| Lähihistorian arvaamattomimmat vaalit 15.04.2011 Tämänhetkisten tunnelmien perusteella todennäköisyys loviisalaismenestykselle lienee jonkin verran kasvanut parin viime kuukauden aikana. Jos paikallisen kansanedustajan läpimenoa saattoi vielä alkuvuonna pitää ”varsin epätodennäköisenä”, voisi nykyisiä mahdollisuuksia luonnehtia ”mahdolliseksi, muttei kovin todennäköiseksi”. Positiiviset yllätykset ovat sunnuntaina silti mahdollisia, sillä käsillä on lähihistorian ehkä arvaamattomimmat vaalit. Vaalien aattona neljän Loviisan seudun ehdokkaan voi ennustaa yltävän tuhannen äänen paremmalle puolelle. Normaalitilanteessa äänikynnys olisi Uudenmaan vaalipiirissä ehkä noin 3.500 äänen tietämillä, mutta jos äänet keskittyvät rajusti puolueiden tähtiehdokkaille, voi puolueen muiden ehdokkaiden läpimenokynnys vajota alle 2.000 äänen rajan. Muutaman paikallisehdokkaan voi veikata jäävän noin sadan äänen sarjaan yhtä kokemusta rikkaampana. Monille eduskuntavaalit ovatkin vain oiva tilaisuus saada julkisuutta ajatuksilleen, vaikkei edes itse uskoisi läpimenoonsa. Jo pelkkä ehdokkuus on kunnioitettava saavutus, johon monet eivät kykene. Tällä palstalla suositeltiin viime viikolla, että Loviisan seudun äänestäjät antaisivat äänensä puolueiden tähtinimien sijaan seudun omille ehdokkaille. Loviisan seudun äänestäjille on tarjolla ehkä kaikkien aikojen laadukkain ja monipuolisin paikallisten ehdokkaiden kavalkadi. Loviisassa on leikitelty ajatuksella, voisivatko Loviisan seudun ehdokkaat pyrkiä loppusuoralla ohjaamaan kannattajiensa ääniä yhdelle paikalliselle ehdokkaalle, jolla olisi siten parhaat mahdollisuudet päästä läpi. Paria päivää ennen äänestystä potentiaalisten paikallisten menestyjien kärjessä on ehkä nelisen nimeä, eikä yhtä selkeää ennakkosuosikkia olisi helppoa nimetä. Joissakin puolueissa aatteiden ja mielipiteiden kirjo on niin laaja, että ääni voi oman ehdokkaan hävitessä koitua täysin vastakkaista näkemystä edustavan ehdokkaan hyväksi. Ehkä laajin aatespektri on rkp:llä, josta löytyy jopa oma taistolaisveteraanisiipi sekä konservatiivinen oikeistosiipi, joita yhdistää vain yhteinen kieli ja varakkaiden säätiöiden tuhti vaalikassa. Monissa puolueissa jakava tekijä on ydinvoima. Ehkä vain vihreitä ja vasemmistoliittoa äänestämällä välttynee ydinvoimaääneltä, ja vastaavasti kokoomukselle annettu ääni sataa melko varmasti atomilaariin. Rkp-läiselle annettu ääni edistää suvaitsevaisuutta maahanmuuttajia ja vähemmistöjä kohtaan, ja vastaavasti perussuomalaisia äänestävän ei tarvitse pelätä, että ääni päätyy ”jonkun muukalaisen” piikkiin. Surkeimman valinnan tekevät he, jotka jättävät äänestämättä. Siitä hyötyvät ne, ”joita nukkuva ei ainakaan äänestäisi”. On myös turha moittia tulevia päättäjiä ja päätöksiä, jos ei itse ole käyttänyt mahdollisuutta vaikuttaa äänestämällä. Sunnuntaina siis - ylös, ulos ja uurnille. Odotettavissa kaukoputkia lyhytnäköisille Etelä-Savon poliisi varoitteli eilisiltana ulkomaalaistaustaisista kiikarihuijareista, joista tehtiin havaintoja Mikkeli, Mäntyharju, Ristiina, Kangasniemi ja Savonlinna-reitillä. Poliisin mukaan ryhmällä oli mukanaan useita satoja muutaman euron rihkamakiikareita, joita myytiin laatukiikaria näyttämällä 50 eurolla hyväuskoisille. Etelä-Savon poliisi kehotti välttämään kaupantekoa. Viime keväänä ja kesänä kiikariryhmä kiersi maata ja päätyi Etelä-Savon kautta Loviisan seudulle, ja onnistui täälläkin huijaamaan kiikaritempulla muutamaa hyväuskoista. Eli odotettavissa viikonvaihteeksi jälleen rihkamakiikareita ja kaukoputkia lyhytnäköisille loviisalaisille? Arto HenrikssonLoviisan Sanomat, Sibeliuksenkatu 10, PL 42, 07901 Loviisa Puh. (019) 532701, Fax (019) 532706, toimitus@lovari.fi |