Sukujuhlissa tapahtuu – ja sattuu

Naisten näytelmä. Gunilla (Patricia Hirn), Eivor (Katarina Nikkanen), Carina (Petra Sundqvist) ja Majvor (Christina Mickos) kokeilevat Gunillan Balin-oppeja. Kuva Marita Itävuori
Juntjävlar kutoo yhteen elämän kaikki värit, kirkkaista tummiin sävyihin. Ruotsinkielinen Lurensin kesäteatteri on jälleen kerran valinnut ohjelmistoonsa jotain muuta kuin tyypillistä ja kepeää kesäviihdykettä. Juntjävlar sekä naurattaa että koskettaa.

LURENS Juntjävlar eli alkuperäiseltä nimeltään Masjävlar (suomeksi Takaisin maalle) on Maria Blomin käsikirjoitus, josta hän on ohjannut myös elokuvan.

Näytelmä kertoo sisaruksista, jotka tapaavat pitkästä aikaa isänsä (Ilkka Relander) 70-vuotisjuhlissa. Carina (Petra Sundqvist) on it-alan uraohjus, jonka elämä on Helsingissä. Carinan elämä on kriisissä, mutta sen hän salaa visusti. Hän katselee itäiselle Uudellemaalle juuttuneita sisaruksiaan pitkin nenänvartta, sillä mikään ei tunnu lapsuuden maisemissa muuttuneen.

Gunilla (Patricia Hirn) on repäissyt itsensä irti ainakin kerran. Hän saapuu isänsä juhliin Balilta. Hän etsii merkitystä itämaisista elämänhallintakeinoista. Tosin Balilla kokemukset eivät jääneet pelkkään filosofointiin.

Eivor (Katarina Nikkanen) on sisarusparven vastuunkantaja jonka mielestä kaikki muut jättävät hänet aina huolehtimaan ja hoitamaan arjen, pöytien kattamisesta aina vanhemmista huolehtimiseen.

Kolmikon elämään liittyvät myös Majvor (Christina Mickos), tämän peräkammarinpoika Jan-Olov (Magnus Engström) ja sisarusten setä Ingvar (Tage Fredriksson).

Kipupisteiden kuorintaa

Ensimmäinen näytös on täynnä iloista juhlien valmistelua, jälleennäkemisiä ja pääosin kevyttä sanailua. Välillä pintaan pyrkivät myös tummemmat sävyt, mutta ne pyyhitään pois, sillä kyseessähän on sukujuhla ja silloin on ihan pakko juhlia!

Väliajan jälkeen tunnelmat vakavoituvat. Kipupisteitä keritään auki. Helsingissä elämä ei ole niin auvoista, kuin Carina antaa ymmärtää. Gunilla tarrautuu kiinni Balin muistoihin ja ihmettelee sisarrakkauden puutetta – sillä sisartenhan täytyy rakastaa toisiaan.

Eivor on se marttyyrisisar, jonka elämä on täynnä velvollisuuksia ja vastuunkantoa. Samalla hän on kuitenkin yhdessä kiinni pitävä voima.

Myös muilla on omat kipupisteensä: Majvorin mies on tehnyt itsemurhan ja pojalla, Jan-Olovilla, on samansuuntaisia ajatuksia. Ingvar on saapunut juhliin yksin, sillä vaimo on jättämässä.

Ensimmäisen näytöksen ajan kerätään aineksia, jotka sitten ryöpsähtävät voimalla pintaan väliajan jälkeen. Viinaa kuluu ja ihmisten todelliset ajatukset kohoavat pintaan.

Näytelmä on Lurensissa siirretty itäuusmaalaiseen maisemaan ja mielenmaisemaan. Siitä irtoaa nauru jos toinenkin. Myös kliseitä on pakattu mukaan ehkä enemmän kuin tarve vaatii: on helan går -laulua, tanssia, juhannussalkoa… Karaoke-osuudessa soi kesäisen saariston korvamato Jag vill vara din Margareta -kappale. Se on samalla viittaus Jan-Olovin tunteisiin Carinaa kohtaan.
Väliajan jälkeen lähdetään liikkeelle jopa tanssiesityksellä, joka tuo mieleen vanhat Suomi-filmit. Ratkaisusta voi olla vähintään kahta mieltä.

