Lukuvuotta ei päästä aloittamaan Harjurinteen koulussa

Työt käynnissä. Käytävien ja aulojen lattioihin tulee laattaa, luokkatiloihin massapinnoite. Kuva Auli Henriksson
Korjaustyöt Harjurinteen yhtenäiskoulun uudessa rakennuksessa ovat edenneet ilman suurempia yllätyksiä. Avattujen rakenteiden kuivuminen kestää kuitenkin odotettua kauemmin, ja koulutoiminnan siirtyminen takaisin rakennukseen viivästyy.
LOVIISA Korjaustöiden edetessä on huomattu joidenkin rakenteiden tarvitsevan odotettua pitemmän ajan kuivuakseen. Myös rakennuksen loppusiivoukselle ja tuulettamiselle halutaan varata tarpeeksi aikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että rakennus on muuttovalmis noin kaksi kuukautta laskettua myöhemmin.
Tästä johtuen Harjurinteen koulun alakouluikäiset oppilaat eivät pääse aloittamaan lukuvuotta 2019–2020 korjatuissa tiloissa, vaan muutto tapahtuu myöhemmin syksyllä. Viivästystä pyritään kuromaan umpeen lopputulosta vaarantamatta.

Väistötiloista lisätietoa tämän kuun aikana

Huhtikuun puolessavälissä pidettävässä työmaakokouksessa tarkennetaan hankkeen valmistumisaikataulua, jonka jälkeen Loviisan kaupunki käy läpi kaikki koulun käyttämät väistötilat. Tämän jälkeen tiedetään tarkemmin, missä koululaiset aloittavat lukuvuotensa elokuussa 2019.
Oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle tiedotetaan mahdollisimman pian. Aiheesta järjestetään myös tiedotus- ja keskusteluilta toukokuussa. Tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Ruokalan sisäilmaa tutkittu lisää

Harjurinteen koulun uuden osan ruokala ja liikuntasali on jo käytössä. Käyttäjien antaman palautteen vuoksi ruokasalin sisäilmaa on tutkittu lisää. Sisäkaton korjauksen jälkeen ilmassa ei ole näytteiden perusteella löytynyt ylimääräisiä kuituja.
Kevättalvella suoritettiin noin kuukauden ajan muun muassa kosteus- ja partikkelimittauksia, joiden tuloksista ei löytynyt mitään poikkeavaa. Loppukevääksi mittauslaitteisto palautetaan tilaan ja seurantaa jatketaan.

Koulun vanhan puolen työt käyntiin kesän jälkeen

Harjurinteen yhtenäiskoulun vanhan osan peruskorjauksen suunnittelu on käynnissä. Suunnitelmana on tuoda urakoitsijoiden valinnat lautakuntakäsittelyyn kesäkuun alussa, jolloin työt voitaisiin aloittaa kesän jälkeen.
Ensimmäisenä on vuorossa purkutyöurakka, jonka suunnitelmat valmistuvat ensi viikolla. Vanhan, 1950-luvulla rakennetun talon peruskorjauksen lasketaan kestävän noin kaksi vuotta.