Ruukuntekijän kädenjälki on läsnä postuumissa näyttelyssä
Elina Soraisen retrospektiivi näyttely muuttui muistonäyttelyksi. Keraamikko on kuitenkin vahvasti läsnä näyttelyn jokaisen esineen kaaressa ja värissä.

PORVOON TAIDETEHDAS Runsas ja rehevä basaaritunnelma oli Elina Soraisen tavoitteena näyttelyissä ja samaa tunnelmaa on luonut myös työryhmä Pia Hynninen, Anu Laurila ja Nina Björkman-Nystén, joka huolehti näyttelyn kokoamisesta ja loppusilauksesta sen jälkeen, kun kävi ilmi, ettei Sorainen itse ole enää näyttelyä kokoamassa.

Näyttelyn vanhin esine on vuodelta 1967, uusimmat tältä vuodelta. Nähtävillä on pitkän ja merkittävän uran koko kaari, jossa näkee Soraisen oman tyylin muuttumisen ja kehittymisen.

– Hän löysi oman vahvan ilmaisun. Elinan työt tunnistaa, Anu Laurila sanoi näyttelyn avajaisissa keskiviikkona.

Keramiikkaa. Näyttelyn satoja esineitä olivat asettamassa paikoilleen Elina Soraisen puoliso, runoilija Kai Nieminen (vas.), sekä monivuotiset työkaverit Ritva Tulonen ja Pia Hynninen. Kuva: Marita Itävuori

– Design ei ollut Elinan johtotähti vaan saven luonnostaan sanelemat muodot. Ei niin, että ihminen sanelee savelle muodot, Soraisen puoliso, runoilija Kai Nieminen summasi.
Björkman-Nystén lisäsi, että Sorainen piti itseään ruukuntekijänä.

– Hän tykkäsi siitä tittelistä.

Hän muisteli myös Soraisen joskus ronskiakin huumorintajua, joka näkyy myös tämän keramiikassa. Sorainen teki nimittäin myös tuhkauurnia, joista hän sanoi: Uurnassa voi ensin säilyttää pipareita ja mennä siihen sitten itse!

Eri puolilla maailmaa

Elina Soraisen (1943–2017) ura ylsi monelle vuosikymmenelle.
Hän valmistui ylioppilaaksi 1964 Helsingin tyttölukiosta ja matkusti vielä samana vuonna Yhdysvaltoihin, jossa opiskeli kieliä ja keramiikkaa Denverin yliopistossa Coloradossa.
Vuonna 1973 hän muutti perheineen Iraniin. Seuraavana vuonna hänet kutsuttiin perustamaan keramiikkataiteen osasto Teheranin taideyliopistoon, jossa hän opetti vuoteen 1978. Teheranista hän muutti Japaniin ja suoritti maisterintutkinnon Tama-taideyliopistossa, Tokiossa, aiheenaan Japanin perinteinen puupolttoisten uunien polttotekniikka.

Hän palasi Suomeen syksyllä 1980 ja asettui Pernajaan. Keraamikontyönsä ohella hän 1980-luvulla opetti keramiikkaa muun muassa Loviisan kansalaisopistoissa, Borgå hemslöjdskolanissa, Lapin korkeakoulussa ja Lappeenrannan Teknisen korkeakoulun yrittäjäkoulutusohjelmassa. Hänet kutsuttiin kahdesti opettamaan keramiikkaa myös Intian National Institute of Designiin Ahmedabadiin.

Kiehtova. Elina Soraista kiehtoi hevosen idea. Kuva: Marita Itävuori

Vuodesta 1998 hän alkoi tutkia uudelleen iranilaista kansankeramiikkaa, johon oli tutustunut jo yli 20 vuotta aiemmin opettaessaan Teheranissa. Saatuaan tohtorintutkintoon tähtäävän jatko-opiskeluoikeuden Taideteollisessa korkeakoulussa hän vuosien 1998 ja 2003 välillä teki kahdeksan tutkimusmatkaa Kaakkois-Iranissa sijaitsevaan Kalpourkanin kylään, jonka vuosituhantiseen keramiikkaperinteeseen hän oli ensi kertaa tutustunut jo 1977. Vuonna 2006 hän väiteltyään sai taiteen tohtorin oppiarvon. Hän jatkoi tekemällä tutkimusmatkoja moniin maihin, muun muassa Japaniin, Intiaan, Kreikkaan ja Nicaraguaan.

Kai Niemisen mukaan Sorainen oli keraamikkona poikkeuksellinen erityisesti siksi, että hän vaikutti eri puolilla maailmaa ja tutki erityisesti kansankeramiikkaa.

