Koolla. Loviisan uusi kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona ensimmäisen kerran.
Loviisan uusi kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran keskiviikkona 7.6. Valtuusto valitsi valtuuston puheenjohtajiston, kaupunginhallituksen jäsenet sekä lautakuntien puheenjohtajat ja jäsenet. Liikuntapoliittinen ohjelma palautettiin valmisteluun. Eniten keskustelua herätti valtuustoaloite aurinkoenergian käytön edistämisestä.

LOVIISA Valtuuston vanhin jäsen Kari Hagfors (kesk) johti kokouksen alun. Hän onnitteli kuntavaaalien voittajia ja erityisesti rkp:tä, joka saavutti yksinkertaisen enemmistön, jota ei ole Loviisassa tapahtunut vuoden 1953 jälkeen.

Hän totesi Loviisassa olevan nyt asukasmäärään nähden oikeankokoisen kaupunginvaltuuston, kun jäseniä on 35. Valtuutetuista miehiä on 23 ja naisia 12 . Uusia valtuutetuista on 15 ja keski-ikä valtuustolla on 52 vuotta. Hagfors kuvaili mennyttä valtuustokautta värikkääksi. Hagfors totesi, että valtuutetut eivät ole ajamassa puolueiden tai kieliryhmien asioita vaan kuntalaisten.

Hagfors muistutti valtuuston puheenjohtajistoa ja kaupunginhallitusta vastuusta asioiden valmistelussa, josta hän ei menneeltä kaudelta antanut tyylipisteitä. Valtuustoa hän muistutti  sananvapaudesta ja rohkaisi valtuutettuja puhumaan.

– Yhteisellä viisaudella saadaan parhaat tulokset.

Hagfors siteerasi puheensa lopuksi amerikkalaisia presidenttejä Abraham Lincolnia ja John F Kennedyä, jonka tunnettua lausahdusta hän mukaili näin : ” Älkää kysykö mitä Loviisa voi tehdä teidän hyväksenne, vaan mitä te voitte tehdä Loviisan hyväksi.”

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Otto Andersson (rkp), ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Janne Lepola (kok) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Keijo Tähtinen (sdp).

Ei kuka vaan mitä

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson (rkp) otti nuijan, kun valtuusto oli hyväksynyt puheenjohtajiston valinnan. Andersson totesi kuulleensa vaalien jälkeen huolta rkp:n saaman ehdottoman enemmistön vaikutuksista. Hän lisäsi, ettei ratkaisevaa ole se, kuka sanoo, vaan mitä sanoo.

– Ihmisten lokerointi etukäteen ei ole hyvä asia.

Hän uskoo, että yhtä lailla niin rkp:läinen kuin perussuomalainen valtuutettu haluavat huolehtia kummankin kieliryhmän lasten asioista, tai että vihreät ja keskusta voivat olla yhtä mieltä puhtaasta ympäristöstä, tai kokoomus ja demarit ajaa pienyrittäjien asiaa siinä missä kyliltä tuleva valtuutettu huolehtia keskustan vanhusten asioista ja keskustan alueen valtuutettu Liljendalin päivähoitoasioista.

Hän mainitsi, että puolueesta, äidinkielestä tai postinumerosta riippumatta valtuutetut huolehtivat siitä, että Loviisa on mahdollisimman hyvä paikka asua.

– Kannustan valtuutettuja käymään keskusteluja, etenkin suurissa linjakysymyksissä tämä on oikea paikka, pienissä yksityiskohdissa voi olla tarkoituksenmukaisempaa kysyä etukäteen virkamiehiltä, Andersson sanoi ja muistutti, että kun ollaan eri mieltä, asiat riitelevät, eivät ihmiset,

Andersson huomautti, että valtuustolla tulee riittämään asioita, on esimerkiksi varmistettava loviisalaisten palvelujen säilyminen soteuudistuksessa ja valittava uusi kaupunginjohtaja.

– Loviisan tavoite on olla Suomen paras pikkukaupunki, eikä sen toteutuminen saa jäädä kiinni poliittisen tahdon puutteesta, hän kiteytti.

Suuria muutoksia

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkava Mia Heinsbroek-Wirén (rkp) kuvaili päättynyttä valtuustokautta suurten muutoksen ajaksi. Näitä muutoksia uusi valtuusto saa nyt toteuttaa.

Hän kiitti luottamuksesta omasta ja koko hallituksen puolesta.

– Olen motivoitunut jatkamaan. Tehtävä on haasteellinen ja mielenkiintoinen. Torstaina aloitamme uuden kaupunginjohtajan hakuprosessin. Olemme yhdessä kaikkien valtuustoryhmien kanssa valmistelleet hakuprosessia. Loviisan maaliskuussa uudistettu organisaatio valmistelee kaupungin maakunta- ja soteuudistukseen ja painopiste siirtyy sivistykseen ja elinkeinoon.

