Kriisinhallintatehtävät veivät Aaro Suonion Somaliaan

Vanha kansakoulu Kvarnuddenissa on kaukana maailmasta, jossa Aaro Suonio työskentelee Somalian Puntlandissa. Joulua on aina pyritty perheen kesken viettämään yhdessä ulkomaan komennusten aikana. PERNAJA Somalian Puntlandissa...

Liftaamalla Iraniin 37 päivässä

37 päivää ja kolme maata ennen tavoitetta Irania. Loviisalaissiskokset liftasivat Suomesta Iraniin 41 kyydillä ja aikovat viettää joulua muun muassa telttailemalla aavikolla tähtitaivaan alla. IRAN Messenger...

Kissatalossakin herkutellaan jouluna

– Nämä kissat ovat kokeneet kovia. Jouluna ne saavat pieniä herkkupaloja joulupöydästä ja kermaa kyytipojaksi. Luvassa on myös uusia leluja virikkeiksi, Ann-Sofi Sjögård paljastaa. KUGGOM Loviisan...

Kuusikauppa jatkuu torilla jouluaaton kynnykselle

Kuusen ostaminen torilta on perinne, joka ulottuu jo sukupolvien yli. Lionsien mukaan monelle kuusenhaku on lähtölaukaus jouluun. LOVIISA Loviisan tori oli lumesta valkeana torstaina lounasaikaan. Pakkasta...

Hevostalli tuhoutui tulipalossa Loviisan Solvikintiellä

Lautarakenteinen noin 80 neliömetrin suuruinen yksikerroksinen hevostalli tuhoutui täysin tulipalossa Loviisan Solvikintiellä perjantai-iltana. Paikalle on hälytettiin useita sammutusyksiköitä Loviisasta ja Porvoosta, mutta rakennus ehti palaa...

Mikä ihana joululahja!

Musiikin perusopetuksen paikkamäärä nousee kuudella Lapinjärvellä. Perusopetuksen paikkaa jonottaneet oppilaat pääsevät opiskelemaan vuoden vaihduttua. LAPINJÄRVI Tämä oli mieluinen joululahja Lapinjärven kunnalta, Porvoonseudun musiikkiopiston Loviisan toimipisteen apulaisrehtori...

Ampumaradan metsätieltä löydetyn vainajan tapaus menossa syyttäjälle

Loviisan ampumaradan maastosta marraskuussa ammuttuna löydetyn vainajan tapaus on etenemässä syyttäjälle. Kaksi taposta epäiltyä on edelleen vangittuna. LOVIISA Tutkinnanjohtajan Mikko Minkkisen mukaan Loviisasta 9.11.2018 ammuttuna...

Uudet bussivuorot helpottavat pendelöivien loviisalaisten arkea

Loviisan, Lapinjärven, Porvoon ja Ely-keskuksen yhteistyönä syntyneet linja-autovuorot paikkaavat yksityisten bussiyhtiöiden lakkauttamien vuorojen jättämää tyhjiötä itäisimmällä Uudellamaalla. LOVIISA Vuodenvaihteen jälkeen aloittava vuoro kulkee arkiaamuisin ensin...

Loviisan päiväkodit tekivät ekoteon

Paperipyyhkeistä on loviisalaisissa päiväkodeissa luovuttu ympäristön hyväksi. LOVIISA Kaikissa Loviisan kaupungin päiväkodeissa pienet kädet kuivataan puuvillaisiin pyyherulliin. Jätteen määrä vähenee selvästi päiväkotien vaihtaessa kertakäyttöisistä paperipyyhkeistä vaihdettaviin kangaspyyherulliin....

Lovari Cup tulee taas

Loviisan Sanomien ja LJK:n yhdessä järjestämä Lovari Cup on täällä taas. Sunnuntaina 6.1.2019 taistellaan kylien välisestä kiekkoherruudesta Loviisan jäähallilla. RAUHALA Loppiaisunnuntaina 6.1.2019 pelit alkavat aamulla...

Pilakuva 21.12.2018

Suvaitaan toistemme perinteitä

Joulun lähestyessä on jokavuotinen keskustelu jouluun liittyvien perinteiden sekä eri symboleiden mahdollisesta syrjivyydestä, epätasa-arvoisuudesta sekä sopimattomuudesta jälleen kiihtynyt. Tänä vuonna ehkä jyrkemmin sekä laajemmin...

Lapinjärvi kauppaa Porlammin koulukeskusta ja uimahallia

Lapinjärven kunta tarjoaa myyntiin Lapinjärven Porlammilla sijaitsevan koulukiinteistön, jossa koulutoiminta loppui sisäilmaongelmien vuoksi vuonna 2014. PORLAMMI Koululle on matkaa Lapinjärven kirkonkylästä noin 14 kilometriä. Koulun yhteydessä...

