemiin yli 40 Helsinki-vuoden jälkeen. Nuorena hän pelasi jalkapalloa, tennistä, ui ja pyöräili. Elämä pääkaupunkiseudulla oli hektistä ja elämäntavat liukuivat pikku hiljaa huonoiksi. Uni- ja ruokarytmi olivat sekaisin, eikä tullut juuri liikuttua.

– Diabetes tulee salakavalasti. Työterveydessä diabetes tuli ilmi ja määrättiin lääkkeet. En kuitenkaan hakenut niitä apteekista, tästä on kahdeksan vuotta, hän kertaa.

Korkin hän laittoi kiinni seitsemän ja puoli vuotta sitten. Diabetes kuitenkin eteni ilman lääkitystä. Sairastumisen jälkeen tuli vielä avoero, joka veti henkisesti mielen matalaksi.

Reilu vuosi sitten lähti elämänmuutos liikkeelle. Vuosikontrolleissa oli kyllä neuvottu ja kehotettu pudottamaan painoa, mutta hän toteaa, etteivät muiden sanomiset tehoa, ennen kuin oma innostus herää.

– Neuvot ja ohjeet vaikuttivat kyllä taustalla muutoksen alettua.

Kotihoito kävi syöttämässä

Diabeteksen lisäksi miehen vei huonoon kuntoon kaksipuoleinen veritulppa keuhkoissa, jonka vuoksi hän konttasi pihalta 15 asteen pakkasessa hitaasti kotiin. Tämän jälkeen hän oli niin huonossa kunnossa, että kotihoito kävi syöttämässä ja pistämässä lääkkeet.

– En pystynyt itse edes syömään käsien vapinan vuoksi. Nyt en tarvitse enää kotiin apua, huushollin olen aina itse pitänyt kunnossa ja nyt pystyn syömään ja pistämään itse. Täällä on muuten maailman mainioin kotihoito, hän kiittelee.

Pitkiä kävelyjä

Keitel kertoo kävelleensä viimeisen kahden viikon aikana 35 kilometriä. Hän on käynyt niin Kukuljärvellä kuin Paaskoskella Ruukin keskustan lisäksi. Ero on huima, vuosi sitten hän pääsi rollaattorin kanssa liikkumaan kymmenisen minuuttia kerrallaan. Kun kotoa lähti kauppaan, piti siellä levähtää ennen kuin uskalsi lähteä takaisin kotiin.
– Rollaattoria käytän vieläkin, tasapainon kanssa on vähän ongelmia, hän sanoo.

Lenkkeilyn lisäksi hän jumppaa tunnin joka aamu, joka päivä.
– Mieti, että vanhaa putkitelkkaria kannoin aiemmin koko ajan mukana, ne painoivat sen nelisenkymmentä kiloa. Mitään rääkkijumppaa en ole harrastanut, mutta säännöllisesti joka päivä tunnin, säännöllisyys on se juttu. Joka ikinen päivä. Kun asuu yksin, niin on helpompaa kun voi itse tehdä aikataulut eikä kukaan ole komentelemassa. Toistan liikkeitä 50 kertaa.

Apuvälineiksi riittävät käsipainot, suihkutanko ja kuminauha.
– Ajattelin alkuun, että jatkan niin kauan kunnes jotain tapahtuu. 10 kiloa lähtikin heittämällä. Toki se oli pitkälti nestettä, mutta sen jälkeen on lähtenyt ihan silkkaa läskiä.

Kotijumppaa. Jumppaohjeita Veli sai kaupungin kuntohoitajalta, mutta on käytännössä luonut omat kuntorutiinit ja valinnut liikkeet. Kuva Auli Henriksson

Astangajooga tuntuu omalta, ja sen filosofia puhuttaa myös.
– Yhden liikkeen hiomiseen voi käyttää vuosia. Enhän minä taivu kaikkeen, mutta teen muunnellen.

Ennen Keitel joutui käyttämään yhden insuliinikynän pitkäaikaisvaikutteista, ja kolme pistosta ruokainsuliinia päivittäin. Nyt on vain yksi laihduttavavaikutteinen pistos.
– Yhteiskunnalle tulee iso säästö, kun kaksi päivittäistä kynää on jäänyt pois. Yhdessä paketissa on 10 kynää ja se maksaa noin 1 000 euroa. Jos niitä joutuisi itse maksamaan, ei pystyisi. Yli 10 000 euron edestä saattoi olla kyniä kaapissa, hän kertaa.

Ei enää paistettua

Lähdettyään Viirilästä 16-vuotiaana hän opiskeli kokiksi ja teki keittiöhommia kymmenen vuotta. Sen jälkeen hän siirtyi tekniselle alalle, ollen ensin puhelinlaitoksella ja lopuksi Finlandia-talolla talotekniikkaa hoitamassa.

