Sanahelinää vai pätevä työkalu?

Opetushallitus on laatinut yhteisen mallin kunnissa tehtävälle strategiselle suunnittelulle. Tämä paikallisen koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma eli KuntaKesu yhdistää kunnan omat kehittämistarpeet valtakunnallisiin kehittämislinjauksiin. Mallin kunnat voivat ottaa käyttöön sellaisenaan tai muokata omiin tarpeisiin sopivaksi. Kehittämissuunnitelman tulisi tukea paikallista koulutuspoliittista ohjelmaa ja olla helppokäyttöinen työkalu, joka auttaa kehittämään koulutusta.

Loviisassa KuntaKesun laatiminen aloitettiin vuoden 2016 alussa ja se on käynyt nyt eri lautakunnissa ja viimeksi kaupunginhallituksessa, josta se etenee vielä valtuuston hyväksyttäväksi. Loviisassa kehittämissuunnitelman painopisteet on otettu kaupunkistrategiasta. Kehittämissuunnitelma kattaa sivistyskeskuksen kaikki vastuualueet, eli hallinnon ja kehittämisen, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, lukio- ja ammattikoulutuksen, vapaan sivistystyön, vapaa-aikatoimen sekä kirjasto- ja kulttuuritoimen. Paketti, joka koskettaa liki jokaista kaupunkilaista.

Sivistystoimen merkitys kaupungin toiminnassa kasvaa entisestään maakuntahallinnon käynnistyessä. Järkevältä tavoitteelta kuulostaakin luoda kaupungille sivistyspoliittinen ohjelma vuosille 2021-24, joka yhdistäisi kulttuuripoliittisen ohjelman ja liikuntapoliittisen ohjelman tähän sivistyspalveluiden kehittämissuunnitelmaan. Loviisa on kuitenkin pienehkö kaupunki, ja näiden palvelujen eri ohjelmat tavoitteineen on mahdollista sisällyttää yhteen napakkaan työkaluun.

Kehittämisuunnitelmassa todetaan muun muassa, että “tarjoamme perusopetusta turvallisissa ja ajanmukaisissa oppimisympäristöissä,” vapaa-aikapalvelujen tilat edistävät kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia” sekä “korjaukset ja uudiskohteet suunnitellaan huolella”.

Kun suunnitelmaa lukee vanhempi, jonka lapsi oireilee sisäilmasta, opiskelee parakeissa tai epäkäytännöllisessä koulurakennuksessa, ja joka vielä täyttelee oirekyselyä sisäilmasta liikuntahallissa, voi tulla mieleen, että koko suunnitelma on todellisuudesta irrallaan olevaa sanahelinää.

Kehittämissuunnitelma on tärkeä työkalu, kunhan se otetaan myös aidosti käyttöön. Tavoitteet vuorovaikutuksellisesta viestinnästä, henkilöstön kouluttautumisesta, perustehtäväkuvien selkiyttämisestä, palvelujen säännöllisestä arvioinnista ja hyvien käytäntöjen jakamisesta eivät voi jäädä vain kirjaimiksi asiakirjassa, vaan ovat olennaisia tekijöitä asioiden parantamiseksi.

KuntaKesua Loviisassa valmistellut työryhmä on pitänyt tärkeänä, että sivistystoimen toiminta perustuu ajatteluun, jossa keskiössä on yhteisöllisyys ja asukkaiden vaikutusmahdollisuudet.

Koulumaailmassa huoltajien vaikutusmahdollisuudet ovatkin lisääntyneet, vanhemmat voivat seurata Wilman kautta hyvinkin tarkasti mitä koulussa tehdään, oman lapsen tekemisiä jopa oppituntien tarkkuudella, “hyvä tuntityöskentely”tai “aktiivinen osallistuminen” -merkintä saa hyvälle mielelle niin oppilaan kuin vanhemman. Hieman hämmentävää on, että wilma-merkinnöissä on omat värit ja koodit paitsi perinteisimmille “luvaton poistuminen koulualueelta” tai “opiskeluvälineitä puuttui” niin myös “väkivaltaiselle käytökselle, teräaseen tai tulentekovälineen tuomiselle kouluun sekä toisen omaisuuden ottamiselle tai vahingoittamiselle”. Toivottavasti nämä eivät ole kouluarjessa niin yleisiä, että omat värikoodit ovat tarpeen. Wilman kaltaista kommunikointikanavaa ei voida kansalaisopistojen kurssilaisille, kirjaston- tai liikuntahallin käyttäjille luoda, mutta avoimet ovet palautteelle, aito kuntalaisten kohtaaminen ja avoin tiedottaminen palvelevat niin veronmaksajia kuin viranhaltijoitakin. Siihen kehittämissuunnitelma näyttäisi pyrkivänkin.