Sillan purkamista selvitettävä

Loviisan kaupunki joutuu lähivuosina tekemään kiperän päätöksen, joka jo nyt jakaa kuntalaisten mielipiteitä. Loviisan kirkon länsipuolella oleva Helsingintien ylikulkusilta joudutaan joko peruskorjaamaan tai purkamaan kokonaan.

Asia nousi jälleen esille, kun viereisen kartonkitehtaan tontin kaavaa ryhdyttiin muuttamaan. Kaavamuutoksessa varaudutaan myös sillan purkamiseen. Sillan betonirakenteet ja niiden sisällä olevat teräkset ovat heikentyneet, ja korjauspäätös pitäisi tehdä tulevina vuosina. Alustavien arvioiden mukaan vuonna 1972 rakennetun Helsingintien sillan kunnostaminen maksaisi noin 700 000 euroa.

Myös sillan purkaminen ja sitä seuraavat aluejärjestelyt tulisivat kalliiksi. Runsas vuosi sitten maisema-arkkitehti Mika Varpio esitteli suunnitelman, jonka mukaan silta voitaisiin purkaa ja vanha puisto osittain palauttaa, vaikka tie kulkisi samalla paikalla ilman siltaakin.
Samalla Mannerheiminkatu ja Brandensteininkatu muutettaisiin yksisuuntaisiksi. Vuonna 2002 valmistui arkkitehtityö rautatien siirtämistä tunneliin. Hulppeita ja kalliita visioita yhtä kaikki.

”Mikäli sillan peruskorjaukseen on pakko käyttää noin miljoona euroa, on myös purkamisoptiota samassa aikaikkunassa syytä huolellisesti selvittää”

Helsingintien sillan rakentaminen kaupungin keskuspuistoon ja huonoon kuntoon päässeen aseman purkaminen oli aikanaan yksi rajuimmista kaupunkikuvaan vaikuttaneista päätöksistä. 1970-luvun atomikasvuhuumassa ja silloisessa liikennetilanteessa ratkaisua voitiin pitää jotenkin perusteltuna, sillä ohitustietä ei ollut ja koko Vanhan Rantatien eli Kotkan sekä Porvoon suunnan liikenne kulki nykyistä Sibeliuksenkatua pitkin keskustan halki. Myös rautatieliikenne satamaan oli merkittävästi nykyistä vilkkaampaa.

Nykyisessä tilanteessa silta on rujo betonikolossi kaupungin keskeisimmällä alueella. Se varjostaa suomenkielistä koulukeskusta sekä tulevaa kartonkitehtaan kerrostalokorttelia.
Lisäksi rautatie jakaa kaupungin keskusta-aluetta sekä muodostaa ympärilleen epäsiistin rämeikön etenkin kiskoparin länsipuolelle, sillan alle ja lähialueelle.

Sillan kohtalo ja koko alueen kehittäminen on tulevina vuosina monessa mielessä merkittävä ratkaisu, josta on hyvä valmistella ja keskustella laajasti, vaikkei toteutuspäätös ole vielä ajankohtainen. Loviisalla on tietenkin loputtomassa jonossa paljon tärkeämpiäkin investointitarpeita kuin Helsingintien silta-alue. Mikäli sillan peruskorjaukseen on joka tapauksessa kuitenkin tulevina vuosina pakko käyttää noin miljoona euroa, on myös purkamisoptiota samassa aikaikkunassa syytä huolellisesti selvittää.

Jouluarmoa!

Parin päivän päästä Loviisan seutu ja miljardit muutkin ihmiset hiljentyvät jälleen viettämään kristikansan suurinta juhlaa Joulua. Vai hiljentyvätkö sittenkään.

Monissa kodeissa jouluun liittyy niin paljon odotuksia ja paineita, että suorituspaineet kasvavat inhimillisesti katsoen liian suuriksi ellei mahdottomiksi. Ajatellaan, että kaiken pitäisi sujua kuin Strömsössä ja ajoitusten osua prikulleen nappiin. Pukin saapumisesta aina kinkun kypsyyteen ja kalan suolaisuuteen sekä lahjojen sopivuuteen.

Pyrkimys unelmajouluun ja satumaiseen tunnelmaan ajavat monia vuoden tukalimpaan stressiin, ja saattavat kääntää joulurauhan ja kauniit pyrkimykset päälaelleen. Neljän seinän sisällä, neljän vapaapäivän aikana kasautunet paineet, väsymys ja kiireisyys purkautuvat tiuskaisuiksi ja lopulta perheriidoiksi turhan monissa kodeissa.

Vaikka useimmissa kodeissa joulut sujuvat suunnitellusti ja loppupäivät levätään leppoisasti, on joulun aika poliisille valitettavasti vuoden kiireisintä kotihälytysten aikaa. Paljolti lisääntyvän alkoholinkäytön, mutta myös ylisuurten odotusten ja suorituspaineiden takia.

Siksi onkin syytä toivottaa kaikille hyvän joulun ja joulurauhan lisäksi myös

jouluarmoa itsekullekin säädylle.