Partion halutaan lähtevän liikkeelle Loviisasta jatkossakin

Valvontaa. Poliisi pysäytti ylinopeutta ajavien matkateon. Arkistokuva Auli Henriksson
Loviisalaispoliitikot olivat maanantaina keskustelemassa Vantaan pääpoliisiasemalla poliisipäällikkö Kari Rantalan kutsusta.

VANTAA Tapaaminen oli jatkoa syksyiselle keskustelutilaisuudelle Loviisassa, johan aloitteen teki kansanedustaja Mikaela Nylander (r.). Vantaan tapaamiseen eilen osallistuivat kaupunginhallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajat Loviisasta ja Sipoosta sekä Porvoosta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Mahdollisia muutoksia poliisipalveluihin on pohdittu eri työryhmissä koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toiminta-alueella. Pienempien itäuusmaalaisten poliisiasemien tarjoamien palvelujen supistamista harkitaan. Mitään päätöksiä ei olla vielä julkistettu, mutta niitä odotetaan tulevan ensi keväänä. Jo aiemmin on tullut ilmi, että poliisiasema Loviisassa säilytetään, mutta missä se sijaitsee ja miten laajasti poliisin lupapalveluja jatkossa täältä saisi, on avoinna.

Yksi tärkeä asia on se, mistä partiot lähtevät liikkeelle. Poliitikkojen viesti poliisin suuntaan on, että jos kaikki partiot lähtisivät liikkeelle Porvoosta, muodostuu riski viiveestä. Loviisa on laaja kunta saaristoineen ja partion toivotaan lähtevän liikkeelle täältä jatkossakin. Kaikkiaan se, että kaupungissa on poliisi, luo turvallisuuden tunnetta ja toimii myös ennaltaehkäisevästi.

Alueen erityispiirteet ovat toki poliisin tiedossa, mutta niitä painotetaan edelleen. Loviisa on ydinvoimalapaikkakunta, täällä on satama ja vilkasliikenteinen valtatie 7. Myös kaksikielisyys erottaa Loviisan monesta muusta paikkakunnasta.

Tiivis keskusteluyhteys

Poliisin palvelut halutaan pitää Loviisassa jatkossakin mahdollisimman laajoina, ja tämän vuoksi poliitikot haluavat pitää keskusteluyhteyttä poliisin suuntaan tiiviisti yllä.
– Poliisin suunnalta valmius vuoropuheluun on ollut kiitettävää, arvioi Loviisan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otto Andersson.
Hän kertoo poliisipäällikkö Kari Rantalan käyneen maanantaina läpi isoa kuvaa siitä, miten poliisin toimintaympäristö on muuttumassa sekä erityisesti Itä-Uudenmaan poliisin tilannetta.
– Vaikuttamista ja keskusteluyhteyttä pidetään avoinna niin kauan, kuin päätöksiä ei olla tehty. Nyt lisätään vaikuttamista myös eduskuntaan päin. Rantalan kanssa keskustellessa toistimme aiemman viestimme siitä, että partioiden tulisi lähteä liikkeelle Loviisasta.

Andersson kertoo, että puolueet yhteistuumin tekevät työtä eduskunnan suuntaan saadakseen poliisille lisää määrärahoja ja tietoisuutta Loviisan aseman toiminnan säilymisestä entisellään.
– Poliisi tekee parhaansa, ja siihen luotamme, mutta selkeästi tuli esiin, että poliisin määrärahoja tulisi korottaa. Yli puoluerajojen ollaan yhteydessä omiin kansanedustajiin ja herätellään huomiota, työ jatkuu, hän toteaa.

Andersson näkee, että loviisalaispoliitikot pystyvät yhteistyöhön yli puoluerajojen.
– Uskon, että Loviisassa on loistavat mahdollisuudet tällaiseen yhteistyöhön, ja kaikilla on tähän valmiudet. Ainut tapa päästä hyvää lopputulokseen on puhaltaa yhteen hiileen.