Naisten näytelmä

Juntjävlar on esisijaisesti naisten näytelmä, miehet jäävät sivuosaan, mutta Ingvar-setä ja Jan-Olov ottavat hekin tilansa.
Petra Sundqvist Carinan roolissa tekee varmaa työtä ylpistyneenä kaupunkilaisena. Menestyksellä on kuitenkin kääntöpuolensa.

Gunillan roolissa Patricia Hirn pääsee esittelemään komediennen taitojaan Balin tuomisineen, joihin kuuluu myös Lasse Candén tyylitellen esittämä reppuretkeilijä-rakastaja River Moon.

Katarina Nikkanen Eivor-sisarena näyttää, että hänestä on vakavampiinkin rooleihin. Nikkanenhan on armoitettu koomikko, joka on jo vuosia kuulunut muun muassa Liljendalrevyn keskeisiin tekijöihin. Vaikka Nikkasen Eivor naurattaa, hän on myös traaginen hahmo: elämä olisi voinut olla muutakin. Siskot ottavat Eivorin itsestäänselvyytenä.

Christina Mickos tekee loistavan roolityön Majvorina, jonka hupsuuden taakse kätkeytyy paljon kiukkua.
Tummenevia sävyjä tarinaan tuovat myös Tage Fredrikssonin Ingvar ja nuori Jan-Olov, jonka roolin tekee Magnus Engström.

Mika Fagerudd on ohjannut näytelmän tiiviiksi tarinaksi, jossa ei jäädä jahkailemaan, vaan tarina soljuu mukavasti eteenpäin. Katsoja ei ehdi jäädä miettimään, että hoh-hoijaa, eikö tämä jo lopu, vaan väliajan alkaessa jäi ihmettelemään, että nopeastipa ollaan jo puolivälissä. Roolitus on onnistunut. Se onkin aina ollut Lurensin kesäteatterin vahvimpia puolia.

Mimmi Resmanin kekseliäs lavastus toimii räsymattoineen ja laitureineen. Harmonikkaa soittava pelimanni Esko Grundström kuljettaa yli siirtymien kuin huilua soittava ilkikurinen Pan.

Rima jälleen korkealla

Lurensin kesäteatteri vietti viime vuonna 60-vuotisjuhlaansa suurproduktiolla Ronja Rövardotter (Ronja Ryövärintytär).

Juntjävlar-näytelmää voi luonnehtia jonkinlaiseksi hengähdystauoksi. Se on tehty aiempaa pienemmällä ryhmällä eikä esimerkiksi tanssi- ja lauluesityksiä ollut samaan tapaan, mitä useampana aiempana vuotena on nähty.

Silti Juntjävlar ei ole mikään huitaisu, sillä sellaiseen Lurensissa ei ole tapana sortua. Rima on päinvastoin jälleen asetettu korkealle, eikä halpoihin nauruihin sorruta – vaikka hyvä komedia tai musikaali on tietenkin mitä vaativin laji sekin.

Juntjävlar-näytelmän tarina ei tietenkään ole mikään uusi: sisarusten suhteita on setvitty monessa näytelmässä ja elokuvassa aiemminkin. Teksti ei ole huono, mutta ei toisaalta mitään järisyttävää klassikkomateriaalikaan. Toisaalta näytelmä ei sorru äärimmäiseen piehtarointiin, sillä mikään perhehelvetin kuvaus se ei ole. Sen verran vakavia asioita Juntjävlar kuitenkin ilonpidon ja juhlinnan lomassa käsittelee, ettei se aivan perheen pienimmille sovi.

Juntjävlar sisältää myös syvemmän sanoman, jonka voisi kiteyttää seuraavasti: rakastakaa toisianne kuin viimeistä päivää!