Valintoja

Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja on rkp:n Thomas Rosenberg (Raili Äijö), varapuheenjohtaja on sitoutumaton Marjo Vuokko (Reetta Rossi), muut jäsenet ovat rkp:n Mats Eriksson (Kim Malms), Veronica Svenskberg (Daniela Ikäheimo), Nina Björkman-Nystén (Mia Aitokari), demareiden Harri Hakala (Kalevi Lappalainen), perussuomalaisten Sirkka-Liisa Merovuo (Veli-Matti Mettinen), sitoutumaton Kalle Katz (Jorma Ojanperä), kristillisdemokraattinen Sonja Huttunen (Miia Marjakangas)

Maaseutulautakuntaa johtaa Roger Turku (rkp, varalla Mikael Karlsson), varapuheenjohtaja on keskustan Antti Hovi, (varalla Jorma Pappila), muut jäsenet ovat rkp:n Stefan Thesslund (varalla Leif Skogster), Annina Hollmén (Jonna Hinttaniemi), Ann-Mari Karlsson (Maria Grundström), demarien Leena Lappalainen (Annika Lindfors), Torbjörn Bergstöm (Kari Kohonen), keskustan Katja Pekkola (Minna Strengell), vihreiden Timo Noroviita (Janne Länsipuro)

Perusturvalautakunnan puheenjohtaja on Patrik Stenvall (rkp, varalla Stefan Thesslund), varapuheenjohtaja on vasemmiston Armi Lindell (Kristina Kalleinen), muut jäsenet ovat rkp:n Ben Grundström (Marina Bruce), Ilkka Relander (Thomas Rosenberg), Eva Sederholm (Marina Starck-Kastren), demareiden Pirjo Lammi (Leena Selander), Johannes Lindroos (Kaj Valkokivi), kokoomuksen Katri Haverinen (Päivi Bärlund), perussuomalaisten Katja Kouvo (Ilkka Kouvo)

Rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja on kokoomuksen Ismo Kokko, varalla Petri Hyvönen, varapuheenjohtaja on keskustan Pertti Ajomaa (varalla Erkki Rahkonen), muut jäsenet ovat rkp:n Marina Bruce (Maria Grundström), Therese Meriheinä (Annina Hollmén), Raili Äijö (Karolina Hovi), Ralf Linden (Håkan Karlsson), demarien Raija Viklund (Eeva Holmström), Pasi Laiho (Henry Laitinen) sekä vasemmiston Per Hällfors (Tapio Ylitalo)

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja on rkp:n Jonna Hinttaniemi (varalla Benita Forsblom-Helander), varapuheenjohtaja on demarien Sofia Nevalainen (Tuija Lind), muut jäsenet ovat Marina Bäcklund-Kuikka (Karolina Hovi), Kristian Willner (Sten Staffans), Thomas Rosenberg (Bo Lindfors), demareilta Daniel Hannus (Anders Hurmerinta), kokoomukselta Anne Sokka-Tuomala (Marjatta Malmivaara), keskustalta Antti Hovi (Mika Rehnberg) ja vihreiltä Jonna Kiviranta (Suvi af Hällström)

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja on Ralf Sjödahl (rkp, varalla Lotte Uutinen), varapuheenjohtaja on kokoomuksen Jouni Malmivaara (Petri Hyvönen), muut jäsenet ovat rkp:ltä Leif Skogster (Kalle Jalkanen), Maria Grundström (Sten Staffans), Mia Aitokari (Jonna Hinttaniemi), demarien Henna-Kaisa Turpeinen (Erika Kähärä), Satu Hämäläinen (Kielo Kallio-Taponen), perussuomalaisilta Veli-Matti Mettinen (Vesa Peltoluhta) ja keskustalta Kari Hagfors (Erkki Rahkonen)

Lisää valtuuston kokouksesta kerrotaan Loviisan Sanomista perjantaina 9.6. ja verkkosivuilla.

Kaupunginhallitus
  • Rkp:ltä Mia Heijnsbroek-Wirén (pj), varalla Maria Grundström

  • 1. varapuheenjohtaja Arja Isotalo (sdp), varalla Satu Hämäläinen

  • 2. varapuheenjohtaja Juha Karvonen (kok), varalla Jouni Malmivaara

  • muut jäsenet ovat Rkp:n Lotte-Marie Uutinen (varalla Marina Bruce), Ralf Sjödahl (Jonna Hinttaniemi), Mikael Karlsson (Roger Turku), Tom Liljestrand (Stefan Thesslund), demarien Jari Kekkonen (Toni Paakkarinen) ja perussuomalaisista Saara Lång (varalla Vesa Peltoluhta.

LSTV:n videotallenne kokouksen livelähetyksestä.