Ruukin Kyläkaupalle uudet kauppiaat

STRÖMFORSIN RUUKKI Ruukin Kyläkaupan uudet kauppiaat on julkistettu. Vetovastuun ottavat Maria ja Kalle Kallionpää. Kauppa avataan helmikuussa 2019. – Tarkka päivä selviää toivottavasti tammikuun 2019 aikana, he...

Porlammin hoivakodin toiminta nykymuodossa päättyy

Attendon Porlammilla sijaitseva ikäihmisten hoivakoti lopettaa nykymuodossaan. PORLAMMI Henkilökunnan yt-neuvottelut on jo pidetty ja hoivakodin ikäihmisten hoivakodin toiminta päättyy. Hoivakodin sijainti osoittautui liian syrjäiseksi viime vuoden lokakuussa...

Lapsi ja kissa saatiin turvaan tulipalosta

Hätäkeskus sai hälytyksen tulipalosta Loviisan Riikenjärventielle tiistaina kello 13.46. LOVIISA Palo syttyi noin 100-neliöisessä puurakenteisessa talossa. Pelastuslaitos sammutti alkupalon, eikä se päässyt leviämään. Kahdeksan vuotias tyttö...

Pitkä hoitosuhde katkeamassa – ”vihaks pistää”!

Vaikeavammainen Liisa Vatanen tarvitsee fysioterapiaa pari kertaa viikossa, jotta toimintakyky ja omatoimisuus säilyisivät. Pitkä hoitosuhde loviisalaisen fysioterapeutin kanssa on nyt katkeamassa palvelun kilpailuttamisen vuoksi. LOVIISA –...

Kunnan johto vietti päivän ”oikeissa töissä”

Lapinjärven kunnan johtoryhmä kääri hihat, unohti konttorityön ja tutustui kunnan toimipisteisiin työn kautta maanantaina. LAPINJÄRVI Honkahovin keittiössä aamu on alkanut edellisen illan tiskien pesulla varhain maanantaiaamuna....

Ruusunen herää unestaan?

Loviisan kaupunginvaltuusto hyväksyi lopulta viime viikolla kahteen otteeseen siirretyn päätöksen Harjurinteen koulun ja Loviisan lukion vanhan osan peruskorjaamisesta. Vuosina 1950 ja 1957 valmistuneiden ja...

Sipoossa katkennut kuitukaapeli kangertaa yhteyksiä Loviisan seudulla

Runkoverkon kuitukaapelin katkeaminen Sipoossa aiheutti katkoksen ja hidastaa yhä verkkoyhteyksiä sekä kaapeli-tv:n toimintaa myös Loviisan seudulla. Myös GSM:n verkossa on kaapelirikon takia häiriöitä. LOVIISA/SIPOO Runkoverkon kaapelit...

Lautakunta miettii toimia asumisjupakan suhteen

Kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta päätti torstai-illan kokouksessaan kääntyä kaupungin hallintojohtajan puoleen kiistassa, joka koskee talousrakennuksen mahdollista käyttämistä asumiseen. LOVIISAN...

Infosotaa monilla kanavilla

Tietoviikko -sivuston eilen julkaisema uutinen suomalaisen ydinlaitoksen joutumisesta mahdollisesti aiemmin syksyllä ilmeisesti Pohjois-Koreaan yhdistetyn kyberhyökkäyksen kohteeksi palautti mieleen jälleen tietoverkkoihin liittyvät lisääntyneet...

”Suomalainen ydinlaitos ollut kyberhyökkäyksen kohteena” – Loviisan voimala ei uhattuna

Suomalainen ydinlaitos on joutunut ilmeisesti kyberhyökkäyksen kohteeksi. Asia ilmenee tietoturvayhtiö McAfeen julkaisemasta raportista, josta Suomessa kertoi ensimmäisenä TiVi. Apulaisjohtaja Thomas Buddas Fortumin Loviisan...

Elsa Ahlstrand on Harmaakallion palvelutalon Lucia

Harmaakallion palvelutalon Luciaksi kruunattiin torstaina Elsa Ahlstrand. Harmaakallion palvelutalo järjesti Lucia-äänestyksen Facebookissa ja paikan päällä. Ääniä annettiin kaikkiaan...

Koulun vanha osa peruskorjataan

Kaupunginvaltuustossa äänestettiin korjaustoimien laajentamisesta, mutta muutosesitys kaatui äänin 24-11.LOVIISA Loviisan suomenkielisen koulukeskuksen vanha osa peruskorjataan, eikä uutta koulurakennusta rakenneta, päätti kaupunginvaltuusto keskiviikkoiltana.Valtuutettu...
video

Katso LSTV:n livevideotallennetta Loviisan valtuuston kokouksesta

Loviisan kaupunginvaltuusto kokoontui tänään vuoden viimeiseen kokoukseen Lovisa gymnasiumissa.  Tällä sivulla voit katsoa tallennetta livelähetyksestä ja samoin myös Loviisan kaupungin verkkosivulla.

