Pääkirjastosta pelastetut kirjat hyllyihin Viirilään

Tyhjenee. Pääkirjaston hyllyissä Seurahuoneella on vielä paljon kirjoja. Kuva Marita Itävuori
Osa pääkirjaston kokoelmasta saa uuden kodin Viirilän palvelukeskuksesta. Vapaaehtoisilla on edessään kirjojen puhdistusurakka.

LOVIISA Aiempi suunnitelma oli, että kokoelmasta talteen otetut kirjat viedään laatikoissa välivarastoon entiseen Valintataloon Määrlahdessa.

Nyt kirjoille on kuitenkin löytynyt parempi ja pysyvämpi sijoituspaikka Viirilästä, vanhasta mutta hyväkuntoisesta puukoulusta.

Rakennus on entinen suomenkielinen koulu, joka on viimeksi toiminut päiväkotina. Nykyisin se on kyläläisten kokoontumispaikka, jossa yhdessä huoneessa on kangaspuut.

Thomas Rosenberg, yksi noin 10 ihmisen kirjatalkoolaisten joukosta, on hyvin tyytyväinen ratkaisuun.
– Tämä on hyvä uutinen. Kaikki pelastetut kirjat ja pääkirjaston kalustusta viedään Viirilään.
Toisin kuin Määrlahdessa olisi ollut mahdollista, Viirilässä kirjat saadaan hyllyihin.

Vielä on kuitenkin paljon tehtävää ja muutama tärkeä kysymys on auki. Pääkirjasto-Seurahuoneen sisäilmaongelmien vuoksi Viirilään siirrettävät kirjat on puhdistettava. Lisäksi on ratkaistava, minkä tahon alaisuudessa Viirilän kirjat jatkossa ovat.
– Itse toivon, että ne säilyisivät kirjastolaitoksen alaisuudessa, mutta siitä ei ole päätöstä.
– Nyt kirjoille on kuitenkin löydetty hyvät tilat, mikä on erittäin kivaa.

Viirilän palvelukeskuksen mahdollisena kirjojen sijoituspaikkana otti viime keväänä esiin Sonja Huttunen.

Murto-osa kokoelmasta säilyy

Pääkirjaston tyhjennys alkoi jo keväällä, sillä vanha kokoelma ei siirtynyt kirjaston väistötiloihin Alakaupunkiin.

Kiinnostuneet saivat viime keväänä käydä hakemassa kirjoja itselleen, mutta paljon niteitä, erityisesti kaunokirjallisuutta, on yhä hyllyissä. Kirjoja on noudettu muun muassa yhdistysten ja kansalaisopistojen käyttöön.

Rosenberg ei ole laskenut, montako kirjaa vapaaehtoiset ovat korjanneet talteen.
– Yhteensä laatikoita on 100 – 150. Jos yhteen laatikkoon mahtuu 30 – 40 kirjaa, noin lonkalta arvioiden se tarkoittaa ehkä 5 000 nidettä.
Luku tarkoittaa, että Viirilään siirretään korkeintaan kymmenesosa pääkirjaston kokoelmasta.

Viirilään sijoitetaan muun muassa nk. Loviisa-kokoelma sekä paikallislehtien vuosikerrat.
Talkoolaiset ovat pyrkineet valikoimaan kokoelmasta säilytettäväksi harvinaisempia kirjoja.
– Ainoa asia, joka on vielä auki, on se, mitä kellarissa sijaitsevalle tietokirjavarastolle tehdään. Siitä ei ole päätöstä.

Tietokirjavarastossa on uudehkot, hyväkuntoiset veivikäyttöiset siirtohyllyt.
Eilen kirjalaatikot lähtivät Viirilään. Kirjahyllyt puretaan ja ne siirretään Viirilään ensi viikolla.
Seurahuone tyhjennetään viikolla 39, eli syyskuun viimeisellä viikolla.

Perintörahoilla kirjoja

Suurin osa pääkirjaston noin 90 000 niteen kokoelmasta päätyy tuhottavaksi. Uudet kirjahankinnat ovat jo jonkin aikaa menneet suoraan pääkirjaston väistötiloihin.

Kokoelmaa on mahdotonta korvata nopeasti, mutta yllättävää apua on tullut perinnön muodossa: ilman perillisiä kuolleen loviisalaisen perintö on saatu Valtiokonttorin kautta kaupungille. Perintö, 40 000 euroa, on korvamerkitty käytettäväksi uusien kirjojen hankkimiseen pääkirjastoon.