Miksi muutos on niin vaikeaa?

Loviisan kaupunginjohtajahaastattelut ovat täydessä vauhdissa ja yksi olennainen kysymys on: miten tuleva kaupunginjohtaja lähtisi kehittämään kaupunkia.

Asiantuntijoiden johtaminen on aina haastavaa, ja erityisen vaikeaa se on suuressa murroksessa, jolloin työpaikan pelisäännöt ja työympäristö väistämättä muuttuvat. Tuolloin korostuvat johtajan ajoitus ja näkemys.

Nykyään puhutaan paljon uudistamisesta ja uudistumisesta. Innovaatioista ja aallon harjalla ratsastamisesta. Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että kehitys on positiivinen asia, mutta arjessa muutosten läpi vieminen ei aina ole aivan helppoa.

Ihminen on luonnostaan rutiineja rakastava olento. Tottumus tai tapa on yksilön automaattiseksi, rutiininomaiseksi muodostunut toimintatapa tai ajattelumalli. Rutiinien toistaminen on vaivatonta ja yleensä miellyttävää. Se ei vaadi tietoista ponnistelua, tuntuu tutulta ja turvalliselta sekä tuottaa yleensä riittävän hyvän lopputuloksen. Siksi ihminen syö samanlaisia aamumuroja vuosikaudet, vaikka tarjolla on monta muutakin vaihtoehtoa. Hän avaa aina puhelimen mobiiliapplikaatiot samassa järjestyksessä, ajaa samaa reittiä töihin ja istuu samassa tuolissa työpaikan ruokalassa. Kaupungin johdossa liika rutiini voi olla epätarkoituksenmukaista, jos kehitystä pitäisi saada aikaan.

Muutos puolestaan vaatii ajattelua ja ylimääräistä työtä. Se on epävarmaa ja epämukavaa, siksi sitä ei tapahdu. Tästä syystä muutosten aikaansaaminen on usein tuskallista. Etenkin työpaikoilla kaikki uudet ideat kohtaavat jonkin asteen muutosvastarintaa, riippumatta siitä, onko kyse uudesta tietokoneen käyttöjärjestelmästä vai aulan viherkasveista. Samasta syystä ne ihmiset, jotka työpaikallaan yrittävät pakottaa muita muuttamaan ajattelu- ja toimintatapojaan, leimataan helposti kiusanhengiksi, jotka kyseenalaistavat yhteistä tekemistä.

Hyvänä esimerkkinä muutosdilemmasta toimii Loviisan rantatien remontti. Ensin oltiin sitä mieltä, että tienpätkällä ajettiin liian lujaa ja myöhemmin valitettiin, kun hidasteet haittasivat ajokokemusta. Kumartaessaan yhdelle, pyllistää päätöksentekijä toiselle.

Muutosvastarinta on psykologinen termi, joka selittää ihmisen käyttäytymistä muutostilanteissa. Käsite tarkoittaa, että ihmiselle on ominaista pitää kiinni syvään juurtuneista vanhoista tavoista, asenteista ja käsityksistä, vaikka ne järjellä ajateltuna olisivat yhteisön edun vastaisia. Syvällä yksilön mielessä elää pelko siitä, että hän menettää jotain itselleen tärkeää, kuten totuttuja etuja. (Talouselämä, 30.1.2016)

Rutiineissa on paljon hyvääkin, monesti ne nopeuttavat yksinkertaisten tehtävien hoitamista. Mutta, jos ihminen antaa rutiinien ohjata elämäänsä tai työpaikkaa johdetaan rutiininomaisesti, jää yritys helposti jälkeen kehityksestä. Ongelmaksi rutiinit muuttuvat supistaessaan mukavuusaluetta siten, että yksilö kokee pienetkin muutokset ahdistavina, varsinkin, kun tutkimukset osoittavat, että innovaatiot syntyvät dynaamisessa ja alati muuttuvassa ympäristössä. Ne vaativat erilaisten ihmisten kohtaamisia, uusia tilanteita ja vaihtelevia prosesseja.

Herää kysymys: Miksi vallitseva ajatus on aina vahvempi vaihtoehto uuden sijaan?

Rutiinit ovat aivojemme luoma mukavuuden ansa. Toistamalla samoja toimintamalleja päivästä toiseen, rutinoimalla arjen, aivojen ei tarvitse enää samalla tavalla havainnoida ympäristöä ja tehdä jatkuvasti uusia päätöksiä. Aivot säästyvät ajatustyöltä. Tosiasia kuitenkin on, että muutosvastarinta harvoin pysäyttää muutoksen, mutta se hidastaa muutoksen positiivisia vaikutuksia.

Muutosjohtaja joutuu valitsemaan vaikeamman tien. Hän joutuu puskemaan, mahdollisesti yksin, muutosvastarintaa vasten ja viemään läpi muutoksia, jotka eivät ole kaikkien mieleen. Energiaa palaa prosessissa helposti aivan vääriin asioihin, edes yhden henkilön laittaessa kapuloita rattaisiin. Helpommalla päästäisiin, kun muutoksiin suhtauduttaisiin avoimemmin mielin ja muistettaisiin, että ihmisellä on luontainen piilovinouma kaikenlaista luovaa ajattelua vastaan. Vinouma, josta eroon pääsee vain tietoisella päätöksellä.

Toivottavaa onkin, että tulevalla kaupunginjohtajalla on rohkeutta ja energiaa viedä tarvittavat muutokset loppuun asti. Nekin, jotka eivät välttämättä miellytä kaikkia. Samalla sopii toivoa, että työntekijöillä ja kuntalaisilla on tahtoa ja uskallusta päästää irti totutuista rutiineista ja antaa uusille ratkaisuille mahdollisuus onnistua, ennen niiden tyrmäämistä.