Veikon Koneeseen murtauduttu – rosvokolmikko tallentui videolle

Nokea. Takaoven tiivisteet olivat kärynneet. Kuva Auli Henriksson
Veikon Koneeseen murtauduttiin perjantain vastaisena yönä. Rosvokolmikko tallentui valvontavideolle.

LOVIISA Tekijät, joita oli kolme, menivät sisälle takaovesta, jonka lukituskielekkeet oli katkaistu ilmeisesti kaasuhitsauslaitteella. Murto havaittiin perjantaiaamuna töihin tullessa.

Hälytykset ovat olleet päällä mutta ilmeisesti hälytys ei ollut mennyt hälytyskeskukselle, tätä selvitellään. Murtautujat vievät puhelimia ja tabletteja. Poliisin mukaan kolmikko lienee ollut sama, joka murtautui kodinkoneliikkeeseen myös Sipoossa.

Epäilyttävä asiakas. Kauppias Rene Bengts oli torstaina kiinnittänyt huomiota yhden asiakkaan käytökseen. Kuva Auli Henriksson

– Nopeasti sisään ja nopeasti ulos, kuvailee kauppias Rene Bengts.
Valvontakameran tallenteilta saadaan tekoaika ja kuvaa tekijästä tai tekijöistä. Bengtsillä on yksi epäilty, joka oli asioinut liikkeessä torstaina.

Loviisan Sanomat näki perjantaina valvontakameran videon, jossa kolme murtomiestä askaroi takaovella noin10 minuutin ajan. Kaksi heistä oli pukeutunut ”huoltomies” -malliseen heijastinasun. Murtovälineenä käytetty kaasuhitsauslaite tuontiin viereisen Tangon vaatetusliikkeen takana sijainneesta ajoneuvosta.

Rosvokolmikko askaroi oven murtamiseksi noin 10 minuuttia. Oven polttoleikkaaminen aiheutti runsaasti savua ja ilmeisen palonvaaran sekä palohälyttimisen laukeamisen riskin, jonka takia kaksi murtomiehestä kauhoivat videolla polttoleikkauskohtaan pihalta lunta.

Oven murrettuaan kolmikko säntäsi sisälle ja suoraan älypuhelimia ja tabletteja sisältäneelle kaapille, jonka ovet he mursivat ja täyttivät säkkinsä puhelimilla ja tableteilla-