Otto siisti saaristoa

Vene. Lautan kyytiin päätyi myös veneenraato Sandöstä. Kuva Mika Mykkänen
Otto-lauttaan kertyi tänäkin vuonna suuri määrä jätettä Loviisan saaristosta.

LOVIISA Lautturi Frank Jonasson kertoi, että tyypillisimmillään lautalle tuodaan saunankiukaita ja grillejä. Akkuja kertyy kyytiin paljon.
– Maalit, bensa ja öljyt ovat myös vakiotavaraa, keräysapuna oleva tytär Lina Jonasson lisäsi.
Myös vanhoja kuvaputkitelevisioita tulee kyytiin vielä jonkin verran, vaikka taulutelevisiot ovat jo tätä päivää.

Joskus Oton kauhaan päätyy poikkeuksellistakin. Näin kävi Käldössä.
– Eilen nostettiin kyytiin kaksi autoa. Toinen oli Datsun ja toinen joku jenkkiauto, Jonasson kertoi.

Miten autot ovat päätyneet saareen?
– Luultavasti ne on aikoinaan ajettu jäätä pitkin perille, Frank arveli.

Monia kesiä ja talvia myöhemmin puhkiruostuneet autot pääsevät vesiteitä myöden pois luonnosta.

Valkon troolisatamassa siirtolavan päällimmäisenä lepää vene. Ei ihan tavallinen jäte sekään. Se napattiin kyytiin Sandöstä.

Välityhjennys Valkossa

Lautta teki Valkossa välityhjennyksen eli teki tilaa Svartholmasta tulevalle jätteelle.
– Tyhjennyksiä on pakko tehdä matka varrella. Muuten kaikki jäte ei ikinä mahtuisi kyytiin, Lina Jonasson kertoi.

Välillä lautta on tupaten täynnä, kun kaksi siirtolavaa täyttyy. Silloin hyödynnetään koko lautan kansipinta-ala.
Valkon tauon ja tyhjennyksen jälkeen lautta suuntasi Svartholmaan.

Sipoosta parhaiten

Lautturi Frank Jonasson arvioi, että itäisen Uudenmaan saaristossa ahkerimpia saariston siistinä pitämisessä ollaan Sipoon suunnalla.

Loviisassa puolestaan osataan olla järjestelmällisiä ja maltetaan odottaa omaa vuoroaan.
– Våtskärissä on aina hieno jono veneitä odottamassa eikä etuilua tapahdu, tytär Lina sanoo.

Otto-lautta päätti tämän kesän kierroksen Loviisaan. Lautta aloitti keruun 2. heinäkuuta Sipoosta, jatkoi Porvoon saaristossa ja päätti reissunsa Loviisaan viime viikon loppupuolella.

Loviisassa lautan pysähdyspaikkoja olivat Våtskär, Käldö, Sandö ja Svartholma.

Viime vuonna Otto-lautalla oli 10-vuotisjuhlakiertue. Edellisvuosi oli selvästi aikaisempia vuosia vilkkaampaa. Asiakkaat veivät lautalle 34,4 tonnia metallia sekä 7 tonnia vaarallista jätettä.
Frank Jonasson arvioi, että tänäkin vuonna ihmiset ovat olleet liikkeellä aktiivisesti.