Monenlaisia munia pääsiäiseen

Korillinen. Kaisa Korpela ja hurmaavat keramiikkamunat. Kuva Auli Henriksson
Keraamisia, perinteisiä vahattuja munia ja vapaalla kädellä tussipiirroksin koristeltuja. Taitavat tekijät koristelevat pääsiäismunat monin tavoin.

LOVIISA Kaisa Korpelan keramiikkamunat ovat hurmaava näky suuressa rottinkikorissa. Hän pitää keramiikkamunien tekemistä terapeuttisena. Vetämillään keramiikkakursseilla hän usein laittaa kurssilaiset tekemään munia, sillä aloittelevalle tekijälle keramiikkamunan teko opettaa monipuolisesti savityön perustekniikoita. Myös, jos ei kurssilainen keksi mitä seuraavaksi tekisi, Korpela heittää usein, että miten olis pari munaa.
– Keramiikkamunia tehdessä saa näppituntumaa saveen, ja niitä voi tehdä vaikka telkkaria katsoessa tai sohvalla istuessa. Tarvitaan vain omat kädet, ei viivoitinta tai kaulinta.
Keramiikkamunia hän valmistaa korkeapolttoisesta savesta, mutta niitä voisi tehdä myös matalapolttoisesta savesta.
– Joka vuosi teen vähän erilaisia, voi kokeilla erilaisia oksideja ja lasitteita. Värit sekä käytetty savi vaikuttavat lopputulokseen. Ensin tehdään kuula, joka puolitetaan ja ne muotoillaan omalle kädelle sopiviksi munanpuolikkaaksi ja liitetään yhteen saven perusliitäntäkeinoin, hän kiteyttää.
Yllätyksiä tulee
Raakapoltettu muna koristellaan ennen lasitusta. Vahaa laitetaan kohtiin joihin ei halua väriä, jolloin muodostuu kuvioita. Vaha sulaa pois uunissa. Munaan voi myös kaivertaa kuvioita, ja kaiverruksiin tuputetaan oksidia.
– Keramiikkamunien koristelumahdollisuudet ovat hyvin monipuoliset, niin koon kuin pinnan suhteen, Korpela huomauttaa.
Jonain vuonna hän on tehnyt esimerkiksi linnunmunasarjoja.
– Voi tehdä hyvinkin pikkutarkkaa koristelua tai laajoin siveltimenvedoin ja roiskein. Pieniä yllätyksiä tulee keramiikkaa tehdessä koko ajan, melkeinpä aina kun avaa uunin, mutta muna ei epäonnistu koskaan, hän hymyilee.
Korpela tekee koristemunia myös raku-tekniikalla.
Keramiikkamunien lisäksi työhuonetta koristavat ripustettavat koristemunat, joissa on hyödynnetty anhoja silkkikravatteja hän on hyödyntänyt ripustettavissa koristemunissa. Styrox-munaan on laitettu sektoreittain eri väriset tilkut ja koristenauhaa kulkemaan saumakohtiin.
Korpela tekee mieluiten käyttökeramiikkaa, mutta hurmaavat kanat ja munat ovat kivaa vaihtelua. Keramiikkalaatoille voi siirtää valokuvia, ja käyttää laattaa pannunalustana.
Pääsiäistä hän pitää ihanana aikana.
– Edessä on valo ja kesä, ja voi aloittaa viljelyspuuhia ja pihahommia. Tykkään pääsiäisestä kovasti. Koulussa olen Kaisa-kananen, kotona on järjestetty munanetsintää ja lammasta pitää olla.

Modernia mustavalkoista

Sari Varis päätyi tänä vuonna mustavalkoisten pääsiäismunien tekemiseen. Hän kertoo aiempina vuosina kokeilleensa koristemuniin useita eri tekniikoita.
– Olen kokeillut muun muassa peitevärejä, servettitekniikkaa, sprayausta ja munatempera -maalausta, joka on toinen suosikkini. Olen aloittanut noilla peiteväreillä, mutta se oli hankalaa, koska väri ei oikein tarttunut kunnolla kiinni, eikä niillä saanut peittävää lopputulosta. Olenkin sen jättänyt kokonaan, hän kertoo.

