Villekullan Muumitalo saatetaan joutua purkamaan

Osalle päiväkodin lapsista joudutaan etsimään väistötilat korjaustöiden ajaksi. Itse Muumitalon tulevaisuus on avoin. Arkistokuva: Marita Itävuori
Tammikuun puolivälissä paljastui vesivahinko. Korjaustarve on oletettua laajempi ja osalle lapsista tarvitaan väistötilat.

LOVIISA Villekulla daghemin vesivahingosta kärsineen osan lapsiryhmät on siirrettävä pois Muumitalosta, Loviisan kaupunki tiedottaa.

Purkutyöt ovat parhaillaan käynnissä ja tähän asti ryhmät ovat toimineet siinä osassa taloa, joka ei ole vaurioitunut. Koska koko talon sisäilma on ollut huono ja korjaustarve on paljastunut laajaksi, on tullut selväksi, että ryhmät tarvitsevat korvaavat tilat.

– Toiminta on ollut keskitettynä Muumitalon toiseen päähän. Kun korjaus eteni ja rakenteita päästiin purkamaan, niin kävi ilmi, että kyseessä on arvioitua laajempi juttu, varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoff kertoo.

Hoffin mukaan väistötiloihin on siirrettävä 22-23 lasta.

– Onko jotain valmista tilaa vai onko vaihtoehtona parakit? Tämä on niin tuore juttu, että pallo on vasta lähtenyt liikkeelle.

Väistötilat tarvitaan, oli ratkaisu mikä tahansa.

– Villekullan ja Muumitalon tulevaisuus on toinen kysymys, Hoff huomauttaa viitaten siihen, että pohdittavaksi tulee se, onko Muumitaloa lainkaan järkevää korjata, vai onko löydettävä uusia ratkaisuja.

Loviisan kaupungin tilapalveluiden mukaan on syytä vakavasti harkita sitä vaihtoehtoa, että rakennus puretaan. Talo on rakennettu 1970-luvun alussa ja lähenee elinkaarensa loppua.

Varhaiskasvatuspalvelut ja tilapalvelut selvittävät tällä hetkellä vaihtoehtoja lapsiryhmien sijoittamiselle ja sitä, miten pitkäksi aikaa väistötiloja tarvitaan. Varhaiskasvatuspalvelut tiedottaa huoltajia ja henkilökuntaa suunnitelmien edetessä.

Villekulla daghemin nk. Muumitalossa paljastui vesivahinko 18. tammikuuta.

 

Lisäys keskiviikkona 13.2. klo 16.45: varhaiskasvatuspäällikkö Sofia Hoffin kommentit.