Postilla ikävä kaksoisrooli

Suomalaisia lehtikustantajia edustava Medialiitto julkaisi viime viikolla tiedotteen, jonka mukaan Postin rajut hinnankorotukset uhkaavat lehtien tulevaisuutta. Postin hinnat ovat nousseet kustannusindeksejä jyrkemmin...

Kaupunki myymässä osakkeensa Valkon Halli Oy:stä yhdellä eurolla

Kaupunginvaltuusto käsittelee keskiviikkona Valkon Halli Oy:n osakkeiden myyntiä. VALKO Tolkkisten Kiinteistökehitys Oy on tarjoutunut ostamaan Valkon Halli Oy:n...

Aamuryhmässä keskustelu auttaa pääsemään eteenpäin

Tiistaiaamuisin Loviisan terveyskeskuksen tiloissa kokoontuu päihderiippuvaisten ryhmä. Osa on ollut useita vuosia mukana, osa on vasta-alkajia.

Kansliapalvelut loppuvat Porvoon käräjäoikeudessa

Itä-Uudenmaan, Tuusulan ja Vantaan käräjäoikeudet sekä osa Hyvinkään käräjäoikeuden tuomiopiiristä (Hyvinkää ja Nurmijärvi) yhdistyvät 1.1.2019 lukien uudeksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudeksi.

Sami ja Savannah juhlivat Säätytalossa

Harjurinteen koulun Sami Seppälä ja Savannah Ahlberg Forsby skolasta edustivat Loviisaa Suomen lasten itsenäisyysjuhlassa Säätytalossa keskiviikkona. LOVIISA Loviisaa...

Juhlapuheissa pääosassa demokratia ja unelmat

Loviisan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa perinteet yhdistyivät uudenlaiseen tilaisuuteen, jossa itsenäisyyttä kokoontuivat juhlimaan uudet ja vanhat kaupunkilaiset. Tänään keskiviikkona pidetyn juhlan teemana olivat kaikki uudet...

Svenäsintielle outo kumpu

Loviisan kaupungin päätös ryhtyä maanantaina rakentamaan Loviisan satamalle meluvallia nykyisen Svenäsintien päälle on herättänyt ihmetystä ja närkästystä monien valkolaisten keskuudessa. Eilinen uutinen vallityömaalla sattuneesta...

Rosatom tarjoaa uudistettua polttoainetta VVER-440 -ydinvoimaloille

Venäläinen ydinvoima-alan yhtiö Rosatom on kehittänyt VVER-440 -tyyppisille ydinvoimalaitoksille tarkoitettua uudenlaista ydinpolttoainetta, jollaista tarjotaan myös Loviisan voimalaitokselle. Rosatomin mukaan se mahdollistaa ydinvoimalan entistä taloudellisemman...

Lapinjärvi huutokauppaa Sjökullan tyhjilleen jääneen kartanon

Lapinjärven kunta huutokauppaa Sjökullan kartanon. Lähtöhinta on 200 000 euroa ja viimeinen tarjouksenjättöpäivä 18.1. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä korkeimman tarjouksen. LAPINJÄRVI Sjökullan kartano on rakennettu...

Kuljettaja loukkaantui vakavasti kuorma-auton kaaduttua Loviisan sataman meluvallityömaalla

Kuorma-auton kuljettaja loukkaantui vakavasti maa-ainesta kuljettaneen kuorma-auton kaaduttua Loviisan sataman meluvallityömaalla Svenäsintiellä Valkossa varhain keskiviikkoaamuna. VALKO Työtapaturma sattui kello 8 aikoihin, kun kuorma-auto oli tuomassa...

Blombergille ja Grönholmille uudet pestit

Loviisan kaupunginhallitus päätti valinnoista maanantai-iltana. LOVIISA Kaupungin nykyinen tekninen johtaja Ulf Blomberg on nimetty projektinjohtopäällikön määräaikaiseen virkaan viiden vuoden ajaksi. Hänen palkkansa säilyy ennallaan, samoin palvelussuhteensa...

Rokotekattavuus heikkenee

Pohjanmaan alueella puhjennut tuhkarokkoepidemia on nostanut esille jälleen keskustelun rokotuskattavuuden pienenemisestä Suomessa. Tuhkarokkoepidemia on levinnyt erityisesti pohjanmaalaisessa Luodon kunnassa, jossa rokotusten kattavuus on enää...

Teemu Engberg taistelee pääsystä alle 20-vuotiaiden MM-joukkueeseen

LOVIISA Loviisalaislähtöinen ja HIFK:ta Liigassa edustava kiekkoilija Teemu Engberg (19) on valittu mukaan alle 20-vuotiaiden MM-leiritykseen Kanadaan. Leiritys käynnistyy 15.12. ja se aloittaa Nuorten Leijonien valmistautumisen 26.12....

