Pormestarien rauhanliikkeeseen osallistumisesta äänestys kaupunginhallituksessa

LOVIISA Kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana äänestyksen jälkeen esittää kaupunginvaltuustolle, ettei kaupunki liity Pormestarit rauhan puolesta -liikkeeseen.
Päätös syntyi äänin 7-4.

Jerry Träskelin (vas.) muutosehdotusta liikkeeseen liittymisestä kannattivat Agneta Alm (r.), Johan Björklöf (r.) ja Leena Lindfors (r.).

Verkostoon liittymistä vastustivat kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti Pekka Heikkilä (kok.), Eeva Holmström (sd.), Mikael Karlsson (r.), Veikko Ekström (sd.), Jouni Malmivaara (kok.), Vesa Peltoluhta (ps.) ja Mia Heijnsbroek-Wirén (r.).

Valtuutettu Thomas Rosenberg (r.) jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 14.12.2016 aloitteen, jossa esitetään Loviisan kaupungin liittymistä kansainväliseen verkostoon nimeltä Pormestarit rauhan puolesta.

Verkostoon kuuluu reilut 7 000 kaupunkia 162 maasta tai alueesta. Suomesta verkostoon kuuluvat Helsinki, Maarianhamina, Varkaus ja Nousiainen. Verkoston sihteeristö ja pääpaikka sijaitsee Japanin Hiroshimassa.

Päätösehdotuksen valmistellut ja esitellyt kaupunginjohtaja Olavi Kaleva perusteli kielteistä kantaa muun muassa sillä, että ydinasevarustelun vastainen taistelu ja kampanjointi tarkoittavat käytännössä myös kielteistä suhtautumista uraanin louhimiseen, joka on ydinvoimateollisuuden käyttämää polttoainetta. Täten osallistuminen verkoston toimintaan merkitsisi ainakin välillisesti sitä, että kaupunki kyseenalaistaa myös ydinvoiman ja tämä ei ole Loviisan kaupunginvaltuuston vahvistama linjaus.