Kokin taidoista on ollut hyötyä ruokaremontin teossa.
– Ruokaremontti oli täydellinen. En paista enää mitään, syön vihanneksia, kanaa ja kalaa, aika paljon keittoja. Leivon itse melkein kaikki leivät ja käytän moniviljajauhoja. Rasvan tuoksu jo ällöttää, valmistan ruokaa hauduttamalla ja keittämällä. Kaikki makea jäi myös pois, kahvissa kyllä käytän vielä sokeria. Erittäin tärkeää on ruokarytmi, pitää syödä viisi, kuusi kertaa päivässä. Ylimenokauden jälkeen on ollut hyvinkin helppoa noudattaa uusia ruokailutapoja ja -rytmiä ja vatsakin voi hyvin, hän kertoo.

Läheiset kannustivat

Keitel jäi yksinhuoltajaksi, kun lapset olivat 6- ja 8-vuotiaat. Tyttärellä on nyt kaksi pientä lasta, ja hän sanoo ajatelleensa ennen ruokaremonttia, että hänen on oltava vaari niin pitkään kuin vain voi.

– Helsingin aika oli hektistä, nukkumaan ehti puoliltäöin ja aamukuudelta oli jo noustava töihin. Nyt menen nukkumaan noin 22.30-23. Jos tulee jalkapalloa, sen takia voi valvoa vaikka läpi yön, hän hymyilee.

Tupakkaa kuluu vielä, lopettaminen on käynyt mielessä, mutta vähän pelottaa, mitä se tarkoittaa syömisen kannalta. Läheiset ovat ottaneet Velin muutoksen kannustavasti vastaan, etenkin lapset ovat olleet iloisia ja todenneet, että hän on palannut takaisin.

– Kuusi, seitsemän vuotta kuljin otsaa myöten syvällä suossa. Olotila oli kamala, ei vain fyysisiä vaikutuksia, vaan hermot olivat kaikin puolin kireällä. Olen ollut aina ulospäin suuntautunut, silloin ei tehnyt mieli olla kenenkään kanssa tekemisissä.

Helsinkiin hän ei ole kaivannut, enkä maailmalla reissaamista.
– Ehdin käydä 72 eri maassa. Muistoja on loppuiäksi.

Keitel haluaa kiittää myös Paula Pyynyä, joka ulkoiluystävänä vei häntä kävelylle.

– Vapaaehtoistyö on todella tärkeää, itse annan kolmannen sektorin tekemälle työlle ison kiitoksen. Myös SPR:n kautta kävi ihminen ulkoilemassa ja keskustelemassa kanssani.
Uudet elämäntavat veivät kilot, ja toivat paljon hyvää. Keitel kuvaa elämäntyyliään nyt nöyremmäksi.

– Kuljen vielä niin hitaasti, että ehdin havaita asioita. En ennen ollut esimerkiksi huomannut lapsipatsasta Loviisassa Skanssin lähellä. Ympäristöön ei sillä tavalla kiinnittänyt huomiota.

Toivo muutoksen mahdollisuudesta

Loviisan terveyskeskuksen lääkäri Raija Sihvonen toteaa toistuvasti eteen tulevan henkilöitä, jotka Veli Keitelen tavoin ovat saaneet muutoksen elämässään aikaan.
Sihvonen kuvailee elämän omaan hallintaan ottamisen kiteytyvän siihen, ettei anna olosuhteiden, sairauden tai elämänkaaren tottumusten ottavan valtaa.
– Tärkeintä on toivo. Kun herää toivo siitä, että asiat voisivat olla eri tavalla, on muutos mahdollinen. Ratkaisun avaimet ovat jokaisen itsensä sisällä. Osa tarvitsee tiukat ulkopuolelta annetut ohjeet, osa etenee pienin askelin omilla tavoillaan. Ei ole vain yhtä ainoaa tapaa toteuttaa muutos, vaan on eri tapoja ja täytyy löytää se oma tie. Joku tarvitsee paljon yksilöohjausta, osalle toimii ryhmässä oleminen, hän miettii.

Muutos on mahdollista. Lääkäri Raija Sihvonen muistuttaa, että likkuvaan elämäntapaan tulisi tottua jo lapsena. Kuva Auli Henriksson

Elämäntapamuutokseen tähtäävien ryhmien tuloksellisuudesta on tutkimuksellista tietoa. Loviisassa ryhmiin on ollut kuitenkin vaikea saada riittävästi osallistujia.
– Ryhmien kokoonsaaminen on helpompaa isommilla paikkakunnilla, joissa on samaan aikaan riittävä määrä samanlaisessa elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Maalla, jossa välimatkat ovat pitkiä ja ihmisiä vähän, on hankalampaa.
Loviisassa tarjotaan enemmän erilaista yksilöohjausta. Terveydenhoitajat tukevat elämänmuutoksessa monin tavoin ja polku voidaan jokaiselle räätälöidä.

