70 vuodeksi 5.000 euron vuosivuokralla per voimala
Atomitien tuulivoimalatontit menossa Fortumille 18.06.2010
 Havainnekuvassa tuulivoimalaitokset Svartholman linnakesaaresta Atomitien suuntaan katsottuna.
Loviisan Atomitien alueen tuulivoimapuiston rakentamishanke etenee. Loviisan tekninen lautakunta käsittelee tiistaina Fortumin kanssa neuvoteltua esisopimusta. Esityksen mukaan Loviisan kaupunki vuokraisi Loviisanlahden itärannalla olevia maa-alueita Fortumille 70 vuodeksi. Vuosivuokra on alkuvaiheessa 5.000 euroa jokaista tuulivoimalaa kohden eli 8 tuulivoimalasta kaupunki saisi vuokratuloja yhteensä 40.000 euroa vuodessa. Fortum maksaa lisäksi 10.000 euron vuotuista varausmaksua esisopimuksen voimaantulosta varsinaisen maanvuokrasopimuksen allekirjoitukseen saakka.
Myös Saba Wind Oy on ollut kiinnostunut alueesta. Esityksen mukaan Fortumin valintaa perustellaan pidemmällä vuokra-ajalla, takuusummilla sekä sillä, että Fortum tarjoutuu maksamaan vuokraa jo esisopimusvaiheesta alkaen. Fortum joutuu lisäksi antamaan jokaista tuulivoimalaa kohden 150.000 euron takauksen, joka on voimassa siihen saakka kunnes voimalat on purettu.
Vuokrasopimus raukeaa, mikäli Fortum ei ole jättänyt tuulivoimaloiden rakennuslupahakemuksia 30.6.2012 mennessä tai, jos yhtiö ei saa viranomaislupia tuulivoimaloiden rakentamiseen. Teknisestä lautakunnasta asia etenee kaupunginhallitukseen.
|