Paloilmoitin pelasti kytevän peiton alla olleen potilaan palvelutalo Eleonorassa

Uhkaava tilanne. Henkilökunta oli saanut bensiiniastiassa syttyneen palon sammumaan. Arkistokuva
Palvelutalo Eleonoran iäkäs asukas loukkaantui lievästi halogeenivalaisimen sytytettyä peiton sytyttyä palamaan varhain keskiviikkoaamuna Loviisan Kuhlefeltinkadulla.

LOVIISA Palo sai alkunsa, kun sängyn vieressä ollut halogeenivalaisimella varustettu jalkalamppu oli kaatunut potilaan sängyn ja peiton päälle. Lamppu oli kuumentanut ja lopulta sytyttänyt peiton kytemään ja savuttamaan.

Palvelutalon paloilmoitinjärjestelmä hälytti kello 05.15 aikoihin kytevästä peitosta kuitenkin nopeasti ja palokunnan yksiköt ehtivät nopeasti paikalle eikä palo päässyt leviämään huoneistossa. Paikalle hälytettiin Loviisan pelastusaseman lisäksi Valkon VPK:n ja Loviisan VPK:n yksiköt.

– Palvelutalon asukas sai lieviä palovammoja ja hengitti savua, kertoi päivystävä palomestari Antti Virtanen. Virtasen mukaan tilanne oli vakava ja huoneistossa ollut henkilö oli hengenvaarassa.

Virtasen mukaan paloilmoitin reagoi nopeasti, kuten pitikin. Hoitajat olivat hänen mukaansa hieman hämillään, kun eivät olleet havainneet paloa ennen palokunnan saapumista. Palokunta löysi oikean huoneen nopeasti, vei kytevän peiton pihalle ja vei potilaan ulos savuisesta huoneesta.

Virtanen arveli, että palvelutalon asukas vahingossa osunut sängyn vieressä olleeseen lamppuun, joka oli kaatunut sänkyyn.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa halogeenilamppujen vaaroista Twitterissä.