Porlammin kirjasto avoinna kolmena päivänä viikossa

Asiakaspalvelua. Sanna Lindholm esittelee poistokirja- ja lehtivalikoimaa. Kranssi on askarreltu poistokirjan sivuista. Kuva Lapinjärven kunta/Taitopaikka
Porlammin kirjaston omatoimilainaus loppui kaupan sulkemiseen keväällä. Parannusta aukioloon saatiin palkkaamalla oma asiakaspalvelutyöntekijä.

PORLAMMMI – Olemme saaneet Porlammin kirjastolle uuden työntekijän ja sen myötä aukioloaikoja on lisätty reilusti, iloitsee Lapinjärven kirjastonjohtaja Hanna Boman.

Kevääseen saakka kirjastossa toimi omatoimilainauksen avulla laajennettu aukiolo, kun viereinen kyläkauppa oli vielä toiminnassa. Kaupan ollessa avoinna kirjaston puolelle pääsi piipahtamaan väliovesta ja siellä pystyi asioimaan omatoimisesti.

– Kun kyläkaupan toiminta loppui, kirjastossa ovat olleet vain ne aukioloajat kun meillä on henkilökuntaa paikalla. Se on ollut aika vähän, vain kuusi tuntia viikossa.

– Nyt me saimme palkatuksi tämän Lindholmin Sannan, joka työskentelee osa-aikaisena. Hän on kirjastossa kolmena päivänä viikossa, aina tiistaina, keskiviikkona ja torstaina.
Aukiolotunnit reippaasti kolminkertaistuivat entisistä palvelutunneista.

Porlammin kirjaston kehittämisestä Boman mainitsee, että kirjastossa on nyt tehty siivousta ja järjestelyä.
– Sinne on tullut aika paljon poistokirjoja. Jos haluaa käydä katsomassa ja hakea lehtiä tai kirjoja omaksi, nyt kannattaa tulla.

Poistettavalla aineistolla on vapaaehtoinen maksu.
– Sitten olemme suunnitelleet uudistaa kokoelmaa, niin että varsinkin tietokirjapuolelle tulisi vähän uudempaa aineistoa.
Boman muistuttaa, että Helle-kirjastokimppaan kuuluvana Porlammin kirjastossa asiakkaiden käytettävissä ovat muiden kimpan kirjastojen kokoelmat. Hän kehottaa käyttämään mahdollisuutta hyväksi ja tekemään varauksia, jos Porlammilta ei löydy kaikkia kirjoja.

Nyt Helle-yhteistyöhön tulevat mukaan läntisen Uudenmaan kirjastot.
– Päivityksen takiahan me ollaan kiinni tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Sitten aineistot kasvavat taas, kun saadaan aineistoa ympäri Uuttamaata.

Hän kertoo, että näillä näkymin laajennettua aukioloa Porlammilla tullaan jatkamaan, vaikka uuden työntekijän työsopimus on tehty ensin vuoden loppuun.

Marke Kalliola