Kunniamerkin saajia Loviisan seudulla vajaa 20

Itsenäisyyspäivänä myönnettäviä kunniamerkkejä sai itäisellä Uudellamaalla noin sata henkilöä, Loviisan seudulla merkin saajia on vajaa 20. LOVIISA, LAPINJÄRVI Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien...

Lähes 800 jouluvierasta Lilla Ljuvassa

Suomen kolmanneksi kauneimmaksi kodiksi valittu Lilla Ljuva houkutteli viikonloppuna lähes 800 jouluvierasta. Kotinsa yleisölle avannut Nina Wiklund on iloinen pikkutalonsa saamasta huomiosta ja odottaa...

Lucinda Henriksson on vuoden oppisopimusopiskelija

Loviisalainen Lucinda Henriksson palkittiin Itä-Uudenmaan vuoden 2018 oppisopimusopiskelijana 30.11. PORVOO, LOVIISA Edupolin ja Point Collegen (1.1.2019 alkaen Careerian) yhteisellä oppisopimusbrunssilla palkittiin Itä-Uudenmaan vuoden 2018 oppisopimusopiskelija, oppisopimustyönantaja...

Turvakotiin tullaan läheltä ja kaukaa

Parisuhdeväkivalta tai väkivallan uhka ajaa hakemaan suojaa turvakodista. Psyykkinen väkivalta saattaa saada sanat vasta, kun ne laittaa paperille. PORVOO Ensi vuonna 30 vuotta täyttävään Porvoon turvakotiin...

Rysän päälle purjeveneen upottaneelle vuosi ehdollista vankeutta ja isot korvausvastuut – valittaa hovioikeuteen

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut syyskuussa 2015 Boistössä kalastajan rysän päälle purjeveneen upottaneelle loviisalaismiehelle yhden vuoden ehdollista vankeutta törkeän petoksen yrityksestä ja törkeästä vahingonteosta. Lisäksi...

Keskussairaaloiden kolmiossa

Uhka Porvoon sairaalan palveluiden heikkenemisestä huolestuttaa muiden itäuusmaalaisten tavoin myös Loviisan seudun asukkaita. Jo nyt näyttää selvältä, että ainakin gynekologiset leikkaukset loppuvat ensi vuonna...

Paikallislehtien Antti-patsas Jani Halmeelle

Luova johtaja ja mediapersoona Jani Halme on saanut Suomen paikallislehtien myöntämän vuoden 2018 Antti-patsaan tunnustukseksi arvokkaasta työstään paikallislehdistön hyväksi. HELSINKI Jani Halme on lisännyt merkittävästi...

Jäähdyttelevästä palomiehestä tuli somehitti

Loviisan Sanomien kuva höyryävänä jäähdyttelevästä palomiehestä Tinanvalajan talon sammutustöissä herätti poikkeuksellisen paljon peukutuksia Facebookissa. LOVIISA Loviisan Sanomien Facebook -ryhmässä palomieskuvalla oli torstai-iltapäivällä yli 630 tykkäystä. Kuvaa...

Bussivuoroihin parannusta, kaupunki maksaa osan tuesta

Loviisan ja Porvoon välille on tulossa linja-autovuoro arkiaamuisin helpottamaan työssäkäyvien ja opiskelijoiden tilannetta. ITÄ-UUSIMAA Aamuvuoro lähtee Loviisasta niin, että se on Porvoossa kello 6.30. Sieltä pääsee...

Utin helikopteripataljoonalla pimeälentoja ensi viikolla

Lentomiehistöjen pimeälentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. LOVIISA Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoona järjestää pimeälentoharjoituksia ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon. Lisäksi pimeälentokoulutusta järjestetään suunnitelman mukaisesti viikolla 50. Koulutuslennoissa käytetään ajoittain...

Keskilaakso laajenee Elimäelle – Elimäen Sanomat lopettaa

Länsi-Savo Oy -konserniin kuuluva ESV-Paikallismediat Oy laajentaa paikallislehti Keskilaakson toimintaa Elimäelle. ELIMÄKI/ANJALANKOSKI Liiketoimintajärjestelyn myötä Elimäen Sanomat lopettaa ilmestymisensä vuoden lopulla ja sen toiminnat yhdistetään eteläisen...

Roskalava roihusi rajusti sisääntulotien sillan alla Ratakadulla – sytyttäjät kiinni

Purku- ja rakennusjätteitä sisältänyt roskalava roihusi valtoimenaan Loviisan läntisen sisääntulotien betonisillan alla ratakadulla keskiviikkoiltana kello 20.10 aikoihin. Palokunta ehti nopeasti paikalle ja sammutti palon...

