Pyhtäällä otettiin kiinni 3 aserosvoa poliisin, armeijan ja rajavartioston suuroperaatiossa – katso video

Pyhtääläiset joutuivat torstaina keskelle mittavaa poliisioperaatiota, jossa poliisin, merivartioston sekä armeijan vahvasti aseistautuneet joukot jahtasivat varastettujen aseiden kanssa paenneita miehiä. Kolme miestä jäi kiinni illalla Pyhtään Lököressä. Kahden etsintä jatkuu vielä Haminan alueella.

LÖKÖRE Poliisin mukaan tilanne sai alkunsa torstaina iltapäivällä, kun Haminassa Hylkysaaressa viisi miestä murtautui väkisin kesäasuntoon. Poliisin alustavien tietojen mukaan mökillä oli ollut paikalla asukkaita rikoksen tapahtuessa, mutta he eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Poliisioperaatio. Pyhtääläiset joutuivat torstaina keskelle mittavaa poliisioperaatiota, kun kymmenet poliisin, armeijan ja rajavartioston vahvasti aseistautuneet joukot etsivät asevarkaudesta epäiltyä kolmikkoa Lökären lähistöltä. Kuva: Arto Henriksson.

Mökistä anastettiin asekaappi ja siinä olleet noin kymmenkunta erilaista asetta. Samoin anastettiin ainakin kaksi venettä. Myöhemmin toinen veneistä löytyi Vilniemeltä Haminasta.

Tiesulku. Viranomaisten aseistautuneet ryhmät pystyttivät tiesulkuja ja tarkastivat autoja Pyhtään kylänraitilla torstai-iltana. Kuva: Arto Henriksson.
Asevarkaat. Viranomaiset julkaisivat alumiiniveneellä pakenevasta kolmikosta valvontakameran kuvaa torstaina.

Pakenivat veneellä merivartiostoa

Merivartioston vene tavoitti toisen varastetuista veneen Kotkan edustalla, jolloin vene ja siinä olleet kolme miestä lähtivät pakoon.
Merivartiosto takaa-ajama venekunta rantautui rajulla vauhdilla Lökören rantaan, ja jatkoi pakenemista jalan metsän suuntaan. Vene jäi rantakaislikkoon potkuri pyörimässä.

Rajusti Lökören rantaan, juosten metsään

Pakomatka. Merivartioston takaa-ajama aseita ja veneitä varastanut kolmikko rantautui varastamallaan alumiiniveneellä rajusti Lökörenniemen itäpuolelle, ja pakeni alueelta juosten. Miehet jäivät illalla kiinni. Kuva: Arto Henriksson

Etsintöihin hälytettiin poliisin lisäksi useita rajavartioston ja armeijan yksiköitä, jotka haravoivat aluetta konetuliasein varustettuina.
Lökören niemi oli aluksi eristettynä, ja paikalle olleille viranomaiset kertoivat, että alueella on ”aseuhka”.

Pyhtään maanteille asetettiin myös tiesulkuja, joilla tarkistettiin ohiajavien autoja pakenevien miesten löytämiseksi.Suuressa poliisioperaatiossa oli mukana nelisenkymmentä vahvasti aseistettua viranomaista maastopuvuissa.

Kolme helikopteria mukana

Operaatioon osallistui myös kolme helikopteria; Agusta Bell, Super Puma ja armeijan NH-90.
Illalla etsinnät keskittyivät Lökören itäpuolelle tiettävästi Kalarannantien suunnalle, jossa viranomaiset piirittivät rannanläheistä rakennusta.

Kolme nuorta pidätettiin illalla, kahta etsitään

Noin kello 19 aikoihin poliisi kertoi, että tapaukseen liittyen on otettu kiinni kolme noin 20-vuotiasta suomalaista miestä. Miehet otettiin LS:n tietojen mukaan kiinni Lökörentiellä. Miesten varastamat aseet olivat tiettävästi illalla vielä kateissa.
Poliisin mukaan tapauksen tutkinta jatkuu, ja poliisi kaipaa havaintoja mainituilta tapahtumapaikoilta.

Havainnot voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 050 4479574.
Poliisi on luvannut tiedottaa asiasta tarkemmin perjantaina iltapäivällä.

Uutista täydennetty 9.6. klo 8.35: Kymen Sanomien mukaan kolmikko löytyi saunarakennuksesta Lökörentieltä. Miehet olivat koputtaneet paikalla olleen miehen auton kattoon ja pyytäneen kyytiä Haminaan. Autoilija ei kuitenkaan ryhtynyt kuskiksi, vaan haki paikalle poliisin Lökörenniemestä.

Autoilija tiesi kertoa poliisille myös, että varastetulla veneellä tullut kolmikko piilotteli hänen naapurinsa saunassa. Sieltä heidät myös otettiin kiinni eivätkä he tehneet vastarintaa.

LSTV:n videokooste operaatiosta.