Maalari taintui silakkasäiliöön Valkon satamassa, toinen maalari hälytti apua

Maalari menetti tajuntansa harvinaisessa työtapaturmassa Valkon satamassa perjantaina-Kuvituskuva: Arto Henriksson
Valkon satamassa sattui perjantai-iltana harvinainen läheltä piti onnettomuus, kun laivan silakka-allasta maalaamassa olleista maalareista toinen menetti tajuntansa. Toinen maalareista pystyi kuitenkin poistumaan säiliöstä ja soittamaan hätäkeskukseen.

VALKO Kaksikko oli telakalla vanhan kalastusaluksen silakkasäiliön sisällä maalaamassa, kun toinen maalareista oli alkanut voida pahoin ja lopulta menettänyt tajuntansa sekä lyyhistynyt säiliön sisälle. Myös toinen maalareista oli saanut oireita, mutta pystyi kuitenkin kapuamaan ulos säiliön ahtaasta luukusta.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Antti Virtanen kertoi, että toinen maalareista sai soitettua hätäkeskukseen. Hätäkeskus hälytti kello 18 aikoihin paikalle Loviisan pelastusaseman, Valkon VPK:n ja Porvoon pelastusaseman yksiköitä sekä kaksi ambulanssia. Pelastajat saivat nostettua tajuttoman maalarin ahtaasta säiliöstä, ja annettua hänelle lääkehappea, jonka jälkeen mies alkoi toipua.

– Pelastuslaitoksen nopean toiminnan ja ensihoidon avulla henkilö saatiin pelastettua ja toimitettua sairaalahoitoon, kertoi pelastuslaitos tiedotteessaan.

Palomestari Virtanen arvioi, että silakkasäiliön maalaamiseen käytetty liuotinpohjainen maali oli alkanut syrjäyttää happea ahtaassa ja huonosti tuulettuvassa tilassa. Pelastuslaitos mittasi säiliön happipitoisuuden, joka oli palomestarin Virtasen mukaan erittäin alhainen.

Itä-Uudenmaan poliisi tutkii työtapaturman syytä.