Taina Suonio tekee puutarhahistoriaa

Maailman arvostetuimmassa puutarhakilpailussa, Chelsea Flower Show:ssa Britanniassa nähdään ensi keväänä ensimmäistä kertaa suomalainen puutarha, giniyrteillä ja hyönteistaiteella ryyditettynä. Suunnittelija Taina Suonio perheineen on Loviisan...

Tuli tuhosi puisen arvotalon Itäisellä Tullikadulla – tuhopolttoa epäillään – katso LSTV:n videoita

Tulipalo on tuhonnut täysin puurakenteisen vanhan omakotitalon Loviisan Itäisellä Tullikadulla myöhään tiistai-iltana. Pelastuslaitoksen mukaan 150 neliömetrin suuruisen talon palossa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Silminnäkijöiden mukaan...

Kati Rapialle valtionpalkinto

Loviisalainen sarjakuvataiteilija Kati Rapia on saanut visualisen taiteen valtionpalkinnon. HELSINKI, LOVIISA Valtion taidetoimikunnat ovat myöntäneet arkkitehtuurin, elokuvataiteen, esittävien taiteiden, kirjallisuuden, kuva-, media- ja monitaiteen, muotoilun, musiikin,...

Lapinjärvi selvittää julkisen liikenteen käyttöä kyselyllä – vastausaikaa on ainoastaan tämä viikko

LAPINJÄRVI Lapinjärven ja Porvoon välinen linja-autoliikenne vähenee merkittävästi vuoden 2019 alusta, kun Savonlinja lopettaa kaikki Kouvolan ja Helsingin väliset vuoronsa. Lapinjärven kunta selvittää pikaisella aikataululla...

Kipparin Kalalta kielletään savukalan valmistus

Kipparin Kalan savukalan valmistuksen tilat eivät vastaa elintarvikehuoneiston vaatimuksia. Usean vuoden jatkuneet tarkastuskäynnit ja kehotukset eivät ole tepsineet, vaan toiminta on laajentunut. VANHAKYLÄ Kipparin Kala on...

Uusi liike-, toimisto- ja tuotantorakennus tulossa Kuningattarenporttiin

Kuningattarenporttiin on nousemassa uutta vuokratilaa. Tikander Invest Oy Ab:n rakennushankkeen poikkeamislupaa käsitellään torstaina teknisessä lautakunnassa. LOVIISA Tekniselle lautakunnalle esitetään poikkeamisluvan myöntämistä uuden liike-, toimisto- ja tuotantorakennuksen...

LähiTapiola tukee vaikeuksissa olevia maatilayrittäjiä

Suomalainen maatalous on ollut kovilla kahden vaikean vuoden jälkeen. UUSIMAA Sade aiheutti monille tiloille tulonmenetyksiä ja kustannuksia kesällä 2017, ja kuluneen kesän kuivuuden seurauksena viljasadon ennustetaan...

Positiivista värinää ilmassa

Loviisan elinkeinoelämän ja yritysten suunnasta on kuluvan vuoden aikana kantautunut enemmän positiivisia kuin negatiivisia uutisia, vaikka jälkimmäisiltäkään ei olla kokonaan vältytty. Uusia pienyrityksiä sekä investointihankkeita...

Taekwondon otteluliigan tuplamestaruus Loviisaan

Eurassa käytiin lauantaina 24.11. taekwondon ottelukisat, joista loviisalaiset ottelijat toivat useita kultaisia ja hopeisia mitaleja. EURA Kilpailut olivat myös samalla liigasarjan finaalit. Liigasarjassa oli tänä vuonna...

Keisari kerää katseita

– Moni on hieraissut silmiään, kun narun päässä ei olekaan koira, vaan lammas, Petri Nurro naurahtaa. Hänestä ja Keisari-pässistä on viime viikkoina tullut tuttu...

Kokkimaajoukkue kisaa parhaillaan Luxemburgissa

Suomen kokkimaajoukkue kilpailee parhaillaan Culinary World Cupissa Luxemburgissa. Joukkuetta johtaa loviisalaislähtöinen Kristian Vuojärvi. LUXEMBURG Suomen kokkileijonien Culinary Art & Culinary Pastry -pöytä katettiin tuomarien arvioitavaksi lauantaina...

Paljon puhetta ja tekstimuutoksia budjettivaltuustossa

Kymmeniä puheenvuoroja ja lukuisia äänestyksiä. Yli viisi tuntia kestäneen Loviisan kaupunginvaltuuston budjettikokouksen loppusaldo oli, että kaupunki pyrkii virtuaalitekniikan käytössä kouluopetuksessa ykköseksi maailmassa. Tarvittaviin laitteisiin...

