Vihreän moottoritien uusi tuleminen?

Mahdollisimman ekologinen ”vihreä moottoritie” Koskenkylän ja Kotkan välillä nousi otsikoihin 2009. Hankkeella haluttiin selvittää, onko ekologisen moottoritien rakentaminen ylipäänsä mahdollista. Tieliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat saastuttajista merkittävimmät.
Euroopan unionin päästötavoitteet ovat niin tiukat, että autonvalmistajien on otettava se huomioon. Myös autoilijat kiinnittävät entistä enemmän huomiota ympäristöasioihin. Sähköautot ja hybridit kiinnostavat yhä enemmän.

Seitsemän vuotta sitten kiinalaisomistukseen siirtynyt Volvo ilmoitti äskettäin, että se alkaa asentaa sähkömoottorin kaikkiin uusiin malleihinsa vuodesta 2019 lähtien. Uudet mallit ovat joko täysin sähkökäyttöisiä tai hybridejä.

Vihreän moottoritien selvitystyössä olivat mukana muun muassa Porvoon, Loviisan, Kotkan ja Haminan kaupungit. Hankkeeseen lähtivät mukaan myös nyt jo lakkautettu Itä-Uudenmaan liitto, Kymenlaakson liitto, sekä energia-alan jättiläiset Neste Oil ja Fortum.

Hankkeen projektijohtajana toimi Loviisan sataman silloinen satamajohtaja.

Selvityksen valmistuttua koko asia painui unholaan. 2013 Vihreän moottoritien aiheuttamat kulut ja mahdolliset hyödyt nousivat valtuuston kyselytunnin aiheeksi. Lopputulema oli, että ei siitä vihreää tullut, vaan lähinnä tavallisen harmaa.

Seuraavana vuonna Helsingin Uutiset (26.1.2014) kuitenkin kertoi, että jotain ekologista moottoritiessä on kuin onkin:

Meluvallit on rakennettu pääosin kotimaisesta puusta. Meluntorjunnassa on käytetty myös kuonaa, joka oli lähtöisin metsäteollisuudesta ja jätteenpolttolaitoksista. Tien noin 70 sillasta osa on tehty puusta. Tällainen on esimerkiksi Pyhtäällä moottoritien ylittävä kaarisilta. Tien pohjaan käytetty kiviaines louhittiin paikan päällä. Valaistusta ohjataan päämääränä energiatehokkuus.

Rakennettiin liityntäparkkialueita ja eritasoliittymiin vedettiin putket, jotka tekevät mahdolliseksi sähköautojen lataustolppien rakentamisen.

Meluvalleihin esimerkiksi Pyhtään kohdalla on ajateltu aurinkopaneeleita.

Kaikki ekologisesti ajatellen hyvät osahankkeet eivät ole toteutuneet. Niiden toteuttamista ovat viivästyttäneet muun muassa kustannukset sekä uusia palveluja tarjoavien yrittäjien puute. Tällä hetkellä sähköauton voi ladata Porvoossa ja Loviisan Vanhassakylässä.
Volvon päätös tuoda 2019–2021 markkinoille viisi uutta sähköautoa on merkittävä linjaus.

Automerkki on yksi Suomen suosituimmista. Volvon ilmoitusta on pidetty merkkipaaluna suuressa murroksessa. Autonvalmistajien keinot vähentää polttomoottorien päästöjä vastaamaan EU:n vähennystavoitteita ovat vähissä. Tästä kertoo selkeimmin se, että useampi iso autonvalmistaja on jäänyt kiinni testitulosten vääristelystä.

Sähköautojen ja hybridien valikoimat eri autonvalmistajilla ovat kasvaneet. Sähköautojen markkinat kasvavat vauhdilla, vaikka lukumäärät ovat yhä pienet. Suurin markkina-alue on Kiina.

Meneillään tuntuu olevan murrosvaihe ja muutos saattaa olla nopeakin.

Loviisassa vihreälle moottoritielle on virnuiltu: jälleen yksi hattarahanke, johon meni rahaa, mutta hyötyjä ei ole näkynyt. Lopputuloksena lässähdys ja syvä hiljaisuus.

Mutta entäpä, jos muutos onkin käsillä? Isoja muutostrendejä on usein vaikea nähdä tässä ja nyt. Vasta kun aika on tuonut etäisyyttä, isojen muutosten kaaren tunnistaa selkeämmin. Megatrendit vainuavat aikalaiset ovat harvinaisia yksilöitä. Isot trendimuutokset vaistoavat tekevät isoa bisnestä. Lopultakin kysymys on usein oikeasta ajoituksesta.

2020-luku on lähellä. Vihreä moottoritie sähköautojen latauspisteineen saattaa silloin olla arkipäivää.