Päivä, jolloin tanssi loppui

Myrskyn jälkeen. Rantaan ajautunut vene Virginia Keysissä. Kuva Lena Silvan
Atlantin toisella puolella maanjäristysalueiden asukkailla on tapana keskustella luonnonilmiöistä hurrikaanialueiden asukkaiden kanssa: kummalla on pahemmin.

MIAMI Kaliforniassa hymähdellään lempeästi niille, jotka pelkäävät maanjäristyksiä, koska siellä katsotaan, että hirmumyrskyt ovat ehdottomasti vaarallisempia.

Hurrikaanivyöhykkeellä ihmiset puolestaan pelkäävät kuollakseen maanjäristyksiä mutta suhtautuvat trooppisiin myrskyihin ja hurrikaaneihin melko rauhallisesti.

Olin kerran kokemassa maanjäristystä, voimakkuus 6 Richterin asteikolla. Se tapahtui Yhdysvaltain länsirannikolla San Diegossa lähellä Meksikon rajaa. Tuolit ja pöydät keikkuivat, tavaroita tipahteli hyllyiltä, pitelin kiinni aurinkotuolistani ja pystyin säikähdykseltäni hädin tuskin liikkumaan. Tuntui kuin maankuori saattaisi milloin hyvänsä revetä ja nielaista minut suoraan syvyyksiin. Se oli varsin epämiellyttävää.
Kun hurrikaani Irma viime viikolla alkoi lähestyä Floridaa, taloyhtiön isännöitsijä Miamissa tiedotti, että parvekkeet on tyhjennettävä välittömästi. Kaupunki antoi evakuointimääräyksen. Oli kulunut 25 vuotta siitä, kun hurrikaani Andrew teki 200 000 floridalaista kodittomiksi elokuussa 1992, ja nyt oli odotettavissa ennusteiden mukaan huomattavasti pahempaa. Irma saavuttaisi valtavat mittasuhteet ja peittäisi koko Floridan osavaltion, miltei yhtä suuren alueen kuin Suomi. Ilmoitin taloyhtiölle, että saapuisin Miamiin torstai-iltana ja tyhjentäisin parvekkeen itse, sikäli kuin Air France ei peruuttaisi lentojaan Miamin kansainväliselle lentokentälle (MIA) viime hetkellä.

Torstai 7. syyskuuta

Kone oli tällä kertaa puoliksi tyhjä tai puoliksi täysi, miten sen nyt ottaakin. Käytössäni oli kokonainen penkkirivi miltei tyhjässä matkustamossa. Hurrikaani Mitchin (1998) aikaisten ikävien kokemusten valossa olin huolissani siitä, tekisivätkö ilmakuopat matkasta hirvittävän vuoristoradan, mutta huolehdin turhaan: kone keikkui tuskin kertaakaan ja nukuin kuin pikkulapsi koko matkan Atlantin yli.

Miamin suurin lentokenttä MIA kuuluu maailman vilkkaimpiin, ja yli 80 lentoyhtiötä liikennöi sieltä noin 150 kohteeseen kaikkialla maailmassa. Sen kautta kulkee vuosittain 35 miljoonaa matkustajaa ja se toimii American Airlinesin Karibian ja Etelä-Amerikan lentojen keskuspaikkana. Jonoja on yleensä paljon ja ne ovat pitkiä. Nyt selviydyin passi- ja tullitarkastuksista 15 minuutissa. Matkatavarat saapuivat nopeasti; kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut harvojen matkustajien kimpsuista ja kampsuista. Henkilökunta todennäköisesti halusi kotiin naulaamaan vaneri- ja peltilevyjä ovien ja ikkunoiden eteen ja varmistamaan katon pysymisen paikallaan. Viime kädessä he varmaan halusivat pakata auton ja lähteä pakoon. Lentokentän ulkopuolella vastassa oli tavanomainen 30 asteen auringonpaiste. Ajattelin toiveikkaasti, että sääennustajat ovat tainneet erehtyä.

