Liljendaliin saatiin
taas apteekkipalvelut 03.08.2012
Anja Järvinen (vas.) ja Margareta Ollas esittelivät käsikauppatuotteita Bengt Wahlroosille.
Muutama vuosi sitten liljendalilaisia ja muita alueella asioivia palveli apteekin lääkekaapiksi kutsuttu toimipiste Lähivakuutuksen tilojen yhteydessä. Lääkekaapista sai ostaa suoraan yleisimpiä käsikauppalääkkeitä ja muita reseptittömiä hoitotuotteita, ja reseptilääkkeet toimitettiin seuraavalle päivälle. Reilut kolme vuotta sitten lääkekaappi kuitenkin suljettiin.
-Lääkekaapeille myönnettiin lupa viideksi vuodeksi kerrallaan, ja kun Lapinjärven silloinen apteekkari Merja Poikala haki Liljendalin lääkekaapille jatkolupaa, sitä ei myönnetty, kertoo Loviisan Kruunu-apteekin apteekkari Anja Järvinen.
Loviisan apteekissa on jo pidemmän aikaa reseptimäärien lisääntyessä pantu merkille, että jonot kasvavat ja palvelu ruuhkautuu erityisesti aamupäivisin, kun palvelulinjat tuovat ihmisiä asioille keskustaan. Kun kuntafuusio oli syntynyt ja Fimea oli määrittänyt Loviisan apteekin uudeksi sijaitsemisalueeksi koko uuden Loviisan alueen, Järvinen päätti hakea lupaa uusille palvelupisteille Liljendaliin , Pernajaan ja Ruotsinpyhtäälle. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea myönsi luvan Liljendaliin ja Ruotsinpyhtäälle, ja Pernajaan se saadaan heti kun sopiva paikka palvelupisteelle on löytynyt. Liljendalissa toiminta alkoi entisellä paikallaan heinäkuun alussa, ja Ruotsinpyhtäällä Kulmakuppilassa päästään aloittamaan lokakuussa.
-Luvan perusteena on uusi laki, joka määrittelee apteekin palvelupisteiden toiminnan. Lain mukaan palvelupisteiden toimintamalli on laajempi kuin lääkekaapeilla, Järvinen sanoo.
Reseptilääkkeet jopa samana päivänä
Liljendalin palvelupistettä hoitaa Lähivakuutuksen asiakasneuvoja Margareta Ollas. Hän hoiti aikoinaan myös Liljendalin lääkekaappia, joten hänellä on tuote- ja muu tieto pääosin hallussa jo valmiiksi. Ollaksella ei kuitenkaan ole lupaa neuvoa asiakkaita lääkkeitä koskevissa tai muissa sairauksiin liittyvissä kysymyksissä, vaan niitä varten palvelupisteessä on apteekin puhelin asiakkaiden käytössä.
-Asiakas voi soittaa puhelimella Loviisan apteekkiin farmaseutille. Hänelle järjestetään siihen mahdollisuus niin, että sivulliset eivät kuule keskustelua, Ollas sanoo.
Reseptilääkkeet toimitetaan asiakkaille kiireellisissä tapauksissa jopa samana päivänä, ja kiireettömissä tapauksissa tiistaisin ja perjantaisin.
-Jos asiakas jättää reseptin tai e-reseptillä määrätyn lääkkeen toimituspyynnön aamupäivällä, lääke ehditään toimittaa vielä samana päivänä, Anja Järvinen lupaa.
Palvelupisteessä on hyvä valikoima muun muassa käsikauppalääkkeitä, haavanhoitotarvikkeita, ihonhoitoaineita ja suuhygieniatuotteita. Ollaksen mukaan asiakkaita on riittänyt jo keskikesän lomakuukauden aikana, vaikka moni ei vielä ole ehtinyt edes kuulla uudesta palvelupisteestä.
-Kyllä täällä on käynyt pari asiakasta ihan päivittäin, vaikka perinteisesti heinäkuu on kaikkein hiljaisinta aikaa, Ollas sanoo.
Liljendalin palvelupiste on avoinna arkisin kello 9-16, ja sisäänkäynti on yhteinen Lähivakuutuksen kanssa.
Susanna Heiska
Toimitus
Lisää Facebook-seinällesi
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|