| Vireä 75-vuotias LTK unelmoi tennishallista 28.10.2008 Puheenjohtaja Anders Nordström ja uusin seuran historiikki. Puheenjohtaja on iloinen juniorien määrästä. Loviisan 75-vuotiaalla Tenniskerholla ja sen puheenjohtaja Anders Nordströmillä on unelma. Pieni seura toivoo, että sillä on tulevaisuudessa toimintansa tukikohtana kuplahalli, jossa on kaksi kenttää. LTK:ssa hallista on puhuttu vuosien mittaan usein. Juuri nyt asian esille ottaminen ei Nordströmin mielestä ole realismia. Hankkeessa voitaisiin puheenjohtajan mukaan edetä vaiheittain kuten jäähallin rakentamisessa. Ensimmäisessä vaiheessa rakennettaisiin kaksi tenniskenttää, jotka myöhemmin muutettaisiin sisäkentiksi. LTK:ssa toivotaan, että kun uuden liikuntahallin sijoituspaikka on valittu hallin viereen varattaisiin paikka aikanaan rakennettavalle tennishallille. Nordström on esitellyt LTK:n toiveen hallin paikkavarauksesta kaupunginjohtaja Olavi Kalevalle. Nordström kertoo, että kaupunginjohtaja lupasi viedä toivetta eteenpäin. Viikkotunti pelaajaa kohti Salitilanne on avainsana, joka asettaa LTK:n toiminnalle selkeät ehdot ja rajat. Talvinen harjoittelu- ja pelitoiminta keskittyy yksin Myllyharjun koulun saliin. Pitkäaikaiseen tukikohtaan mahtuu yksi kenttä. -Suhteessa muihin seuroihin meillä on tunteja paljon, mutta tunteja ei ole kovin paljon jäsentä kohti, Nordström muistuttaa ja lisää, että suurin osa pelaajista saa pärjätä yhdellä viikkotunnilla. Tenniskerho on ilmoittautunut tauon jälkeen sisäsarjaan. Toistaiseksi Tennisliitto sallii kotijoukkueen järjestävän ottelut yhdellä kentällä. Vierasjoukkueet eivät pidä järjestelystä, koska sarjaottelut kestävät kauan. LTK:n jäsenmäärä laski 20 vuodessa 180:stä reiluun 50:een vuonna 2004. Nordströmin puheenjohtajakaudella vuodesta 2005 jäsenmäärä on kääntynyt nousuun ja on nyt noin 90 jäsentä. Juniorit suurin ryhmä LTK:ssa on panostettu nuorisotyöhön ja linja on tuonut tulosta. Nordström kertoo, että jäsenistöstä on eniten junioreja. Alle 12-vuotiaita on 25-30 ja teini-ikäisiä kymmenkunta. Vetovastuu on jaettu niin, että puheenjohtaja Nordström ohjaa minitennisryhmää, jossa ovat mukana 5-8-vuotiaat ja Seija Rouhiainen vetää 9-12-vuotiaita. Kilpavalmennettavia on toistaiseksi yksi nuori, jonka valmennuksesta huolehtii Keimo Ahokanto, seuran poikamestari ensimmäisen kerran 1978. Yhteistyötä Kotkan suuntaan Tenniskerho on tehnyt viime vuosina yhteistyötä kotkalaisseurojen kanssa. Nordström antaa kiitosta Kotkan Verkkopalloseuran valmentajalle Pasi Ahdille, joka on käynyt usein Loviisassa antamassa valmennusohjausta. Ahti on Kaakkois-Suomen alueen valmennusvastaava. Hänet valittiin 2007 vuoden seuravalmentajaksi. LTK:n minitennis lähti liikkeelle Ahdin kautta. Jouni LappalainenLoviisan Sanomat, Sibeliuksenkatu 10, PL 42, 07901 Loviisa Puh. (019) 532701, Fax (019) 532706, toimitus@lovari.fi |