Tarkkaa. Sari Varis on tänä vuonna tehnyt mustavalkoisia koristemunia. Eri tekniikoita on tullut vuosien mittaan kokeiltua.

Tänä pääsiäisenä perheen kotia koristavat mustavalkoiset koristemunat. Mustavalkoiset koristeet hän piirtää vapaalla kädellä tyhjäksi puhalletun ja pestyn munan pintaan.
– Piirrän eri paksuisilla permanent -tusseilla, vapaata piirustusta. En hahmottele tai laske ja jaa pinta-alaa mitenkään etukäteen, vaan annan vaan mennä ja katson mitä tulee, Varis hymyilee.
Jos kuviosta tulee kiva, hän saattaa jalostaa ehkä edelleen ja tehdä useamman munan sarjan samalla kuviolla.
– Valmiin munan annan kuivua vähintään vuorokauden ja sitten lakkaan. Piirtäessä pidän munaa kädessä, mutta lakkausvaiheessa laitan sen pitkään grillitikkuun, jotta kuvitus esimerkiksi maljakossa onnistuu niin, ettei tule kosketusta mihinkään, Varis kuvailee.
Pääsiäisen syötävät munat hän värjää kurkumalla, sipulilla ja punakaalilla.

Yhdessäolon juhla

Variksen perheelle pääsiäinen merkitsee yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.
– Pääsiäinen on joulun kaltainen juhla, jota suunnitellaan ja valmistellaan yhdessä.
Perhe vaaliikin useita pääsiäisperinteitä.
– Pääsiäisen perinteiset ruokaherkut, lammas, pasha, mämmi ja leivonnaiset. Pääsiäispöytään istuvat aina myös mummit ja ruokailu aloitetaan ”munatappelulla”. Kasvatetaan rairuohoa ja hankitaan narsissit. Pääsiäiseen on kuulunut myös munanetsintä. Lapsille on pääsiäisaamuna piilotettu munat, joskus niitä on löytynyt hatusta sängyn alta, joskus ne ovat löytyneet vihjeviestien avulla, hän kertoo.

Pääsiäiskoristelu on äidin ja tyttären yhteinen harrastus

Yhdessä. Roberta ja Frida Roo tekevät mielellään Pisanka-munia. Kuva: Auli Henriksson

Äiti ja tytär, Roberta ja Frida Roo, koristelevat kotia pääsiäisen herkullisiin väreihin.
Loviisa Roon perheen pääsiäisperinteisiin kuuluu ainakin baba-kakku, pasha, virpominen ja tietysti munien koristelu. Roberta Roo vetää kansalaisopistossa Pisanka-munien maalauskursseja.
– Kävin itse pisanka-kurssin ensin, innostuin ja vedän nyt itse kursseja. Fridakin on ollut mukana. Olen tehnyt pisanka-munia myös oppilaiden kanssa koulun käsityötunnilla.
Kananmunien lisäksi hän on käyttänyt hanhen ja ankan munia, valkoisia ja ruskeita munia.
Pisanka-munatekniikan juuret ovat Ukrainassa, jossa perinteisesti käytetään punaista, keltaista, mustaa ja vihreää väriä. Myös kuviot noudattelevat usein perinteistä kuvastoa, kuten aurinko, risti, lintu. Kuviointia ei kuitenkaan rajoita kuin oma mielikuvitus.

Villejäkin ideoita

Koristelussa voi toteuttaa villitkin ideat, perinteisten kuvioiden lisäksi munaa voi lopulta koristaa vaikka veikeä kissan naama. Vaihtelua saa tekemällä pilkullisia munia, käyttämällä kahta tai useita värejä, myös tekstiä voi kirjoittaa koristemunan pintaan.
Värit ja kuviot syntyvät, kun munaa kastetaan vuorotellen eri väreihin ja piirtää vahalla lisää kuvioita munan pintaan värikasteluiden välissä. Vahaa sulatetaan esimerkiksi kukkaruukun pohjaan kiinnitetyn lusikan pesässä tuikkukynttilän liekin päällä. Koristeluun voi käyttää esimerkiksi nuppineulaa. Lopuksi munat lakataan.