Morjensin kiusallinen puffi

Loviisan kaupunki julkaisi viime viikolla jälleen Morjens-lehden, jonka kannessa lukee isoin kirjaimin ”Loviisan kaupungin virallinen tiedote”.
Kaksikielisessä tiedotteessa annetaan tarkkoja ohjeita tulevista kuntavaaleista, ennakkoäänestyksestä, äänestyspaikoista sekä kannustetaan kuntalaisia käyttämään äänioikeuttaan. Hyvä niin.

Ihmetystä herättää kuitenkin virallisen tiedotteen ensimmäinen pääuutinen ”puheenjohtajatentti”, jossa kaksi vaalien ehdokasta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Arja Isotalo (sd) ja hallituksen puheenjohtaja Mia Heijnsbroek-Wirén (rkp) poseeraavat kuvissa sekä kertovat valtuustotyöskentelystä ja näkemyksiään tulevan valtuustokauden tavoitteista. Mielenkiintoisia näkemyksiä kokeneilta poliitikoilta.

On tietenkin tarpeen, että kaupunki julkaisee tiedotteita kuntavaaleista ja kampanjoi kuntalaisia äänestämään. Myös puolueet ja ehdokkaat sekä paikallislehdet levittävät tietoja vaaleista sekä ehdokkaista.

Sen sijaan kahden ehdokkaan näkyvä puffaaminen kaupungin kustantamassa virallisessa tiedotteessa on huonoa harkintaa ja asettaa muut ehdokkaat eriarvoiseen asemaan.
Kuntalain mukaan kuntavaalien ehdokas on esteellinen toimimaan vaaliviranomaisena, -toimitsijana tai muissakaan vaalien virallisissa avustustehtävissä.

Myös vaaleista tiedottaminen kuuluu kuntavaalien valmistaviin virallisiin tehtäviin, joissa tehtävissä ehdokkaat ovat esteellisiä. Virallinen tiedottaminen kuntavaaleista kuuluu keskusvaalilautakunnan vastuulle, ja siitä on olemassa varsin tarkat säädökset.
Ehdokkaiden esiintyminen Loviisan kaupungin virallisessa vaalitiedotteessa liippaa turhan likeltä esteellisyyspykäliä, altistaa kritiikille ja valitusriskeille sekä synnyttää turhan helposti mielikuvia suhmuroinnista.

Näin lähellä vaaleja esimerkiksi kaupunginjohtaja, hallintojohtaja tai keskusvaalilautakunta olisivat olleet neutraaleja kaupungin edustajia esiintymään Morjensissa, jos nyt virallisessa tiedotteessa esiintyjiä ylipäänsä tarvitaan.
Aiempina vuosina esteellisyyksiä katsottiin usein läpi sormien, ja ehdokkaita sekä näiden lähisukulaisia saattoi toimia jopa vaalitoimitsijoina.
Tulevissa kuntavaaleissa 2017 esteellisyyspykäliä tarkastellaan hyvinkin tiukasti.

Kevät tuo taas katupölyn

Kevät antaa vahvoja merkkejä tulostaan. Positiivisia puolia on ainakin lisääntynyt aurinko ja sen mukanaan tuoma lupaus lisääntyvästä lämmöstä ja valosta.
Muuttolintujen bongaus on monelle kevään parhaita puolia.
Kevät tuo mukanaan myös ikävämpiä puolia. Katupölyriesa on alkanut. Etenkin kaikenikäiset astmaatikot, ikääntyneet sepelvaltimotautia ja keuhkoahtaumatautia sairastavat sekä lapset ovat herkkiä katupölylle.

Katupölyn tyypillisiä oireita ovat nuha, yskä sekä kurkun ja silmien kutina ja hengitysoireet. Pölypäivien määrä vaihtelee suuresti keväiden säistä riippuen.
Ilmatieteen laitokselta todetaan, että sateinen ja leuto kevät vähentää pölyämistä. Samainen sää nopeuttaa myös katujen puhdistuksen alkamista.
Katupölyä nousee ilmaan tienpintojen kuivuessa, kun talven aikana liukkauden vähentämiseksi levitetty ja liikenteen hienontama hiekka ja päällysteestä kulunut mineraaliaines nousee ilmaan liikenteen ja tuulen vaikutuksesta.

Pahin tilanne on tyypillisesti ruuhka-aikoina vilkkaasti liikennöidyillä katu- ja tieosuuksilla.
Yöpakkaset ovat hidastaneet katujen puhdistusta, ja katupölyn muodostumiselle muodostuu otollisia tilanteita.
Loviisan ympäristönsuojelumääräysten mukaisesti hiekoitushiekan poistamiseen lehtipuhaltimilla tai harjakoneilla on käytettävä samanaikaisesti riittävästi kastelua, jotta pölyäminen estetään.
Lehtipuhaltimella kuivan hiekan pöllyyttely ei ole sallittua, mutta siihenkin vielä välillä valitettavasti törmää.