Pihalle karannut öljy saatiin kerättyä talteen Valkon satamassa

Satama. Öljyntorjuntajoukot toimivat nopeasti ja saivat kerättyä asvaltilta sadevesijärjestelmään valuneen öljyn talteen ennen sen päätymitä mereen. Kuva: Helmi Henriksson.
Loviisan sataman pohjoislaiturissa sattui perjantai-iltana öljyvuoto, jonka seurauksena noin 500-1000 litraa polttoöljyä valui asvaltille halli numero 12:n länsipäädyssä sekä sieltä edelleen sataman sadevesiviemäriin.

VALKO Sataman opas, palokunnat sekä viemärihuollon imu- ja huuhteluautot ehtivät kuitenkin nopeasti paikalle ja karannut öljy saatiin kerättyä pois ennen sen valumista mereen. Palomestari Björn Westermarkin mukaan viemärihuollon imu- ja huuhteluautot pesevät perjantai-illan aikana viemäriverkostoa.

Paikalle hälytettiin varmuuden vuoksi useita Itä-uudenmaan pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien yksiköitä. Palokunnat tulppasivat mereen johtavan viemäriputken paineilmatulpalla.

Palokunnat tulppasivat satamasta mereen johtavan sadevesiviemärin paineilmatulpalla eikä öljyä päässyt mereen.