Jean Sibelius päätyi nuoren Suomen ainoana kansainvälisenä säveltäjänä kannattelemaan valtion identiteettiä. ”Sibelius on modernimpi, kuin olemme halunneet kuulla”, toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren sanoo.

LOVIISA Musiikkitieteilijä, toimittaja ja kirjailija Minna Lindgren kertoi Jean Sibeliuksen musiikista ja säveltäjän merkityksestä nuoren kansakunnan rakentajana runsaalle kuulijakunnalle keskiviikkoiltana.

Tapahtuma kuului TaideSatanen-luentosarjaan.

Lindgren avasi tuoreen näkökulman Sibeliuksen musiikkiin sitoen sen laajempaan eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen sekä klassisen musiikin suuntauksiin.
Sibeliuksen musiikki vastasi kehittyvän kansakunnan tarpeisiin. Tarvittiin säveltäjä luomaan suurta suomalaista tarinaa.

– Sibelius oli kuitenkin kiinnostunut vain omasta taiteestaan, Lindgren sanoi.

Taiteilijat ovat aina sidoksissa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen kehitykseen.

– Itsenäisyydestä haaveiltaessa tarvittiin tällaisia taiteilijoita rakentamaan muiden kansakuntien kanssa yhdenvertaista kansakuntaa.

Sibeliuksen sävellystyön kaari ulottuu suuriruhtinaskunnan fennomaanisista virtauksista natsi-Saksaan. Lindgren piti kuitenkin väitteitä Sibeliuksen natsisympatioista epäoikeudenmukaisina, sillä Saksa ja saksalainen musiikkiperinne olivat pitkään valtavirtaa, joka murtui vasta 2000-luvulla.

– Sävelmaailmaa hallitsi Saksa, siellä olivat kustantajat. Sibelius onnistui tekemään siellä läpimurron.

Berliiniin ja Wieniin

Sibelius tuli ruotsinkielisestä suvusta, muutaman naisen kodista, jossa ei rahaa liiemmälti ollut. Isä oli pelkkiä velkoja perinnöksi jättänyt lääkäri, äiti nuori leski.

Parhaan kumppanin ja musiikkinsa ymmärtäjän hän löysi maaherran tyttärestä Aino Järnefeltistä. Järnefeltit olivat fennomaaneja, joten Aino vaati Janneaan kirjoittamaan kirjeet suomeksi. Sibelius kirjoitti kuitenkin pääosin tunnekielellään ruotsiksi.

Nuoren Sibeliuksen sävellystyö osui samaan aikaan kansallisromantiikan kanssa. Musiikkimaailmaa hallitsi saksalainen romantiikka. Konserttimaailma noudattelee yhä 1800-luvun mallia orkesteriasuineen, kapellimestareineen ja musiikkikriitikkoineen.

Nuori Sibelius päätyi opiskelemaan Berliiniin ja Wieniin. Varsinkin wieniläisissä musiikkipiireissä Sibelius oli ”barbaari”, joka oli saanut oppinsa Hämeenlinnassa, Helsingissä ja kesäisessä Loviisassa.

Sibelius joutuikin oppiin takamatkalta. Wienissä Jannen päähän taottiin kontrapunktia, soinnutusta.

Keski-Euroopassa, kaukana kotoa, isänmaallisuus sai kuitenkin vahvan otteen.
Sibelius kulki kuitenkin omaa tietään. Se näkyy Lindgrenin mukaan muun muassa Saga- eli Satu-sävellyksessä.

– Musiikki on yksinkertaisesti jännitteiden synnyttämistä ja niiden purkua.

Kohti modernismia

Sibeliuksen lähestymistapa oli toinen. Kun romantiikassa aloitetaan teemasta ja siirrytään niiden kehittelyyn, Sibelius heittelee sävellykseen erilaisia palikoita.

– Koko prosessin tajuaa vasta lopussa.
– Ainolle Satu oli Sibeliuksen sävellyksistä rakkain.

Säveltäjänä Sibelius onkin Lindgrenin mukaan äärimmäisen moderni ja arvoituksellinen.

Nämä piirteet saivat yhä lisää muotoja ja painoa säveltäjänuran kehittyessä.
Kullervo ja Lemminkäinen edustivat 1900-luvun alussa kansallisromanttista suuntaa, joka oli yksin Sibeliuksen harteilla.

Sibelius kuitenkin hylkäsi kansallisromantiikan ja eteni kohti omaa sävelkieltä. Sitä edustaa muun muassa viulukonsertto, joka luetaan maailman viiden ”ison” viulukonserton joukkoon.

Viulukonsertosta on kaksi versiota. Sibelius muutti alkuperäistä poistamalla muun muassa wieniläistä kahvilamusiikkia muistuttavan osuuden.

– Sibelius karsi, lyhensi ja poisti. Harrasti itsekritiikkiä.

Lindgren painotti, ettei oman sävelkielen löytäminen ole helppoa.Hän luonnehti Norden-yksinlaulua Sibeliuksen moderneimmaksi ja mystisimmäksi.

Oman äänen etsiminen huipentuu 20-minuuttiseen 7. sinfoniaan.

– Onko Sibelius modernisti vai ei? Ainakin hän on omanlaisensa, paljon modernimpi, mitä olemme halunneet kuulla. Suomi on modernismin ajan valtio.

Romanttisen säveltäjän viittaa Sibelius on saanut kantaa Lindgrenin mukaan lähinnä siksi, että Suomelle haluttiin pitkät musiikilliset juuret.