Valtaosa tolkun kansalaisia

Poliisihallitus julkisti eilen tiedotteen, jossa se muistutti maaliskuussa perustamastaan valtakunnallisesta vihapuhetutkintaryhmästä, jonka tehtäväksi annettiin ensisijaisesti puuttua internetissä tapahtuvaan rangaistavaan vihapuheeseen.

Poliisin mukaan vihapuhe-käsitettä käytetään laajasti käsitteenä yleiskielessä ja julkisessa keskustelussa sillä viitataan myös muuhun kuin rangaistavaan vihapuheeseen. Rangaistavaan vihapuheeseen saattavat syyllistyä aivan tavalliset kansalaiset, mutta myös henkilöt, joilla on vahva ääriajattelutausta.

Tiedotteen mukaan poliisin ”vihapuhetutkintaryhmä ottaa tutkittavakseen myös internetissä tapahtuvia kunnianloukkauksia, törkeitä kunnianloukkauksia, laittomia uhkauksia sekä muita rikoksia, jos teon vaikuttimena on ollut rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, vammaisuus tai muu vastaava.”

Suomessa sananvapaus kuuluu vahvoihin perusoikeuksiin, mutta etenkin sosiaalisessa mediassa ja keskustelupalstoilla ylitetään yhä helpommin se raja, jolloin mielipiteiden ilmaisu täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Kapakassa, kadulla tai kaveripiirissä ilmaistuja loukkauksia, uhkauksia ja muita typeryyksiä tapahtuu todennäköisesti tiheämmin kuin sosiaalisessa mediassa, mutta sosiaalisessa mediassa ne leviävät helpommin tuhansien, jopa satojentuhansien ihmisten näkösälle.

Räikeimmät vihapuherikokset ja -rikkomukset tapahtuvat yleensä erilaisten ääriryhmien omissa ryhmissä samoin ajattelevien kesken. Paljolti siitä syystä, että toistuvasti ylilyönteihin syyllistyvät kansankiihottajat ja törkytuottajat erotetaan yleensä ennemmin tai myöhemmin muista julkisista ja valvotuista ryhmistä.

Keskusteluyhteyksien katkaiseminen ja yhteisöstä erottaminen on monasti ainoa ja väistämätön ratkaisu, mutta se pitää aina sisällään myös radikalisoitumista ja ääriajattelua voimistavan syrjäytymisen riskin. Sanan säilä saattaa vaihtua muuksi kättä pidemmäksi.

Suomessa yksi arkaluontoisimmista ja tulenarimmista keskustelunaiheista liittyy turvapaikanhakijoihin.
Sisäministeriö julkisti maaliskuun lopulla tilaamansa tutkimuksen, jonka keskeisimpiä havaintoja oli, että suomalaiset kokevat turvapaikanhakijoita koskevan keskustelun kahden ääripään mittelöksi.
Tutkimuksen esille nostama kansalaisten kokemus – perustuipa se faktoihin tai ei – on sama niillä, jotka suhtautuvat turvapaikanhakijatilanteeseen negatiivisesti ja niillä, jotka näkevät sen positiivisena ilmiönä.
Tutkimuksen mukaan keskustelussa koetaan olevan kaksi ääripäätä – täysin kielteinen ja kritiikittömän myönteinen – mutta ne edustavat hyvin pientä osaa kansasta.
Silti ne saavat paljon näkyvyyttä ja kuuluvuutta erityisesti sosiaalisessa mediassa, joka nähtiinkin erityisen alttiiksi tahallisen vaikuttamisen ja disinformaation levittämisen ja leviämisen kanavaksi.

Aineiston perusteella vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat hyvin huolestuneita, koska julkisen keskustelun valossa on olemassa vain kaksi äärimielipidettä – olet joko suvakki tai rasisti.
”Olipa mielipide turvapaikkakysymykseen mikä tahansa, koetaan leimautumisen mahdollisuus hyvin suurena. Omaa mielipidettä ei koeta voitavan esittää suoraan ja mahdollisuudet asialliseen, tietopohjaiseen keskusteluun esimerkiksi turvapaikkapolitiikasta koetaan heikoiksi”, tutkimuksessa todetaan.

Sisäministeriön tutkimus on samalla sekä lohdullista että surullista luettavaa.
On lohdullista, että kansan suuri enemmistö on tolkullista ja maltillista ainesta. On kuitenkin valitettavaa, mutta samalla myös ymmärrettävää, että kansan suuri enemmistö valitsee keskustelemisen sijaan vaikenemisen.
Polarisaation voimistumista on nähtävissä monissa muissakin kysymyksissä, kuten suhtautumisessa Venäjään, Ukraina-kysymykseen tai USA:n presidentinvaaleihin.
Loviisan seudulla myös tuore kuntavaalitulos, Rkp:n ehdoton enemmistö valtuustossa sekä tuleva luottamuspaikkajako saattavat nekin sisältää riskin polarisaatiokehityksen voimistumiselle, vaikka suuri hiljainen enemmistö jatkaisikin arkeansa entiseen tapaan.
Erityisesti tässä epävarmuuksien ja myllerrysten ajassa on tärkeää, että keskustelu ja vuoropuhelu jatkuvat eri yhteiskunnan tasoilla sekä kanavilla, ja että siihen osallistuu mahdollisimman laajapohjainen joukko kansalaisia. Lakeja ja sääntöjä noudattaen.