Sakkovankeus syytä säilyttää

Helsingin Sanomien 9.6.2019 julkaisema artikkeli sakkovangeista on herättänyt laajasti keskustelua maksamattomien sakkojen takia vankilaan määrättävistä ihmisistä, joita on lehden tietojen mukaan vuosittain noin 1300. Heistä noin 80 prosenttia on miehiä ja puolet heistä on asunnottomia alkoholisteja ja sekakäyttäjiä. Kiven sisään he ovat joutuneet yleensä pikkurikoksista kuten näpistyksistä. Käräjäoikeus on yleensä tuominnut heitä sakkoihin, ja kun he eivät ole kyenneet tai halunneet maksaa, niin sakot on muutettu lyhyiksi vankeustuomioiksi.

HS kertoo, että he eivät oikeastaan kuuluisi vankilaan, ja että sakkovankijärjestelmä on kallis, yksilölle kohtuuton ja sosiaalipoliittisesti surkea. Vuoden 2018 huhtikuussa oikeusministeri Antti Häkkäsen johdolla päätettiin järjestelmää kiristää niin, että häkki voi heilahtaa maksamattomista sakoista entistä helpommin.

”Joillekin kuukausi kiven sisällä saattaa olla vuoden ainoa päihteetön jakso, jolloin tarjolla on kunnollinen yösija täydellä ylläpidolla.”

Viime vuonna yhden vankilapäivän kustannuksiksi arvioitiin 240 euroa. Sakkovankeusjärjestelmän palauttamisen arvioidaan maksavan noin 20-30 miljoonaa euroja. On totta, että esimerkiksi oluen varastamisesta tuomittavien ”juoksukaljamiesten” passittaminen vankilaan on turhauttavaa, kallista sekä joskus kohtuutontakin. Mutta mitä sitten tilalle?

Vaikka kiven sisään joutuvien joukossa on runsaasti säälittäviä piruparkoja, jotka tarvitsisivat vankilareissun sijaan hoitoa, niin tiilenpäitä lukemaan tuomitaan paljon myös paatuneita ja piittaamattomia päihderiippuvaisia taparikollisia, joille varastamisesta on tullut elämäntapa. Kiinnijääminen ja sakkorangaistus ei paatuneita hörhöjä yleensä juuri hetkauta, ja ainoa pelko taitaa liittyä kiinniottotilanteen mahdollisiin kolhuihin. Kauppojen valvontakamerat kertovat ikäviä tarinoita tuulikaappien karuista väännöistä.

Sakkovankeuteen päätyvät eivät ole pelkästään näpistelijöitä, vaan joukossa on myös ilkivallan tekijöitä ja muita häiriköitä. Heitä yhdistää usein syrjäytyneisyys ja oman elämänhallinnan puuttuminen. Joillekin kuukausi kiven sisällä saattaa olla vuoden ainoa päihteetön jakso, jolloin tarjolla on kunnollinen yösija täydellä ylläpidolla.

Sakkovankien tilanteeseen ei ole tarjolla helppoja ratkaisuja. Jatkuvaa näpistelyä ei voi katsoa läpi sormien, ja jos maksamattomista sakoista ei seuraa mitään tuntuvampaa sanktiota, monet enää vähät välittävät kiinnijäämisen riskistä. Näpistely muuttuu helposti yhä härskimmäksi, ja sekakäyttäjien asialla ollessa myös kauppojen henkilökunnan turvallisuus on monasti uhattuna.

Sakkovankeuskaan tuskin saa juuri ketään muuttamaan tapojansa, mutta on silläkin jokin rötöstelyä vähentävä ja turvallisuutta lisäävä vaikutus, jos vuosittain 1300 näpistelijää vähemmän on aktiivisina ankeissa askareissaan eri puolilla Suomea.

Sakkovankimenettelyn kustannuksia kauhisteltaessa on syytä myös nähdä sakkoihin ja vankilaan johtavien tekojen aiheuttamia menetyksiä. Esimerkiksi kaupan alan asiantuntijan, Järvenpään K-kauppiaan Karri Himbergin arvion mukaan näpistelyjen aiheuttaman hävikin arvo on satoja miljoonia euroja, jopa 450 miljoonaa euroa vuodessa.
Lisäksi esimerkiksi olutlasteja varastelevien ja uhkatilanteita aiheuttavien arvaamattomien vorojen takia kauppoihin on paikoin vaikea saada henkilökuntaa, etenkään häiriöaltteimmilla alueilla.

Kriminaalihuollon tukisäätiö on ehdottanut pohdittavaksi, millä tavoin muuntorangaistuksen suorittamista esimerkiksi päihdekuntoutuslaitoksessa voitaisiin valmistella ennakollisesti sakotetun suostumuksella. Myös pienistä toistuvista rikoksista on kuitenkin seurattava rangaistus. Mikäli tuomittu ei halua tai pysty sakkoja maksamaan, on sakkojen muuttaminen lyhyeksi vapauden menetykseksi huonoista vaihtoehdoista ehkä paras, varsinkin jos siihen voidaan liittää päihdeongelmaisten hoitoa sekä muista kuntouttavia palveluita.