Pääuutiset
Loviisan tullin haaviin ei viime vuonna lainkaan huumausaineita
Laiton savuke- ja alkoholikauppa lisääntyi rajusti

17.01.2006



Loviisan tulli paljasti vuonna 2005 yhdeksän laittomaan savuke- ja alkoholikauppaan liittyvää rikosta. Tapausten rahallinen vaikutus kohoaa yli miljoonaan euroon. Se on kuusinkertaisesti vuoteen 2004 verrattuna. Tällöin tapauksiakin oli ainoastaan kaksi.

- Alkukeväästä paljastettu suurehko savukkeiden ja alkoholin laiton myynti osto- ja myyntiliikkeessä nostaa koko vuoden rahallista vaikutusta, mutta kasvu on muutenkin huikeaa, tullitarkastaja Timo Kouki sanoo.

Koukin mukaan rajan yli tulee edelleen tiuhaan tahtiin korkeasti verotettuja tuotteita. Alkoholiveron alennus ei ainakaan tullin tilastoissa näy. Osa rajan yli tulevasta viinasta muuttuu pimeäksi vasta rajojen sisäpuolella.

- Omaan käyttöön tarkoitetut lastit päätyvät myyntiin sisämaassa, Kouki jatkaa.
Tapauksia tutkitaan eri asteisina veropetoksina. Rikosten vaikuttavuus koko Itä-Uudellamaalla oli 1,7 miljoonaa euroa, joka on 1,3 miljoonaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Loviisan osuus tästä on reilusti yli puolet. Koukin mukaan Porvoon tulli paljastikin enemmän huumausaine- ja lääkerikoksia. Loviisassa ei vuonna 2005 todettu ainuttakaan tullin paljastamaa huumetapausta. Vuonna 2004 tullin paljastamia huumausainerikoksia oli kolme, lääkeainerikoksia neljä.

- Vuonna 2004 paljastetun laajan Subutex-maahantuonnin vaikutukset näkyvät yhä. Tilastot eivät tosin kerro sitä, onko huumeita Loviisan kautta tuotu maahan, ainoastaan mitä on kyetty paljastamaan.

Esimerkiksi laittoman tupakan ja alkoholin maahantuonnin raju kasvu perustuu Koukin mukaan tullin tehostettuun toimintaan. Tämä näkyy myös liikennerikosten määrässä.

Perusvalvonnassa paljastettujen liikennerikosten määrä kasvoi yksittäisenä rikosryhmänä kaikkein eniten, yli 450 prosenttia Itä-Uudellamaalla. Vuonna 2004 sakkoja kirjoitettiin Loviisassa kahdeksan kappaletta, vuonna 2005 tapauksia oli 28. Tyypillisiä puutteita tulli havaitsi lastien sidonnoissa sekä ajoneuvojen kuntoisuuksissa. Tutkintatoimenpiteitä on suoritettu viime vuonna 70:ssä tapauksessa, vuonna 2004 rikosjuttuja oli ainoastaan 28. Kouki huomauttaa, että yhä enemmän tullia työllistää myös lääkerikokset, vaikka Loviisassa tapauksia ei ole todettukaan.

- Lääkkeiden, esimerkiksi potenssilääkkeiden tilaaminen internetin välityksellä on lisääntynyt. Yksityishenkilö ei kuitenkaan saa postitse tilata lääkkeitä Euroopan talousalueen ulkopuolelta. EU:n sisälläkin lääkeainekauppaa on rajoitettu; lääkkeen tulee olla EU:n lääkeviranomaisten hyväksymä ja tilaajalta vaaditaan myös resepti, Kouki muistuttaa.

- Osa lääkerikosten kasvusta selittyy kuitenkin tietämättömyydestä. (MT)
  e-mail  Toimitus

    [ Takaisin ]


onnittelut

Nimipäiviään viettää .
Onnea!