Mustikkakausi pyörähti käyntiin

Kausi alkoi. Thaimaasta kotoisin oleva, kahdeksan vuotta Suomessa asunut Änn Mustonen aikoo kerätä ja myydä loppukesän aikana tonnin mustikkaa. Kuva Janne Kallio
Mustikkasadosta merkittävin osa on jo noukittavissa talteen. Loputkin marjat kypsyvät poimittavaksi viikonloppuna tai ensi viikolla. Loviisan torilla litrahinta elää päivittäin tarjonnan ja kysynnän mukaan.

TESJOKI Kotimaiseksi ”superfoodiksi”, eli superruoaksi, trendikkäästi mainittu mustikka on kypsynyt Etelä-Suomessa poimittavaan ja syötävään vaiheeseen.

Loviisan torilla pääsi kuluneella viikolla ostamaan pieniä eriä lähialueilta poimittua mustikkaa 6-8 euron litrahintaan.

Kauppatavaran vielä toistaiseksi vaatimaton saatavuus yhdistettynä kovaan alkukysyntään pitänee hinnat verrattain kovalla tasolla vielä ainakin ensi viikon ajan.
– Tarjonnan lisääntyessä hinta laskee nykyisestä. Tarkistamme ulosmyyntihinnan päivittäin, kerrottiin Taiston Marja ja Vihannes Oy:n kojulla keskiviikkona.

Kovaa työtä

Terveellisen ja ravintopitoisen metsän herkun saatavuus Loviisan torille on kiinni muun muassa Thaimaasta kotoisin olevien On Keantianin ja Änn Mustosen alaselän ja reisien kestävyydestä.

Naiset aloittivat pitkälle syksyyn kestävän marjakauden alkuviikosta, kun suurin osa marjasadosta alkoi olla kypsää.
– Toistaiseksi on poimittava lähinnä sormin. Joka viides marja on vielä hieman raaka, joten poimurin kanssa pitää olla tarkkana. Raa´at marjat saa tosin eroteltua myös siivousvaiheessa, mutta mieluumminhan ne jättää metsään, Mustonen kuvaili.

Ensimmäinen mustikkakesä. On Keantian (vasemmalla) on tänä vuonna ensimmäistä kertaa suomalaisessa marjametsässä. Änn Mustonen on tehnyt mustikoilla kauppaa jo neljänä kesänä. Kuva Janne Kallio

– Viikonloppuna saisi sataa vielä hieman vettä. Raakileet pehmenevät ja kypsienkin marjojen koko kasvaa vielä. Veikkaan, että ensi viikolla kaikki mustikat ovat kypsiä.
Keantian ja Mustonen kulkevat marjassa koko loppukesän.

Keskiviikkona marjoja kerättiin Tesjoen suunnalla. Hyväksi havaittua marja-apajaa ei nauravien ja iloisten naisten mukaan saa kertoa lehdessä.
– Tämä paikka on kyllä siinä määrin sivussa, että ei tänne kukaan eksy kuin vahingossa, Mustosen autolla liikkeellä olleet naiset veikkasivat.

Marjastajat kertovat tekevänsä marjasaaliinsa eteen pitkiä, yli kymmenen tunnin päiviä.
– Aloitamme seitsemältä aamulla ja jatkamme viiteen. Siihen tulee vielä päälle marjojen siivous, Mustonen kertoi.

Myynnistä tonnien tili

Änn ja On suhtautuvat marjanpoimintaan työnä ja liiketoimintana. Moni suomalainen ei viitsi, halua tai kykene mennä itse poimimaan marjojaan, joten raaka-aineet mustikkapiirakkaan, -maitoon, -kiisseliin ja -mehuun käydään ostamassa kaupasta tai torilta.

– Myyn tällä hetkellä marjoja Loviisan torille, Porvooseen ja suoraan omille asiakkailleni, Änn Mustonen kertoi.

– Hinta hieman vaihtelee ostajasta riippuen. Omilta asiakkailta saa parhaan hinnan, viisi euroa litralta. Torilla marjat ostetaan kilohintaan ja tällä hetkellä mustikkakilosta saa viisi euroa. Yhteen kiloon menee jonkin verran alle kaksi litraa mustikkaa, Mustonen kuvaili.

– Hinta tippuu tästä, kun kausi etenee ja saatavuus kasvaa. Viime vuonna poimijan saama kilohinta putosi kauden alusta loppukesään tultaessa 2,5 euroa. Helsingissä saisi mustikoista ehkä parhaan hinnan, mutta matka on pitkä ja siihen kuluu bensaa ja aikaa, joten ainakaan päivittäinen kulkeminen sinne ja takaisin ei tunnu järkevältä, hän pohti.
– Tavoitteenani on saada kerättyä tänä vuonna tuhat kiloa mustikkaa.

Tekniikkalaji

Änn Mustonen on jo kokenut mustikanpoimija. Alkanut kausi on kahdeksan vuotta Suomessa asuneen naisen neljäs marjasesonki Suomessa. On on mukana mustikkahommissa ensimmäistä kesää.

– Thaimaassa on paljon erilaisia makeita hedelmiä, mutta marjoja siellä ei juurikaan poimita. Keräystekniikka pitää vain opetella, Mustonen virnisteli kaverinsa puolesta.

Mustikoista saatu raha ei tule helpolla. Änn Mustonen kertoo vauhtiin päästyään keräävänsä hyvällä apajalla neljä, jopa viisi sangollista marjaa päivässä. Yhteen sankoon menee pari kolme tuntia. Yhteen Mustosen käyttämään sankoon mahtuu viitisen kiloa mustikkaa.

Jos mustikasta saa viisi euroa kilo ja sankoon menee viisi kiloa, pääsee mustikanpoiminnalla karkeasti laskettuna noin kympin tuntipalkalle. Jos on nopea ja ahkera, saattaa päiväansio nousta noin sataseen päivässä.

Parinkymmenen kilon, eli neljän sangollisen suhteellisen kovalla päivätahdilla Mustosen tavoite tuhannesta mustikkakilosta täyttyy viidessäkymmenessä päivässä, eli syyskuun alkuviikoille tultaessa. Siinä on vielä jokunen viikko löysää, sillä mustikka on poimittavissa jopa lokakuulle saakka.

– Veljeni kykenee poimimaan jopa kuusi sangollista päivässä, mutta hän onkin vasta parikymppinen, Mustonen nauroi.