Sekundarakentaminen ilmi

Harjurinteen koulun sisäkaton romahtaminen maanantain ja tiistain välisenä yönä on järkyttänyt monia loviisalaisia. Erityisesti koulun oppilaita ja henkilökuntaa. Uutinen upouuden loviisalaiskoulun aiemmista laatu- ja sisäilmaongelmista...
video

Loviisan valtuuston kokous on päättynyt – katso LSTV:n livetallenne tällä sivulla

Loviisan kaupunginvaltuusto on kokoontunut tänään aiemmasta poiketen Lovisa Gymnasiumin tiloissa. Varsinainen kokoustila Harjurinteen koululla on pois käytöstä tiistaina sattuneen sisäkaton romahtamisen takia. LSTV on...

Kaupunki tarkistaa kaikkien rakennustensa sisäkatot, työ vie kuukausia

Harjurinteen koulun uudemman osan rakentanut Skanska Oy ottaa vastuun viime tiistain vastaisena yönä tapahtuneesta sisäkaton romahtamisesta. Kaikki kaupungin rakennusten sisäkatot tarkistetaan varmuuden vuoksi. LOVIISA Skanska...

Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös Loviisan Sanomille 21.11.2018

VAPAUTTAVA 6913/PL/18 Vastaaja: Loviisan Sanomat Asia: Ihmisarvon kunnioittaminen Ratkaistu: 21.11.2018 Lehti julkaisi jutun, jossa taiteilija käytti kärjekästä ilmaisua kaupungin kulttuuripäättäjistä. Ilmaisu oli kuvaannollinen, eikä se loukannut kulttuuripäättäjien ihmisarvoa. Kantelu...

Skanska myöntää rakennusvirheensä aiheuttaneen katon romahtamisen

Rakennusyhtiö Skanska on kertonut Yle Uutisille, että yhtiön alustavan selvityksen mukaan Loviisan Harjurinteen koulun ruokalan viime yönä sattunut sisäkaton osittainen romahdus johtui Skanskan tekemästä...

Eva Wahlströmistä kertovalle tv-sarjalle Elokuvasäätiön tukea

Eva Wahlströmistä kertova tv-sarja yksi kolmesta tuotantotukea saaneesta tv-sarjasta. HELSINKI / LOVIISA Mikko Peltosen dokumentaarinen tv-sarja Eva loviisalaissyntyisestä nyrkkeilijästä Eva Wahlströmistä lähtee tuotantoon.Tv-sarja on yksi Elokuvasäätiön...

Lapinjärven Hoitokoti vuoden yritys

Lapinjärven Hoitokoti Oy saa Lapinjärven kunnan vuoden 2018 yrityspalkinnon. Kunnanhallitus päätti asiasta maanantaina. LAPINJÄRVI Hoitokoti tarjoaa kodinomaista asumista sekä lyhyt- että pitkäaikaiseen hoitosuhteeseen päihde- ja...

Harjurinteen sisäkaton romahtamisen syitä tutkitaan

Loviisan Harjurinteen koulun uuden puolen ruokasalin sisäkattoa on tiistain vastaisena yönä romahtanut noin 60 neliömetrin verran. Kaupunki tutkii romahtamisen syytä ja myös pelastusviranomaiset tutkivat...

Harjurinteen koulun uuden osan sisäkattoa romahtanut alas

Harjurinteen koulun uuden puolen sisäkattoa on romahtanut alas viime yönä. Kukaan ei loukkaantunut sortumassa. Jutun lopussa LSTV:n livetallenne (kooste) onnettomuuspaikalta. LOVIISA Katon romahtaminen havaittiin maanantain ja...
Kirkkovaalit 2018. Suomenkielisten äänestysprosentti oli Loviisan seudulla selvästi alhaisempi kuin ruotsinkielisten.

Suomenkieliset passiivisia

Sunnuntaina päättyneet seurakuntavaalit eivät lopulta herättäneetkään kovin suurta liikehdintää Loviisan seudun kirkkokansan keskuudessa, vaikka vajaa vuosi sitten seurakunnat näyttivät suorastaan vellovan somemyrskyn silmässä Loviisan...

Äänestysprosentti suomalaisessa seurakunnassa 11, ruotsalaisessa 19,8

Seurakuntavaalien virallinen äänestyspäivä oli sunnuntaina 18.11. LOVIISA Äänestää sai iltakahdeksaan asti. Äänestys Loviisan kirkossa käynnistyi kello 11 jumalanpalveluksen jälkeen, jolloin oli jonkin verran jonoakin. Päivällä...

Harjurinteen koulun uuden osan korjausurakoitsija valittu

Harjurinteen koulun uuden osan korjaustyöurakka pyhtääläiselle yritykselle. LOVIISA Kaupungin tekninen lautakunta valitsi torstai-iltana Harjurinteen koulun uuden osan korjaustyöurakan tekijäksi Rakennustoimisto Insinöörilinja Oy Kotkan, Pyhtäältä. Urakan hinta on...

Krista Putkonen-Örn on vuoden äänikirjan lukija

Vuoden äänikirja on kohistu Siivoojan käsikirja, jonka on lukenut loviisalaislähtöinen näyttelijä Krista Putkonen-Örn. HELSINKI Vuoden äänikirjaksi on valittu Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia. Sen...