Hän ei halunnut pantata tekniikoita itsellään, vaan halusi myös opettaa ja viedä perinnettä eteenpäin. Erityisesti Soraista kiinnosti tuhansia vuosia vanha nerikomi-tekniikka, joka syntyi Kiinassa ja siirtyi sieltä Korean kautta Japaniin.

– Jotkut katsoivat, että tekniikka pitäisi pitää salaisuutena, mutta Elina halusi opettaa, Nieminen kertoi ja ihmetteli, miten tuhansia vuosia vanhaa tekniikkaa voi yleensä pitää salaisuutena.

Iranissa Kalpourkanin naisten keramiikkaperinne oli 1990-luvulla tukahtumassa muovin ja alumiinin alle. Tämän kansankeramiikan hän halusi elvyttää ja se onnistui. Halveksituista esineistä on tullut haluttua tavaraa.

Oma tyyli. Elina Sorainen löysi oman tyylinsä. Hänen tekemänsä esineet tunnistaa missä vain. Kuva: Marita Itävuori

Keramiikkaa Sorainen teki Pernajan Baggbölessä, jonne hän oli rakentanut rinneuunin. Siellä uuni lämmitettiin pari kertaa vuodessa.

Tapahtuma oli vaativa ja kesti päiviä uunin kuivatuksesta, esineiden latomisesta ja uunin sulkemisesta päätyen itse polttamiseen.

– Elina valvoi puoleenyöhön ja sitten aloin heittää halkoja kymmenen minuutin, sitten viiden minuutin välein, Nieminen kertoi.

Myöhemmin poltossa tarvittiin isompi tiimi.

Luonnon tuhkalasite syntyi vain pihkaista puuta polttamalla. Uunin kammareissa on Baggbölessä poltettu kuusenoksia, leseitä ja ”milloin mitäkin”. Baggöblessä kokeiltiin Niemisen mukaan myös koivua, mutta siitä ei luonnonlasitetta synny.
Uunissa lämpötilan on noustava 1 300 asteeseen.

Vaadittavaa työmäärää on Ritva Tulosen mukaan esineitä katsoessa vaikea ymmärtää. Tulonen on ollut polttamassa astioita Soraisen apuna monta kymmentä vuotta.

Samanlaista uunia kuin Baggbölessä, mutta paljon suurempaa, käytetään vanhassa japanilaisessa elokuvassa Ugetsu Monogatari – Kalpean kuun tarinoita.

– Elinan mielestä jokaisen keraamikon pitäisi nähdä se filmi. Se on niin havainnollinen, Nieminen kertoi.

Ei tuhkakuppeja!

Sekä Pia Hynninen että Nina Björkman-Nystén ovat olleet Soraisen oppilaina.

– Elina oli ankara ja vaativa opettaja, mutta myös sydämellinen ja lempeä. Suorasanainen. Hän korosti itsekritiikin merkitystä eikä hyväksynyt puolinaista.

– Tuhkakuppeja ei Elinan nähden saanut tehdä. Eikä kukkaruukkuja.

Soraisen teoksia on hankittu useiden museoiden ja taideinstituuttien kokoelmiin, niistä mainittakoon Suomen kansallismuseo, Suomen taideteollisuusmuseo, Arabian keramiikkamuseo, Suomen kotiteollisuusmuseo, Porvoon museo, Gdanskin taideakatemia, Kaunasin kaupungin taidegalleria, Latvian taideteollisuusmuseo, Prahan taideteollisuusmuseo, Römhildin keramiikkamuseo, Viron taidemuseo, Tammisaaren museo, Helsingin Designmuseo ja Galatin visuaalisen taiteen museo Romaniassa.

 

Elämän koko kirjo
  • Elina Soraisen retrospektiiviseksi suunniteltu 75-vuotisnäyttely muuttui postuumiksi muistonäyttelyksi. Elina Sorainen in memoriam Elämän koko kirjo / keramiikkaa on esillä 15.12.2017- 07.01.2018 Taidetehtaalla Porvoossa.
  • Näytteillä on käyttökeramiikkaa ja veistoksia 1980-luvun alusta tähän päivään.
    Osa esineistä on poltettu rinneuunissa, jossa ne ovat saaneet luonnontuhkalasitteen.
  • Toteutuksessa on käytetty mm. Kaukoidästä kotoisin olevaa nerikomitekniikkaa. Hän sovelsi käsin rakentamista, dreijaamista ja valamista.