Kansantauti

Kakkostyypin diabetes on kansantauti, joka aiheuttaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Sihvonen toteaa, että sote-säästöistä puhuttaessa lääkekorvauskuluissa voitaisiin saada aikaan isoja säästöjä, jos saataisiin kansa kevyemmäksi.

Lääkekorvauksissa ei puhuta pelkästään diabetes-lääkkeistä, vaan myös verenpaine- ja nivelsairauksien ja 2-tyypin diabeteksen aiheuttamien muiden komplikaatiotautien hoidossa.
– Diabetes ei ole yksi ainoa sairaus, vaan monien hiukan toisistaan poikkeavien tautien rypäs. Geenejä ei voi muuttaa, elämäntapoja voi

Lääkekorvausten määrä on 20 vuodessa kaksinkertaistunut. Vuonna 1998 lääkekorvauksia diabeteksestä sai 150 000 henkeä ja vuonna 2007 286 000 henkilöä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana määrä on edelleen kasvanut. Viime vuoden lopussa oli

Suomessa 336 000 diabeetikkoa, suurin osa heistä 2-tyypin diabeetikkoja.
– Suurin osa on ylipainoon liittyvää. Omaa insuliinituotantoa on, mutta se ei toimi kuten pitää. 2-tyypin diabetekseen ei liity insuliininpuutos, vaan korkea sokeri toimii kuin happo verenkierrossa. Jos alkuvaiheessa tekee elämäntapamuutoksia, ja pysyy normaalipainoisena, voi välttää 2-tyypin diabeteksen tai ainakin siirtää sen kehittymisen vanhusikään, jos on geenialttius. Geenejään ei voi muuttaa, mutta elämäntapojaan voi. Rasva ohjautuu geneettisesti sisäelinten ympärille, sitä ei voi muuttaa, mutta voi päättää paljonko sitä kertyy.

Sairastumisriski lähtee lievään nousuun, kun BMI, eli body mass index, jolla arvioidaan henkilön painon ja pituuden suhdetta, ylittää lukeman 26. Varsinainen sairastumisen riski on, kun BMI yli 30 ja kun BMI on yli 35, ollaan jo todellisilla riskirajoilla.
– Vyötärönympärys naisilla pitäisi jäädä alle 90 sentin, mieluusti alle 80 sentin ja miehillä alle 100 sentin, mieluusti alle 90 sentin.

Miehet kirineet ohi

Kakkosiän diabetestä sairastavista on nykyisin miehiä jonkin verran enemmän kuin naisia.
– Jos verrataan 90-luvun lopun tilanteeseen, miesten suhteellinen osuus on kasvanut. Miehet saavuttivat naiset 2007, jolloin oli noin puolet ja puolet, ja sen jälkeen miehet menivät hieman ohi naisista. Miesten elopaino on kasvanut ja ruumiillisen työn tekeminen vähentynyt, Sihvonen toteaa.

Miksi sitten on niin paljon helpompi ottaa suklaalevy masun päälle ja katsella telkkua kuin käydä kävelemässä ja syödä ravintorikasta, puhdasta ruokaa.
– Ei minulla siihen ole vastausta. Toisilta muutos onnistuu, toisilta ei.

Ylipaino on suurin tekijä kakkostyypin diabeteksen kehittymisessä.
– Kaikki ylipainoiset eivät toki ole sairaita, mutta jos on diabetekseen taipuvainen geeniperimä ja iso massa, on riskissä. Kun olin nuori opiskelija, oli vanhuusiän diabetesta, nyt on jo lapsia joilla on 2-tyypin diabetes.

Ylipainon lisääntymiseen yksi syy on ravinnon muuttuminen köyhdytetyksi ja lisäaineiseksi. Sihvonen toteaa, että moni tuote kaupan hyllyllä ei kelpaa ravinnoksi.
– Toki eineksissäkin on hyviä tuotteita. Parasta olisi syödä kasviksia monipuolisesti ja vähemmän prosessoitua ruokaa, ja enemmän ravinnepitoista kuten vihanneksia ja marjoja.

Positiivista kannustusta

Joskus ammattihenkilökunta tuntee voimattomuutta, kun esimerkiksi lapsesta näkee mihin suuntaan terveys on menossa.

– Yhteiskunnassa on unohdettu, että on arkiruokaa ja on juhlaruokaa. Sokeroituja tuotteita kuten pullaa ja keksejä, ei ole tarkoitus syödä joka päivä, vaan juhlapäivinä. Jos pidetään juhlat joka päivä, lihotaan, hän yksinkertaistaa.

Sihvonen painottaa positiivisia asioita elämäntavan muutoksissa. Liikkuvaan elämäntapaan tulisi tottua jo lapsena, tässä varhaiskasvatuksella on tärkeä rooli. Erilaiset kampanjat, joilla innostetaan ja tuetaan elämänmuutoksessa ja elävät esimerkit, kuten Veli Keitel voivat myös saada toivon heräämään.