Loviisan lukion ylioppilaat saivat tänään lauantaina valkolakkinsa ja ruusunsa. Ylioppilaan puheen piti Väinö Honkanen. Hän kertoi, mikä sai hänet valitsemaan juuri lukion yläkoulun jälkeen.

LOVIISA – Lukioon lähtiessäni odotin vain penkkareita, Väinö Honkanen nauratti lukion juhlasalissa sekä opiskelijoita, heidän läheisiään että opettajia.

Honkanen kertoi myös, että etukäteispelot eivät toteutuneet.

– Opettajat eivät olleet auktoriteetteja, joita vastaan olisi pitänyt taistella, vaan he tuntuivat enemmän ystäviltä.

Apulaisrehtori Riitta Sinkkonen lainasi Star Wars – elokuvien tunnetuinta repliikkiä toivottamalla tuoreille ylioppilaille ”olkoon voima kanssanne!”

Rehtori Laura Tenhunen totesi Loviisan lukion ottaneen jo uuden lukiolain tavoitteita käyttöön. Siihen kuuluu muun muassa yhteistyö yritysten, työelämän ja korkeakoulujen kanssa. Myös kansainvälistyminen näkyy monella tavalla lukion arjessa.

50 vuotta sitten lukiosta kirjoittaneita oli paikalle päässyt 15. Riemuylioppilaiden puolesta puheen piti porvoolainen teollisuusneuvos Risto Anttonen.

– Puut ja päät ovat yhä Suomen vahvuudet.

– Globaalissa kilpailussa on aina tilaa yhdelle, joka käyttää aivoja.

Hän kannusti tuoreita ylioppilaita astumaan rohkeasti mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Hän korosti myös laiskan kriittisen ajattelun tärkeyttä. Anttonen muistutti myös, että kielitaitoa kannattaa kartuttaa muullakin kuin englannilla.

Tärkeää on myös löytää omat vahvuutensa, sillä niitä on ihan jokaisella.

– On tärkeää tulla siksi, mikä on.

Iida Kallunki sai ylioppilastodistuksen ja -lakin Hannu Moisanderilta. Kuva: Marita Itävuori
Ylioppilaaksi julistaminen. Kuva: Marita Itävuori
Riemuylioppilaat saivat valkolakin 1968. Kuva: Marita Itävuori
Juhlan jälkeen oli kuvien ottamisen aika. Kuva: Marita Itävuori

Loviisan lukiosta valmistui tänä keväänä 17 ylioppilaasta.

Lue lisää ensi tiistain paperilehdestä.