Raakaa parkkirahastusta

Pysäköintivirhemaksut eli tutummin parkkisakot ovat Loviisan seudulla olleet viime vuosina harvinaisia poikkeuksia, vaikka perimätiedon mukaan niitä on määrätty maksettavaksi joskus myös Loviisassa. Pysäköintikielloilla ja pysäköinnin...

Ympäristötaiteen näyttely jatkuu – Isaac Cordal Lapinjärvelle

Kansainvälinen ympäristötaiteen työpaja ja näyttely jatkuu Lapinjärven luonnossa 19.- 24.11. LAPINJÄRVI Ympärivuotinen näyttely saa nyt jatkoa tunnetun espanjalaisen taiteilijan, Isaac Cordalin saapuessa työskentelemään Lapinjärvelle. Samalla Land...

Tekijöiden tilaan avattiin galleria

Taideverstaan seitsemän taiteilijaa jotka jakavat työtilat, avasivat torstai-iltana yhteisen gallerian. Galleriaa pidetään avoinna tapahtumien aikana, ensimmäisen kerran Loviisan joulu -viikonloppuina. LOVIISA Aamuhämärissä Taideverstaan ikkunasta kajastaa jo...

Kaupungin organisaatiouudistus seuraavaan vaiheeseen

Kaupungin uusi organisaatio muotoutuu henkilövalintoineen, nyt kun sektoreiden johtajien valinnat on tehty. LOVIISA Uudistuksessa johtajien määrä väheni. Elinkeino- ja infrastuktuurijohtajaksi valittiin kaupunginvaltuuston kokouksessa lokakuussa KTM,...

Pilakuva 16.11.2018

CoWork -tilalle määritelty käyttömaksut

Etätyön mahdollisuutta edistävä CoWork -tila Kuningattarenkadulla on ollut toiminnassa toukokuusta lähtien. LOVIISA Etätyöpistettä hoidetaan yhdessä saman tilan alakerrassa toimivan Ohjaamon kanssa. Vuokra-aika on myös synkronoitu. Kaupunki maksaa...

Rutumin kartano osaksi uuden porvoolaishotellin konseptia

Lapinjärveläisestä kartanosta on tulossa osa Porvooseen suunnitellun uuden hotellin konseptia. Erityisesti aasialaisia turisteja houkutellaan Rutumiin itäisimmän Uudenmaan luonnolla ja lähiruualla. LAPINJÄRVI Porvoon kaupunki valitsi syyskuun...

Generalshagens skolaan uudet lattiat

Ruotsinkielisen alakoulun, Generalshagens skolan luokkahuoneiden vanhat linoleummatot vaihdetaan uusiin. LOVIISA Työt aloitettiin torstaina 15.11., ja ne kestävät noin kolme kuukautta. Matot ovat paikoitellen 30 vuotta vanhoja...

Neljä otettu kiinni taposta epäiltynä – ammuttu vainaja löytyi ampumaradan maastosta

Sivullinen ohikulkija löysi perjantaina 9.11.2018 miehen kuolleena Loviisassa sijaitsevalta metsätieltä, ampumaradan läheisyydestä. Mies oli surmattu ampumalla. LOVIISA Miehessä havaittujen ulkoisten väkivallan merkkien perusteella Itä-Uudenmaan poliisi...

Pohjolan Liikenne: Päätöstä Loviisa-Helsinki pikavuorojen lakkauttamisesta ei ole tehty

Loviisan Sanomissa julkaistiin 13.11. usean henkilön allekirjoittama mielipidekirjoitus, jossa virheellisesti väitettiin Pohjolan Liikenteen lakkauttavan pikavuorot Loviisan ja Helsingin välillä 9.1.2019. Pohjolan Liikenne on 1.11. aloittanut...

Kunnanjohtaja: Helpottava koulupäätös Kouvolasta

Kouvolan valtuusto päätti koulunverkon kooksi 20 koulua. Tässä mallissa Elimäen yhtenäiskoulua ei lakkauteta. LAPINJÄRVI/KOUVOLA Lapinjärven kunnanjohtaja Tiina Heikka on helpottunut Kouvolan valtuuston eilisestä päätöksestä, jonka...

Troolisataman tonttikaupat ristiaallokossa

Troolisatama kiinnostaa yrityksiä, mutta erimielisyyttä on syntynyt siitä, mihin suuntaan kaupungin tulisi aluetta kehittää ja millaiseen toimintaan maata myydä. VALKO Troolisatamassa on parhaillaan vireillä parikin maakauppaa....

Lähiruoalla ei pidä leikitellä

Suomalaisten kiinnostus ruuan raaka-aineiden alkuperästä sekä elintarvikkeiden kotimaisuudesta ja lähiruokabrändeistä on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Eri puolilta maailmaa kantautuvat tiedot toistuvista elintarvikkeiden alkuperähuijauksista sekä muista...

