Maantieteellisestä tasa-arvosta

Termi on siitä hankala, ettei sellaista ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. Mutta ilman jonkinlaista pyrkimystä siihen, tulemme näkemään samanlaisen kahtiajaon maantieteellisiin voittajiin ja häviäjiin kuin Yhdysvalloissa, samansuuntaisin seurauksin.

Itseäni on ymmärrettävästi askarruttanut ilmiön paikallinen aspekti. Viimeiset viisi vuotta olen paininut lähikouluasioiden parissa. Eikä ole ihme, että koulujen keskittämistä puoltaneet kouluverkkoehdotukset ovat järjestään kaatuneet. Kaikki muut palvelut on jo haja-asutusalueilta ja kehyskunnista riisuttu. Päivähoidon ja kyläkoulujen kohdalla vedettiin raja säästöjen ja paikallisten palvelujen alasajon hiljaiselle ymmärrykselle.

Kolumnisti Tuomas Enbusken mukaan vain tyhmimmät eivät ymmärrä muuttaa kaupunkien keskustoihin. Ja nyt ei siis puhuta Loviisan keskustasta, joka on Suomen mittakaavassa vain kallis piikki lihassa sekin. Eikä mahdu ajatukseen metropoli-Suomesta, jossa on kymmenkunta kasvukeskusta. Ja loput pajukkoa Enbusken älykkäiden hylkäämine taloineen.

Monesti olen lukenut lauseen ”emme halua maksaa siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna”. No, en minäkään halua osallistua kasvukeskusten muuta maata korkeampiin asumistukiin. Joissa ollaan jo siinä tilanteessa, ettei alempaa keskituloa ansaitseva henkilö välttämättä kykene ilman yhteiskunnan tukea selviytymään (asumistukea saa jo yli 60% vuokralaisista). Ja joissa toiset pitävät tilanteen aiheuttamaa asuntojen arvonnousua jopa osana omia tulojaan; osta monta, laita vuokralle, pidä muutaman vuoden ja myy voitolla.

Tuen siis veroillani muiden alueiden asuntokeinottelua ja yhä korkeammiksi karkaavia asumiskustannuksia. Mistä erinäiset säätiöt sitten kuorivat kerman omiin osinkoihinsa, ison osan yhteiskunnan maksamista asumistuista.

Enbuske saa vapaasti filosofoida eri alueiden asukkaiden äo-luvuista. Mutta mikäli hänen, tai jonkun muun mielestä, minkä tahansa reuna-alueen asukkaiden tulisi paremmin ymmärtää heihin rankimmin kohdistuvia säästöjä ja vaieta, se on röyhkeää, ylimielistä ja vailla näkemystä – eli viisauden vastakohta.

Palveluiden alueellinen purkaminen ei ole niiden kehittämistä, vaan siirtämistä vain toisten ulottuville. Tämän kysymyksen oikeudenmukaisuuteen tullaan seuraavien vuosikymmenien aikana toistuvasti palamaan kautta Suomen, Loviisassakin.

Loviisan mahdollisuus on niissä älykkäissä jotka ymmärtävät, että täältä voi saada enemmän elämää pienemmällä rahalla. Uurnilla tavataan, toivottavasti yritetään yhdessä saada koko paikkakunta lapsiperheille houkuttelevaksi – saapumaan ja pysymään. Muuta tietä Loviisalla ei ole.

Kristian Willner