Rumaa peliä kellon alla

Loviisan kaupunginjohtajan Olavi Kalevan irtisanoutumisjupakka sai rujon käänteen, kun tiedot kaupunginhallituksen myrskyisästä kokouksesta sekä salaiseksi aiemmin julistetusta ”elinkeinoasiasta” tulivat julki.

Kaupunginjohtaja Kalevan ja hallituksen puheenjohtajan Mia Heijnsbroek-Wirénin näkemykset tapahtumien kulusta poikkeavat niin rajusti toisistaan, että luottamuspula on ollut näemmä syvä ja molemminpuolinen. Syytökset sinkoavat, ja tässä vaiheessa sivullisen on vaikea arvioida onko ja, jos niin kuka on kertonut enemmän ja kuka vähemmän muunneltua totuutta.

Selkeästi on nähtävissä kuitenkin se, että Loviisan kaupungin päätösten valmistelu- sekä tekoprosessit näyttävät olevan varsin kaoottisessa tilassa ja työnjaot viranhaltijain kesken sekä luottamusjohdon suuntaan ovat sekavat.

Yhtä selvästi on nähtävissä, että Eltete-episodin jälkeen yhteistyötä kaupunginjohtajan ja hallituksen johdon välillä ei enää ollut kovinkaan mahdollista jatkaa. Puheenjohtaja saattoi kokea Kalevan niskuroivan, ja Kaleva puolestaan puheenjohtajan simputtavan. Jomman kumman oli syytä väistyä.

Samoin näyttää siltä, ettei varsinaisia virkavirheitä tai rötöksiä liene tapahtunut, vaikka luottamuspula on syvä ja riita ruma.

Luottamuskriisi repesi rajusti Elteten kanssa valmistellusta maakaupasta, mutta taustalla on jo pitkään pahentunut eripura sekä suoranainen valtapeli kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä joidenkin jäsenten välillä.

Kriisiytymiskierre alkoi melko pian sen jälkeen, kun Mia Heijnsbroek-Wirén (rkp) ryhtyi Arja Isotalon (sd) jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi. Uusi puheenjohtaja otti roolin, joka poikkesi melko lailla edeltäjästään. Näytti siltä, että Heijsnbroek-Wirén halusi ottaa tai kahmia – kukin valitkoon verbinsä – aiempaa enemmän valtaa sekä roolia puheenjohtajana.

Luottamuskriisi repesi rajusti Elteten kanssa valmistellusta maakaupasta, mutta taustalla on jo pitkään pahentunut eripura sekä suoranainen valtapeli kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä joidenkin jäsenten välillä.”

Sitä ei silti voi mitenkään moittia. Päinvastoin. Ainakin osa näistä tekemisistä oli sellaisia, joita kaupunginjohtaja tai kehittämisjohtaja olivat tehneet tai ainakin olisi pitänyt tehdä kaupungin edun nimissä.

Asianosaiset tietävät tietenkin itse parhaiten, mutta näytti vahvasti siltä, että puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan kesken syntyi laajeneva näkemysero toistensa rooleista ja tehtäväjaosta. Näkijästä ja kokijasta riippuen puheenjohtaja oli joko aktiivinen ja aloitteellinen tai päinvastoin sooloili ja sähelsi alueilla, jotka joidenkin mielestä kuuluivat virkamiesjohdolle.

Melko pian asetelma johti tilanteisiin, joissa kaupunginjohtaja ja puheenjohtaja eivät etukäteen kyenneet sopimaan isommistakaan tekemisistä keskenään.
Kaupunginjohtaja esimerkiksi tiedotti näyttävästi suunnitelmista avata junalautta yhteys Valkon ja Viron välille, jonka julkistamisesta kaupunginhallitus sai tietää vasta paikallislehdistä.

Myös kaupunginjohtajan näkyvä ulostulo ennen valtuuston kouluverkkopäätöstä ja asettuminen kannattamaan kaikkien kyläkoulujen säilyttämistä ja uusien koulujen rakentamista yllätti kaupunginhallituksen puheenjohtajineen.

Eteten tonttiasiassa erikoista puolestaan oli se, että hallituksen jäsenet olivat tiettävästi kaupunginjohtajan tietämättä neuvotelleet yrityksen kanssa tonttikaupasta. Niin ei yleensä tehdä.

Lisäksi puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja saattoivat toisistaan tietämättä kontaktoida muitakin samoja kolmansia osapuolia kaupungin nimissä. Yhteistyö tökki yhä useammin ja selkeämmin.

On syytä alleviivata, että monet vastaavat tapaukset ovat todennäköisesti sinänsä olleet kaupungin kannalta positiivisia ja kaupungin etujen mukaisia. Joka tapauksessa ne kertovat keskinäisen koordinaation sekä yhteistyökyvyn ja -halunkin puutteesta.

Kaupunginjohtaja Kaleva profiloitui vakaana ja harkitsevana hallintovirkamiehenä, joka ei tehnyt isoja avauksia, delegoi tehtäviä johtoryhmälle, pyrki välttämään riskinottoa sekä varoi virheitä. Ehkä juuri se koituikin hänen virheeksi. Kalevan taakka lienee kasvanut, kun kaupungin virkamieskunnan palveluasennetta moitittiin kankeaksi, eikä Kaleva saanut asiaa korjattua.

Tyytymättömyys kaupunginhallituksessa kasvoi eikä ole salaisuus, ettei kaikilla sen jäsenillä ollut puhtaat leppäpurut pussissa vaan kasvavaa pyrkimystä savustaa Kaleva pois palliltaan. Tapaus Eltete oli lopulta iso ämpärillinen purua muurikkaan.

Jos ja kun asetelma hallituksen enemmistön ja kaupunginjohtajan välillä kärjistyi näin vakavaksi, oli teiden erkaneminen varmaankin järkevintä.
Silti tapa miten siihen päädyttiin oli rujo ja ryvettää ikävällä tavalla Loviisan julkisuuskuvaa.