Telakan purku alkamassa maanantaina

Purku alkaa. Isnäsin satamassa vuodesta 2004 ollut uiva, sittemmin uponnut telakka puretaan. Arkistokuva Helene Holmström
Isnäsin sataman telakan purku on alkamassa maanantaina 26.3.

ISNÄS Isnäsin satamassa on vuodesta 2004 ollut uiva, sittemmin uponnut telakka. Telakan aiempi omistaja on ajautunut konkurssiin, eikä telakka ole ollut käytössä vuodesta 2009 lähtien. Telakka rumentaa maisemaa ja sen romuttamista on toivottu jo pitkään.

Telakka on sittemmin siirtynyt Isnäs Port Oy Ltd:n eli Isnäsin sataman omistukseen. Isnäs Port Oy Ltd on suunnitellut aloittavansa purkutyöt 26.3. Työn olisi tarkoitus olla valmis heinäkuun loppuun mennessä.

Mahdollisimman suuri osa vedenpinnan yläpuolisia rakenteita irrotetaan polttoleikkaamalla vielä talvisaikaan jäätilanteen niin salliessa ja nostetaan maihin välivarastoitavaksi.
Avoveden aikana nostetaan telakka upoksista kellumaan ja ylärakenteet poistetaan leikkaamalla ja nostetaan nosturilla maihin.

Telakka painaa noin 400 tonnia. Romumetalli, sähköjohdot, nosturit, pumput ja vinssit toimitetaan romualan toimijalle.

Nosturilaitteistoon kuuluvat öljyt on aiemmin satamalta saatujen tietojen mukaan poistettu, eli öljypäästöjen vaaraa ei pitäisi olla. Lisäksi telakassa on vain vähän sähkökaapeleita ja puuosia, joten palovaaraa ei myöskään pitäisi olla.

Loviisan ympäristöviranomainen on antanut luvan purkutyölle ja työt voidaan aloittaa vaikka lupa on lainvoimainen vasta 23.4. Päätökset ja asiakirjat ovat nähtävillä kaupungin nettisivuilla ja asiakaspalvelutoimistossa.