Savonlinja on myllertämässä yhteyksiä Helsinkiin

Savonlinja-yhtiöiden nettisivujen mukaan Kouvola-Helsinki -reitin neljästä päivittäisestä vuoroparista kaksi lopettaa marraskuun lopussa. Kotka-Helsinki -reitillä vuorojen lakkautussuunnitelmia ollaan mahdollisesti pyörtämässä ainakin osittain. LAPINJÄRVI, LOVIISA Savonlinja-yhtiöiden toimitusjohtajaa ja...

Naistentautien leikkaustoiminnot siirtymässä synnytyssairaaloihin

Naistentautien leikkaustoiminnot siirtyvät Porvoon sairaalasta synnytyssairaaloihin. Naistentautien polikliininen toiminta säilyy edelleen paikallisena lähipalveluna kaikilla sairaanhoitoalueilla. HELSINKI HUSin hallitus käsitteli sen sairaaloiden tulevaa työjakoa ja profiileita hallituksen...

Alko sulkeutuu remontin ajaksi

Loviisan Alkoa uudistetaan ja myymälä sulkeutuu remontin ajaksi. LOVIISA Myymälä on kiinni remontin vuoksi 19.- 29.11., ja se avataan uusittuna perjantaina 30.11. kello 9. Myymälän ollessa...

Aktia tuo käteistä kotiin Loviisassa

Aktia aloittaa Käteistä kotiovelle -palvelun tammikuussa 2019 neljällä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. LOVIISA Sopimuksen käteistoimituksiin voi tehdä Loviisassa, Helsingin Kolmen Sepän konttorissa, Pietarsaaressa ja Inkoossa. Käteistä...

Loviisan Vuoden yrittäjä -palkinto Lounasravintola Fellmannille

Yrittäjän työviikon tuntimäärät ovat usein huimia. Loviisan vuoden yrittäjäksi valitun Lounasravintola Fellmannin Annika Fellman hymyilee tavoitteena olevan joskus saada 40-tuntinen työviikko. RUOTSINPYHTÄÄN RUUKKI, LOVIISA Loviisan Yrittäjät...

Tahto-palkinto Ann-Britt Felin-Aallolle

Loviisan yrittäjien pikkujouluissa lauantaina 10.11. ojennettiin Vuoden yrittäjä -tunnustuksen lisäksi myös kiertävä Tahto-palkinto. LOVIISA Loviisan Yrittäjien Tahto-palkinto annettiin Ann-Britt Felin-Aallolle. Tahto-palkinnon perusteluissa todetaan Ann-Britt Felin-Aallon tehneen vuosien...

Yrittäjäyhdistys valitsi Kim Kokon vuoden yrittäjäksi Lapinjärvellä

Vuoden nuori yrittäjä on Tiia Jordas. LAPINJÄRVI Lapinjärven tämän vuoden yrittäjäpalkinnon saaneen Kim Kokon luotsaama Oy Vevi-Va Ab on vesihuoltorakentamisessa käytettävien muovisten keskittämisrenkaiden markkinajohtaja sekä merkittävä...

Ensi kesän ruusuhääpari hakuun

Loviisan Wanhat Talot ry etsii vuoden 2019 Ruusuhääparia. LOVIISA Kaikille avoimia ruusuhäitä vietetään heinäkuun 6.päivä kello 17 Loviisan uusgoottilaisessa, 1000-paikkaisessa kirkossa osana Avoimet puutarhat -tapahtumaa. Hääparin...

Iso kiviainesalueen laajennus työn alle Malmgårdissa

Suunnitellut laajennukset ovat suurimpia Loviisan alueella vähään aikaan. YVA-menettelyssä olevaa hanketta esitellään yleisölle 22. marraskuuta. Pelkkien kiviaineksien osalta päädytään harvoin YVA:an. MALMGÅRD YIT Infra Oy suunnittelee...

Loviisaan valittiin uusi kirjastonjohtaja

Loviisan kaupungin uusi kirjastonjohtaja on valtiotieteiden maisteri Tapani Häkkinen. Häkkinen toimii tällä hetkellä määräaikaisena kirjastonjohtajana Hausjärvellä. Hän on kotoisin Turusta ja syntynyt vuonna 1983. Häkkinen aloittaa kirjastonjohtajana...

Ohjelmaa koululaisille vuokraa vastaan

Loviisan Taideyhdistyksen Tukiyhdistyksen näyttelykokonaisuus toteutuu yhdistyksen ja vapaa-aikatoimen päällikön neuvotteleman kompromissin pohjalta. Kulttuurilautakunta hyväksyi keskiviikon kokouksessaan suunnitelman, jonka mukaan tukiyhdistys maksaa tuhat euroa vuokraa näyttelykokonaisuudesta...