Hovinäytelmä ja piknik keräsivät yleisöä Ungernille  03.07.2012


Kuningatar Lovisa Ulrika on saanut paimenhatun kreivi Creutzilta (oikealla). Ylihovimestari Ulla Tessinillä ja kreivi Tessinillä on mielipiteensä asiaan.


Loviisan 1700-tapahtumat jatkuivat sunnuntaina Bastion Ungernilla, jossa nähtiin herkullinen huvinäytelmä ja levittäydyttiin sen jälkeen nurmikolle piknikille. Lämpö helli, osallistujat täyttivät juuri kunnostetun katsomon ja piknik-seurueet avaran nurmikentän viilentävien puiden alla.

Pitsit ja kirjavat silkkikankaat

Musiikkinäytelmässä ”Kuningatar Lovisa Ulrikan huviretki” pohdittiin 1700-luvun ylellisyysasetuksia ja -kieltoja ja pilailtiin säädösten pikkutarkan valvonnan kustannuksella. Näytelmää katsomassa ollut kunniavieras kuningas Adolf Fredrik seurueineen tuntui suhtautuvan näkemäänsä suopeasti, vaikka pikku piikkejä sattui hallintoonkin. Rajummat irtiotot oli sisällytetty näytelmän sisälle upotettuun seurueen omaan pieneen naamionäytelmään. Hovinarreja nämäkin.
Näytelmästä kuoriutui kolme eri kerrosta, joista päällimmäinen oli esitys Ungernin 300 hengen yleisölle.
Yhdessä kohtauksessa pieni prinssi Gustaf (Geor Haddas) väsähti valtapeliin, nurmelle levitetyllä Euroopan kartalla pelattavaan lautapeliin, jota johti rautaisella otteella hänen kasvattajansa kreivi Carl Gustaf Tessin (Marko Putkonen).
Musiikkinäytelmän pienoiskohtauksia rytmittävät laulut ja niiden tekstit olivat olennaisia, ja erityisesti Pönkkähamelaulu (säv. M. Putkonen, teksti T. Putkonen) sai vahvan yhteistulkinnan. Lyyrisistä laulelmista Kuningatar Lovisan (Mirella Pendolin-Katz) esittämä kaunis Er kärlek såta två sai lisäviehättävyyttä muureilla lentelevien pääskysten äänistä. Laulu oli aito 1700-luvun sävelmä, joka sisältyy Johan Helmich Romanin Bröllopsmusik-sarjaan.

Näytelmän historiallisena pohjana olivat suuren pohjan sodan jälkeiset talousongelmat 1700-luvun Ruotsi-Suomessa. Taloutta pyrittiin kohentamaan vahvistamalla kotimaista tuotantoa ja estämällä ranskalaisten ja englantilaisten ylellisyystuotteiden ja kankaiden hankinnat yksityiseen käyttöön. Säädyn mukaisella pukeutumisella oli tiivis yhteys sosiaaliseen asemaan ja ylellisyyshankinnat saattoivat nousta valtakunnanpolitiikan keskiöön. Korean pukeutumisen synnillisyys ja moraalinäkökohdat olivat myös pinnalla.
Paimenhattu rakastumisen viestinviejänä synnytti säpinää näytelmän kuningatar-seurueessa, mutta loppu oli luonnollisesti auvoinen.

Tunnelmallinen piknik

Piknikin musiikista vastasi Elina Mieskolaisen ja Jorma Ojanperän viulu-sello-duo ”Reneissaince”. Piknikin päätteeksi harjoiteltiin tanssimestari Ida Perälän johdolla oikeaoppisia ryhmätanssin askelia.
Piknikpeitteen keskellä istuvalle viisivuotiaalle Angelica Törnroosille oli jäänyt näytelmästä mieleen vaalea tyttö jolla oli vaaleansininen asu, ilmeisesti hovineito jota esitti Lida Haddas. Angelican ystävä, seitsemänvuotias Maya Ida Louisa Bevenhall oli piknikin aikuisten kertoman vähällä saada nimekseen Lovisa. Hän oli kyläilemässä Göteborgista. Piknikseurue kiitteli Hywien asukkaiden marjapiirasta, jota nautittiin vaniljakastikkeen kanssa.

Musiikkinäytelmä ”Kuningatar Lovisa Ulrikan hoviretki”

Käsikirjoitus ja ohjaus Tuovi Putkonen
Musiikki Marko Putkonen
Rooleissa mm.
Kuningatar Lovisa Ulrika, Mirella Pendolin-Katz
Kansliapresidentti, kreivi Carl Gustaf Tessin,
Marko Putkonen, Ulla Tessin,
hovin ylihovimestari, Krista Putkonen-Örn
Kuninkaallisen ulkoasiaintoimikunnan sihteeri,
kreivi Gustav Philip Creutz, Jaakko Huotari
Leikkitovereita Bastian Örn, Severi Häyhä
Hovineito, Lida Haddas
Lastenhoitaaj, Päivi Maijala
Amalia, palvelijatar, Dunja Katz
Hovimusikantit Kalle Katz, Reeta Rossi, Keijo Liski

Puvustus Minna Vainionpää, Anne Ratia ja Riikka Santonen
Maskeeraus ja kampaukset Sanna Saarnio

Marke Kalliola

  e-mail  Toimitus



Loviisan Sanomat, Sibeliuksenkatu 10, PL 42, 07901 Loviisa
Puh. (019) 532701, Fax (019) 532706, toimitus@lovari.fi