Monet tuntevat Elvi Sainomaan (87), ainakin ulkonäöltä. ”Niin kauan kuin elämänpäiviä riittää, yritän täyttää paikkani, olla yhteiskunnan ja seurakunnan elävä jäsen. Muu on sitä sivupersoonaa.”

LOVIISA Elvi Sainomaan tunnistaa leteistään.

Luonnonkiharat hiukset on letitetty järjestykseen. Silmälasien takaa tuikkii nauravainen, joskus ilkikurinenkin katse.

– Nimeltä mie en tiedä Loviisassa juuri ketään, hän huomauttaa.

Elvin moni kuitenkin tietää ja tuntee.

– Mie oon aatellut, että se en oo mie vaan miun sivupersoona!

Aamukahvi jäähtyy loviisalaisen kahvilan pöydässä, sillä nyt puhutaan elämästä, mutta ennen kaikkea runoudesta ja kirjallisuudesta.

– Nyt mie vaan elelen, harrastan ja hiljennän askeleita. Mie tein sen ratkaisun, etten enää käy sellaiseen, josta on vastuuta.

Vain eläkeläisten runopiiri on jäänyt ”velvollisuudeksi”.

– Runoushan on marginaalinen harrastus.

Elvi on tuttu näky kaupungin kulttuuririennoissa. Hän on vakiokävijä myös Loviisan kirjakahvilassa, niin suomen- kuin ruotsinkielisissä keskusteluissa.

– Jotkut ihmettelevät, että käyn myös ruotsinkielisissä kirjakahviloissa. Olen utelias ja avoin ja kirjakahvila on fantastinen paikka. Ilmapiiri jo on ihana ja ainahan sitä lukee ympäristöä alitajuisesti. Jos olisin käynyt kouluja, olisin varmaan tutkija.

Elvi on ollut vuosikausia tuttu esiintyjä monissa tapahtumissa. Runonlausuja. Heitä tuntuu nykyisin olevan harvassa, mutta Elville runot ja lorut ovat olleet tärkeitä pienestä pitäen.

– Minulla on päässä kummallinen paikka, joka liittyy sanoihin.

Loruja, ei numeroita

Sainomaata luulisi vilkkaaksi karjalaiseksi, mutta synnyinpaikka on Pudasjärvi Suomi-neidon vyötäröllä, Lapin portilla. Pudasjärvi tunnetaan nykyisin puurakentamisestaan, jossa loviisalaispäättäjätkin ovat käyneet tutustumassa palkittuun puukouluun.

Perheessä oli 14 lasta, joista kahdeksan jäi eloon.

– Äiti muisteli, että jo nelivuotiaana kyselin, mikä kumma on se piirtäjä piimäsuu.

Vanhemmat sisarukset lukivat loruja.

Piikerin paakerin piirun paarun…. puputin puksis pois! rallattelivat vanhemmat sisarukset.

– Miulle on luettu ja olen kuullut.

Omaa syntymäaikaa ja muita numeroita Elvin oli vaikea painaa mieleensä, mutta sanat jäivät mieleen.

Elvi tarttui jo aivan pikkutyttönä kiinnostaviin sanoihin. Sellainen oli esimerkiksi kemikaalikauppa. Tyttö pyöri tuvan lattialla ja rallatteli mielenkiintoista ja outoa sanaa ees taas: kemikaali-kaali-kaali…!

Loruista oli sitten enää pieni hyppäys runojen maailmaan.

– Soi helise siis sävel hempein… jätä välkkyvä jälki taakse. Ovat niin kauniita sanoja ja se ajatus: että voisimme kaikki jättää jälkeemme sen välkkyvän jäljen, Elvi miettii Leinoa siteeraten.

Pudasjärvellä ei kirjastoa ollut lähellä, joten kirjoja ostettiin. Kansakoulu sijaitsi parinkymmenen kilometrin päässä, joten viikot Elvi asui isovanhempiensa luona.

– Itse tehtiin esityksiä ja esitelmiä. Se oli semmoista ite-kulttuuria, joka kehitti uskalluksen mennä ja astua estradille.

Karjalaisten rientoihin

Loviisan seudulle Elvin toi puoliso Pauli, joka oli lähtöisin Säkkijärveltä. Niinpä tutuksi tulivat paikallisten karjalaisten juhlat ja muu toiminta.

– Karjalaisten seuraan kun jouduin ja pääsin, niin runoja on tarvittu koko ajan.

Elvin puheessa kuuluu musikaalinen rytmi. Itse hän ei runoja kuitenkaan kirjoita.

– On niin paljon hyviä runoja, hyviä kirjoittajia. Jos kirjoitan jotain, niin se on suorasanaista.

Läheisimmiksi ovat vuosien kuluessa tulleet esimerkiksi Aale Tynnin ja Eino Leinon runot.

– Mitä enemmän Tynniin paneutuu, niin kaikki ovat elämänmyönteisiä, kaikissa kulkee punainen lanka elämästä.

Runoja Elvi on harrastanut kymmeniä vuosia, niin Loviisassa kuin Porvoossakin, esimerkiksi kansalaisopistoissa.

– Porvoossa kävin pieni radio mukana. Kuuntelin siitä Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman puistossa, ettei jäänyt kuulematta.

Hän on kuullut sekä Veikko Sinisalon että Ella Erosen lausuvan.

– Taisi olla Kulttuuritalolla, kun kuulin Ella Erosen lausuvan viimeisimpiä esityksiään. Hän oli kyllä sellainen shamaani, että vei mennessään.

Maalta kaupunkiin

Viime aikoina Elvi on vähentänyt sitoumuksiaan. Yhden tärkeän toimen hän on kuitenkin säilyttänyt: eläkeläisten runopiirin.

Puoliso Pauli kuoli 1996. Elvi jäi kuitenkin asumaan omakotitaloon Isnäsiin. Siellä asuessaan Elvi suunnitteli harrastuksensa niin, että pääsi kaupunkiin linja-autolla, jos se ei omalla autolla onnistunut.

– Monta vuotta asuin siellä maalla, metsän keskellä.

– Nyt Elinakin [keraamikko Elina Sorainen] on poissa, rakas naapurini.
2000-luvun puolella hän alkoi kuitenkin miettiä kaupunkiin muuttamista. Vaihtoehtoina olivat Loviisa ja Porvoo.

– Loviisan valitsin, koska täältä on hyvä mennä kesäpaikkaan Gislarbölessä, sekä hautausmaalle.

Elvin kolmesta lapsesta yksi toteutti äitinsä ajatukset. Lontoossa yliopistossa opiskellut Tuula, nykyisin Gordon, opiskeli sosiologiaa, kasvatustiedettä ja naistutkimusta, väitteli tohtoriksi ja ryhtyi tutkijaksi.

Ja ne letit!

Niihin on selityksensä.

– Kotoa Isnäsistä kun lähdin, niin kävin samalla kampaajalla. Usein en ehtinyt varata aikaa ja hiukset kasvoivat, Elvi nauraa ja ottaa lettien päistä kiinni.