Perjantai 8. syyskuuta

Aamulla taivas oli utuinen ja ilmankosteus korkealla. Painostava kuumuus leijui kaupungin yllä. Tuntui oudolta, että niin paljon nostokurkia oli jätetty pystyyn sekä Brickellin että Downtownin alueella. Vain parin korttelin päästä asunnostani näkyi muutama nosturi, pari oli suoraan allasalueen takana ja kolmas Zaha Hadidin suunnitteleman, vuonna 2018 valmistuvan luksuskerrostalon rakennustyömaalla.
Kaduilla liikkuu paljon autoja, ihmiset haluavat pois kaupungista, hakevat vettä ja elintarvikkeita, tankkaavat, täyttävät bensiinikanistereita, ilma käy yhä kuumemmaksi, pikkulapset itkevät. Lentoja aletaan peruuttaa, raflaavat otsikot ja uutiset tiedotusvälineissä lisäävät stressiä entisestään. Sukulaiset ovat huolissaan. Nyt ennuste muuttuu: Miami ei tällä kertaa joudu kärsimään eniten. Sen sijaan Florida Keys ja ennen kaikkea Key West Floridan eteläisimmässä kärjessä joutuvat taistelemaan hirviöhurrikaanin kanssa. Sen jälkeen se kääntyy luoteeseen ja kohti Tampaa: suurimmassa vaarassa ei siis ole Floridan itä- vaan länsirannikko.

Downtown Miamissa. Tanssiva tyttö hotelli Intercontinentalin seinällä. Kuva Lena Silvan

Sitten huomaan, että jotakin tärkeää puuttuu. Hotelli Intercontinentalin julkisivua koristaa yleensä 20 kerroksen korkuinen valomainos, jossa tyttö alkaa tanssia joka ilta hämärän tultua ja tanssii kaikki yöt läpeensä. Näin on ollut niin kauan kuin muistan. Nyt tanssi on lakannut ja valomainos muistuttaa suurin kirjaimin: Miami, keep cool. Stay safe. Keep cool. Stay safe.

Lauantai 9. syyskuuta

Lisää evakuointeja. Kun kaatosade alkaa lauantaina, istun hurrikaanin kestävän pilvenpiirtäjän 43. kerroksessa ja tunnen oloni suhteellisen turvalliseksi – ja etuoikeutetuksi. Näin korkealle vesi ei nouse. Suurimman vaaran muodostaa mahdollisesti lentävä roju, mutta sekin osuu ensi sijassa alempiin kerroksiin.
Ulkona liikkuminen on kielletty. Atlantin yllä salamoi äkäisesti. Turisteille rakas South Beach toimii puskurina ja ottaa vastaan suurimmat hyökyaallot ennen kuin ne jatkavat matkaa Biscayne Bayhin ja kaupungin keskustaan. Odotus tuntuu pitkältä. Kaivan korvatulpat esiin päästäkseni kuuntelemasta hälytysajoneuvoja ja tuulen ulvontaa. Nopeita uutisraportteja Weather Channelilta. Toimittaja seisoo syvässä kumarassa myrskyssä. Miamin finanssikeskuksessa Brickellissä vedenpinta alkaa nousta huolestuttavasti. Amerikan serkku Ben seuraa sääkanavan TV-ryhmän kanssa Irman jälkiä. Nyt hän on matkalla Fort Myersiin. Toivottavasti hän tietää mitä tekee.
Irma luokitellaan kategorian 5 hurrikaaniksi, mutta kuritettuaan Kuubaa, jossa kymmenen henkilöä sai surmansa, voima hellittää hieman kategoriaan 4.

Raportteja Key Westistä. Saaret todennäköisesti jäävät jyrän alle. Ajattelen kaikkia kodittomia, kaikkia köyhiä, joilla hädin tuskin on kattoa päänsä päällä jopa ilman Irman vaikutusta, Hemingwayn kotitalon kissoja sekä Big Pine Keyn sukupuuton uhkaamia kauriita. Niitä on jäljellä vain noin 800.
Kun hurrikaanin tuulet saavuttavat Miamin, niiden nopeus kasvaa nopeasti 45:stä 60:een kilometriin tunnissa. Talo alkaa äännähdellä epämiellyttävästi. Nitinää, joskus kuuluvampaa narinaa. Nainen Little Haitin kaupunginosassa synnyttää hurrikaanivauvan. Hän ei saa lääkärin apua, koska ulkona liikkuminen on liian vaarallista, joten hän soittaa auttavaan puhelimeen saadakseen ohjeita. Synnytys, napanuora, istukka – mietin mikä pienen tytön nimeksi mahtaa tulla.
Katson ylös. Olohuoneen kattolamppu heilahtelee edestakaisin kun istun sohvalla ja surffailen Netflixiä. Keskustan alueella tuulennopeus on jo 90 km/h. Lamppu häiritsee. Kun nousen sohvasta, otan vaistomaisesti tukea seinästä.

