Sallisesta Tuttiorkesteriin

Jan-Erik Gustafsson on toiminut Loviisan Sibeliuspäivien taiteellisena johtajana jo 20 vuotta.
Loviisan Sibeliuspäivien syyskattauksen kruunaa Aulis Sallisen sävellyksen kantaesitys. Kuudesta konsertista yksi järjestetään nyt ensimmäisen kerran Porvoon tuomiokirkossa.

 

LOVIISA Loviisan Sibeliuspäiviä vietetään tänä vuonna syyskuun toisena viikonloppuna, 7.-10.9.

Erityisen tyytyväinen päivien taiteellinen johtaja Jan-Erik Gustafsson on Aulis Sallisen Dance Music Suiten kantaesityksen saamiseen festivaalille. Sävellys valmistui viime vuonna.

– Kävi ihan mieletön juttu, että saatiin Aulis Salliselta kantaesitys Sibeliuspäiville. Se on harvinaista herkkua ja vielä pienelle festarille.

Kantaesityksiä on toki kuultu aiemminkin Gustafssonin 20 johtajavuoden aikana. Sallisen teos kuullaan Porvoon tuomiokirkossa.

Suomen satavuotisjuhlan merkeissä päivillä kuullaan Sibeliuksen neljäs sinfonia. Gustafssonin tarkoituksena on, että Loviisassa kuullaan Sibeliuksen kaikki seitsemän sinfoniaa, ja nyt ollaan siis neljännessä.

Aiempina vuosina Sibeliuspäivien konsertteja on pidetty myös Pernajan kirkossa ja Ruotsinpyhtäällä.

– Nyt on korkea aika ottaa mukaan Porvoon tuomiokirkko.

Muut konsertit pidetään tutuissa paikoissa kaupungin keskustassa, eli Loviisan kirkossa, Bongan linnassa, ruotsinkielisessä lukiossa ja Harjurinteen koulussa.

Musiikkijuhlan yksi vetonaula on mezzosopraano Monica Groop, joka esiintyy päätöskonsertissa Loviisan kirkossa. Silloin kuullaan Gustav Mahlerin Das Lied von der Erde, jossa laulaa Groopin lisäksi tenori Tuomas Katajala.

Lapsille on tarjolla Iloiset laulukarnevaalit Harjurinteen koululla. Silloin lavalle astuu Satu Sopanen § Tuttiorkesteri.

Loviisan kulttuuripalvelut ja Porvoonseudun musiikkiopisto tarjoavat lisäksi yhteistyönä tapahtuman, jossa sinfoniaorkesteri, sen soittimet ja orkesterimuusikon työ tehdään tutuksi kaupungin kaikille nelosluokkalaisille. Sibeliuspäivien kulisseihin kurkistaminen on osa kulttuuripolkua, kun lapset pääsevät seuraamaan Lohjan kaupunginorkesterin harjoituksia.