Syksy palkitsee hyötyviljelijän

Sato talteen. Loviisalaisen Hanne Aromaan hyötypuutarha tuottaa satoa niin paljon, että sitä riittää pitkälle kevääseen. Kuva Eija Kosonen
Hanne Aromaan hyötypuutarhassa on sadonkorjuun aika. Kasvimaa tuottaa monenlaista purtavaa ja lisäksi satoa antavat hedelmäpuut sekä marjapensaat. 20 vuotta vanhassa viiniköynnöksessä on rypäleitä enemmän kuin koskaan.

LOVIISA Ympyrätiellä entisessä mummolassaan asuva Hanne Aromaa innostui hyötyviljelystä jäätyään eläkkeelle 17 vuotta sitten.
– Täällä on aina ollut hyötypuutarha. Vanhoissa valokuvissa näkyy, että täällä oli perunamaa ja muutakin oli kasvamassa.

Sukutalon jäätyä tyhjäksi Aromaa muutti Vantaalta Loviisaan 2000 -luvun alkupuolella.
– Työskentelin Helsingin satamassa. Kun Silja Linen terminaalin edustalla alettiin vaihtaa laatoitusta, saivat työntekijät ottaa vanhoja laattoja. Toin niitä tänne puutarhaani ja siitä innostus kasvimaahan oikeastaan lähti.
Aromaa laatoitti noin 60 neliön suuruisen kasvimaan käytävät, jotta kulkeminen olisi helppoa ja alue pysyisi siistinä.
– Käytävien leveyttä suunniteltaessa oli tärkeää, että niitä pitkin pystyy työntämään kottikärryjä ja että käytäville mahtuu tuoli, millä voi istua kitkemässä.
Kasveista osa kasvaa maapohjalla, osa puisissa laatikoissa.

Lajit vaihtelevat

Aromaa kertoo, että viljelyskasvit vaihtelevat vuosittain. Perunaa on aina sen verran, että pöytään riittää syksyyn saakka oman maan uusia pottuja. Hän ei laita kaikkia perunoita kasvamaan samaan aikaan, vaan pikku hiljaa pitkin kesää.
– Tänä kesänä minulla kasvaa esimerkiksi sipuleita, lehtikaalia, kiinankaalia, avomaankurkkuja, papuja, palsternakkaa, pitkä- ja raitapunajuuria, keltajuurikasta, mangoldia, valkosipulia, spagettikurpitsaa…, Aromaa luettelee lajikirjoa.
Lisäksi kasvimaalta löytyy erilaisia salaatteja ja lukuisia yrttejä. Uutena tulokkaana on kiinanruohosipuli, joka maistuu mukavasti valkosipulilta.

Aromaa kasvattaa keväällä taimensa siemenistä ja ottaa vastaavasti syksyn sadosta siemeniä talteen seuraavaa kasvukautta varten.
– Talvisaikaan, kun omia salaatteja ei ole, ostan kaupasta ruukkusalaatteja. Vien ne sitten keväällä ulos ja siellä ne jatkavat kasvuaan. Sama pätee esimerkiksi ruukkupersiljaan.

Viiniä omista rypäleistä

Tämänvuotisesta kasvimaan sadosta osa on korjattu. Esimerkiksi valkosipulit ja tavalliset sipulit ovat jo talvivarastossa. Pian on tomaattien vuoro. Niiden jälkeen alkaa punajuurien ja muiden juuresten korjuu.
Kasvimaan lisäksi Aromaa saa satoa marjapensaista ja hedelmäpuista.
– Luumuja on tänä vuonna ihan mahdottomasti.
Aromaan pihan erikoisuuksiin kuuluu viiniköynnös. Se on noin 20 vuotta vanha ja kestänyt hyvin Suomen talvet.
– Siinä ei ole koskaan ollut niin paljon rypäleitä kuin nyt. Se viihtyy todella hyvin talon seinustalla eteläpäädyssä. Rypäleistä on tarkoitus tänä vuonna myös tehdä viiniä.
Aromaa on istuttanut toisen viiniköynnöksen pergolansa seinustalle.
– Ajattelin, että pergolassa voin sitten istua ja napsia suuhuni viinirypäleitä suoraan köynnöksestä. Tänä syksynä se on onnistunut ensimmäisen kerran.

Viiniä. Eteläisellä seinustalla kasvava viiniköynnös tuottaa tänä vuonna hyvän sadon. Kuva Eija Kosonen

Säilöntäkokeiluja syksyisin

Aromaa säilöö satoaan pakastamalla ja kuivaamalla. Sipulit, punajuuret ja muut säilyvät vihannekset hän varastoi 10-asteisessa vintissään. Hän on kokeillut muunkinlaista säilömistä. Esimerkiksi purjot hän kiehauttaa, survoo sauvasekoittimella hienoksi ja pistää kuumana purkkiin.
– Purjoperunasosekeitto syntyykin hetkessä purkitetusta purjomössöstä ja muusijauheesta.
Tomaattisadosta osa menee uuniin.
– Kalttaan tomaatit, pistän ne uuniin ja annan ylimääräisen nesteen haihtua. Jäljelle jää sose, jonka purkitan. Sose sopii tomaattikeittoihin ja pitsaan.
Hän kertoo keksivänsä erilaisia säilömistapoja joka syksy.
– Rohkeasti kokeilemalla löytyy aina uutta.

Tekemistä, ei työtä

Aromaan hyötypuutarha tuottaa omistajalleen yllin kyllin syötävää ja sitä riittää sukulaisille ja tuttavillekin.
– Kyllä näillä pärjää aika pitkälle kevääseen. Teen mielelläni keittoja ja laatikoita, joihin voi heitellä kaikenlaista kasvattamaani. Syön runsaasti kasviksia, mutten ole kasvissyöjä. Kala ja liha maistuvat myös.

Syksyllä syntyvän viherjätteen Aromaa piilottaa kasvimaalle.
– Kaivan naateille ja muulle vihreälle ”hautoja”, johon upotan ne. Kevääseen mennessä ne ovat maatuneet. Se on helppo tapa päästä eroon puutarhajätteestä.
Jotta hyötypuutarha tuottaa ja kukoistaa, pitää sen eteen tehdäkin jotain.
– Kevät on kiireistä ja kesäkin, kun on kitkemiset ja kastelut. Syksy sitten palkitsee. Syksy onkin lempivuodenaikani.

Hän sanoo kuulevansa usein, että onpa sinulla tässä paljon työtä.
– Minulle puutarhan hoito ei ole työtä, vaan tekemistä, jonka parissa aika kuluu hyvin.