Ville Haapasaari Helsingin Satama Oy:n toimitusjohtajaksi

LOVIISA/HELSINKI Helsingin sataman tiedotteen mukaan Haapasaari on vetänyt viime vuodet Helsinki-Vantaan lentokentän liiketoimintaa erinomaisella menestyksellä. Sitä ennen hän toimi yhteensä 14 vuoden ajan Finnlinesilla muun muassa liikennejohtajan ja myyntijohtajan tehtävissä. Aiemmin 46-vuotias Haapasaari on työskennellyt mm. metsäteollisuuden kuljetusten parissa.

Helsingin Satama Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Kimmo Mäki siirtyy Finavia Oyj:n  toimitusjohtajaksi 1.1.2018. Mäki jatkaa nykyisessä tehtävässään normaalisti vuoden loppuun asti. Haapasaari aloittaa Helsingin sataman toimitusjohtajana myöhemmin tarkennettavana ajankohtana keväällä.

– Uudella toimitusjohtajalla on tehtävään kova palo ja taustallaan paitsi meriliikenteen osaamista, myös todella vakuuttavat tulokset lentokentän johtamisesta. Hän hallitsee kokemuksensa ansiosta erinomaisesti niin public-private -yhteistyön, asiakasrajapinnat kuin isot investoinnitkin, kertoi sataman hallituksen puheenjohtaja Matti Parpala yhtiön tiedotteessa.

– Lentoaseman ja sataman liiketoiminnassa näen paljon yhtäläisyyttä. Kokemukseni tuo hyviä lähtökohtia mm. palveluvalikoiman ja matkustajakokemuksen kehittämiseen satamassa. Samalla palaan tuttuun toimintaympäristöön, Haapasaari totesi tiedotteessa.