Sibelius-päivät 2019
Tanssiopisto
Sähkeet Rahtialus ja 22 miehistön jäsentä merihädässä Loviisan eteläpuolella – konehuoneessa 6 metriä...

Rahtialus ja 22 miehistön jäsentä merihädässä Loviisan eteläpuolella – konehuoneessa 6 metriä vettä

Rajavartiolaitoksen helikopteri kävi kuvaamassa haverialusta ja sen vieressä päivystävää monitoimimurtaja Nordicaa Loviisan Keipsalon saaren eteläpuolella itäisellä Suomenlahdella. Kuva: Rajavartiolaitos.
Panaman lipun alla liikennöivä rahtialus Glory Hongkong on merihädässä kansainvälisellä merialueella Loviisan eteläpuolella. Alukseen on tulvinut vettä, mutta sillä ei merivartioston mukaan ole välitöntä uppoamisvaaraa. Laivassa on 22 henkilön miehistö.
SUOMENLAHTI Rahtialus oli tyhjänä matkalla Espanjan Avillesista Pietariin, kun siihen tuli vika itäisellä Suomenlahdella, ja konehuoneeseen tulvi merivettä. Aluksen avuksi tuli monitoimimurtaja Nordica.

– Konehuoneessa on noin kuusi metriä vettä. Merivesikaivo on pettänyt, eli se ei ole ajanut karille eikä ole törmännyt mihinkään. Laiva on osastoitu sillä tavalla, että siinä ei ole uppoamisvaaraa, mikäli kaikki osastot vain pysyvät tiiviinä, kertoi Iltalehdelle meripelastusjohtaja Tommi Karppi Suomenlahden merivartiostosta.

Kuva tapahtumapaikalta Nordican kannelta. Kuvassa vasemmalla haveristialus, minkä vasemmassa kyljessä kiinni VL Tursas. Kuvassa oikealla Viron vartiolaiva Kindral Kurvits ja keskellä Alfons Håkansin Atlas. Kuva: Merivartiosto.

Tapauksen vuoksi Kotkassa on valmiudessa kaksi helikopteria, jotka voivat tarvittaessa toimittaa alukselle suurtehopumppuja. Tiettävästi rajavartioston helikopteri kuljetti illan aikana alukselle pumppauskalustoa.

Rajavartiolaitoksen kello 17.35 julkaiseman tiedon mukaan tilanne aluksella on edelleen vakaa. Aluksen omistava yhtiö selvittää parhaillaan haverialuksen turvasatamaan hinausta. Rajavartiolaitos ylläpitää nopean evakuoinnin valmiutta.

Monitoimimurtaja Nordica on panamalaisaluksen vieressä valmiina avustamaan.

Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan ”meripelastuslohkokeskus Helsinki sai torstaina 8.3. kello 12:41 hätäilmoituksen, että Pietariin matkalla olleen rahtialuksen konehuoneessa on vettä. Vettä on viimeisten tietojen mukaan noin 6 metriä. Rahtialuksella on 22 henkilöä, joilla ei ole välitöntä vaaraa. Rajavartiolaitoksella on tarvittaessa valmius henkilöiden nopeaan evakuointiin alukselta.”

– Alukselta on ilmoitettu, että konehuoneen ovet ovat tiiviisti kiinni eikä konehuoneesta pääse vettä muualle. Aluksen oman ilmoituksen mukaan vesi konehuoneeseen tulee merivesikaivosta. Tässä vaiheessa ei epäilyä aluksen karilleajosta tai törmäyksestä. Alus on osastoitu niin, että vaikka konehuone täyttyisi vedellä, aluksella ei ole uppoamisvaaraa. merivartiostio tiedotti.

Tehtävään hälytettiin ensimmäisenä lähimpänä ollut Arctian Oy:n jäänmurtaja Nordica, Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri sekä vartiolaiva Tursas. Rahtialus oli tapahtumahetkellä Suursaaren länsipuolella ja Loviisan Sarvisalon eteläpuolella kansainvälisellä alueella.

Torstaina kello  19:30 rajavartiosto täydensi tiedotettaan ja kertoi, että:

”VL Tursas on saapunut paikalle, ja ottaa onnettomuuspaikan johtajan tehtävät. Kymenlaakson pelastuslaitokselta on valmiudessa kalustoa ja henkilöstöä konehuoneen tyhjentämiseen. Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopterin lisäksi valmiudessa on Puolustusvoimien NH90 sekä Viron meripelastushelikopteri. Varustamo neuvottelee edelleen hinauksesta suojasatamaan.”

Myös Merivartioston monitoimialus Tursas saapui torstai-iltana haveripaikalle.

Aamulla kello 06 merivartiosto tiedotti, että meripelastustilanne Suursaaren länsipuolella jatkuu ja tilanne on vakaa. Vuoto pidetään kontrollissa pumppujen avulla. Varustamo neuvottelee parhaillaan hinaussopimuksesta pelastusyhtiön kanssa.

Torstai-iltana meripelastushelikopteri toimitti jäänmurtaja Nordicalle henkilöstöä sekä kalustoa. Pumppaus aluksella on aloitettu. Aluksella on avustamassa merivartioston henkilöstöä sekä Kymenlaakson pelastuslaitoksen palomiehiä Kotkasta.

Merivartioston tiedotteen mukaan rahtialuksen konehuoneeseen merivesikaivosta päässeen veden pumppaaminen päästiin aloittamaan myöhään torstai-iltana, kun kalusto ja henkilöt oli saatu kuljetettua tapahtumapaikalle. Veden korkeus konehuoneessa nousi hälytyshetkestä n. 1-2 metriä ennen pumppauksen aloittamista. Konehuoneen pumppausta ei kuitenkaan enää jatketa, koska veden pinta siellä ei pumppauksista huolimatta laske. Pumppaustoimet on siirretty toiseen ruumaan, minne on päässyt myös vettä. Ennen pumppauksen aloittamista tilassa oli vettä n. 70 senttiä. Tyhjennystä jatketaan niin kauan, kunnes aluksen hinaus päästään aloittamaan.

Tapahtumapaikalla on tällä hetkellä Rajavartiolaitoksen VL Tursas, Arctia Oy:n Nordica, Alfons Håkansin Atlas sekä virolaisten vartiolaiva Kindral Kurvits. Merivoimien öljyntorjunta-alus Halli on matkalla tapahtumapaikalle. Halli vie mukanaan lisää pumppauskalustoa. Sen arvioidaan saapuvan aamupäivän aikana. Puolustusvoimien NH90 sekä Viron meripelastuskeskuksen helikopteri ovat evakuointivalmiudessa.

Rajavartiolaitoksen meripelastushelikopteri kuljetti perjantaina uutta miehistöä tapahtumapaikalle.

Linkki laivan sijaintitietoihin.

Keipsalosta etelään. Haverialus sijaitsee Loviisan eteläpuolella kansainvälisellä vesialueella. (Vihreä laivasymboli kuvan keskellä kahden punaisen laivasymbolin alapuolella).