Poliisi varoittaa röyhkeistä rikollisista

Poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen ovea avatessa ja käyttämään ovisilmää sekä turvaketjua ennen avaamista. Epäilyttävistä tapauksista toivotaan ilmoituksia poliisille.

Alkuvuodesta liikkeellä on ollut valehuoltomiehiä ja muuten vaan röyhkeitä rikollisia, jotka ovat huijaamalla tai röyhkeydellä päässeet sisälle vanhusten koteihin ja anastaneet omaisuutta.

Nurmijärvellä huoltomiehinä esiintyneet miehet soittivat tammikuun alussa ovikelloa ja ilmoittivat vanhemmalle asukkaalle, että suihkun letku täytyy vaihtaa. Toinen miehistä kiinnitti asukkaan huomion laskuun, jota hän kirjoitti. Samaan aikaan tekijäkumppani anasti asukkaan lompakosta rahaa sekä luottokortin. Teko paljastui vasta miesten poistuttua asunnosta.

Naiset veivät koruja

Porvoossa kaksi naista koputti 30. tammikuuta Wittenberginkadulla vanhuksen ovea. Oven auettua he tunkeutuivat asuntoon. Toinen naisista otti pöydältä lehden ja laittoi sen asukkaan kasvoille, sillä aikaa kun toinen anasti korulaatikosta koruja. Asukas ei tunnistanut kieltä, jota naiset puhuivat. Naiset ovat noin 40-vuotiaita ja toisella oli harmaa takki, jossa valkoisia raitoja ja toisella oli tumma takki.

Teko toistui Koivumäentiellä Porvoossa 7. helmikuuta. Oveen koputettiin, ja kun vanhempi asukas avasi oven, niin kaksi naista tunkeutui asuntoon. Poliisin mukaan naisten tuntomerkit vastaavat pitkälti Wittenberginkadulla anastusrikoksen suorittaneiden tuntomerkkejä. Naiset puhuivat tälläkin kertaa kieltä, jota asukas ei tunnistanut. Anastusrikos paljastui tunkeutujien poistuttua. Naiset olivat yrittäneet samalla tavalla päästä toiseen asuntoon Koivumäentiellä, mutta asukas ei avannut ovea.