Kuuluu kaksi kovaa pamahdusta, kuin pistoolinlaukauksia. Menen ikkunaan, mutta en näe mitään, koska sataa kaatamalla ja näkyvyys on nolla. Katson nopeasti uutiskanavia. Anderson Cooperin tukka on hyvin hirmumyrskystä huolimatta, ja hän on pukeutunut kalliin näköiseen mustaan sadetakkiin. Hetken kuluttua epäilyni vahvistuvat: nostokurki on kaatunut osoitteessa 300, Biscayne Boulevard. Miksei kukaan ole tehnyt mitään nostokurjille, tuumin. Ne pyörivät myrskyssä ja muuttuvat hengenvaarallisiksi moukareiksi, joista mikään hurrikaanin kestävä ikkuna ei selviä. Eikö tästä ole mitään sääntöjä? Mitä tämä on? Ihmiset evakuoidaan alueelta mutta nosturit jätetään pystyyn, koska niiden purkaminen on liian kallista?
Yö tuntuu pitkältä. Turvaudun taas korvatulppiin ja yritän unohtaa, että taloni huojuu edestakaisin. Que será, será. Whatever will be, will be. Tuumin millainen kohtalo odottaa muita osavaltioita pohjoisempana, jonne Irma seuraavaksi suuntaa.

Sunnuntai 10. syyskuuta

Myrskyn jälkeen on tyyntä. Aurinko paistaa taas, nostan parvekehuonekalut paikoilleen ja katson alas bulevardille. Osa American Airlines Arenan katosta on repeytynyt irti. Puita on kaatunut juurineen, veneitä ajautunut rantaan. Bayside Marketplacen alue näyttää selvinneen hyvin. Puoliksi kaatunut nosturi parin korttelin päässä heiluu vaarallisen näköisesti. South Beachin ulkopuolella vesi näyttää sinisemmältä kuin koskaan. Kadut ovat melkein tyhjiä. Pari poliisiautoa ajaa ohi, ulkonaliikkumiskielto on edelleen voimassa. Joku on yrittänyt murtautua Midtownin liikkeisiin. Ilman sähköä on 6,5 miljoonaa ihmistä. Monesta on tullut kodittomia, parikymmentä on kuollut. Monet ovat vihaisia, koska he eivät pääse heti palaamaan kotiin. Myrskyn jälkiä siivotaan pitkään.

Katto irti. American Airlines Arenan alueella repeytyi katto irti. Kuva Lena Silvan

Iltapäivällä menen ulos ja katselen ympärilleni. Liikennemerkit ja katukyltit ovat tiessään, rauta-aidat nurin. Kaikkialla kaatuneita puita, rojua ja roskaa. Museum Parkin painavat kivipenkit ovat liikkuneet paikoiltaan. Meri tuoksuu liejulta. Keskellä pyörätietä on punaiset pelastusliivit; toivon että myös niiden omistaja on päässyt kuivalle maalle. Vastaan tulee pyöräilijä, joka tervehtii iloisesti ja kysyy onko kaikki hyvin.
Miami Herald -sanomalehden espanjankielinen versio El Nuevo Herald tietää kertoa, että vastasyntyneen hurrikaanivauvan nimeksi on tullut Destiny. Kohtalo. Miten sopivaa.

Illalla, juuri kun olen laskemassa kaihtimia, näen hänet taas. Tanssitytön. Hän tanssii jälleen hotelli Intercontinentalin seinällä. Toivon että hän tanssii tavalliseen tapaansa koko yön. Hän on kuin Miamin symboli. Magic City Miami, yksi maailman kauneimmista kaupungeista.

Lena Silvan

Kirjoittaja on Pyhtäältä kotoisin oleva kääntäjä, joka virkavapaansa aikana kirjoittaa Miamin arjesta.