Asuntosihteeri tilannetta selvittämään
Asunnon etsijä sekavalla suolla 06.07.2012
Linnunrata 36 tarjoaa rauhallista vuokra-asumista lähellä palveluja.
Loviisa tunnetaan idyllisistä puutaloistaan ja hienoista mahdollisuuksista maaseutumaiseen elämään omassa talossa. Moni kuitenkin etsii myös vuokra-asuntoa rivi- tai kerrostalosta.
-Joka päivä tulee muutama puhelu, jossa kysytään vuokra-asuntoa. Tällä hetkellä ei ole yhtään vapaana, ja jonossa on ainakin parikymmentä hakemusta. Joudumme suosittelemaan kääntymistä kiinteistövälittäjien puoleen, sanoo asuntosihteerinä kesäkuun alussa aloittanut Carita Ekström.
Ekström palkattiin Loviisan asuntosihteeriksi kahden vuoden määräajaksi. Edellinen asuntosihteerin virka lakkautettiin 90-luvulla, jonka jälkeen tehtävää on hoidettu vähän niin ja näin, ja siellä sun täällä. Ekströmillä on paljon työtä edessään kentän selvittämisessä. Hänen vastuulleen on annettu myös Loviisan asuntopoliittisen ohjelman laatiminen.
Mitä, missä ja kenen?
Loviisasta kunnan vuokra-asuntoa etsivä saattaa hämmentyä tehtävänsä edessä. Kaupungin verkkosivuilla ei ole kerrottu vuokrattavana olevien asuntojen määrää eikä kokoa, puhumattakaan, että asunnoista tai alueista olisi nähtävillä kuvia. Sivuilla kehotetaan jättämään hakemus, sekä tiedustelemaan vapaita asuntoja suoraan isännöitsijöiltä.
-Suurta osaa Loviisan vuokra-asunnoista hoitaa ulkopuolinen isännöitsijä, enkä itsekään vielä tiedä näistä asunnoista juuri mitään. Meillä ei ole ollut niistä kirjattua tietoa tai kuvia tähän saakka. En edes tiedä, minkä kokoisia asuntoja taloissa on, tuore asuntosihteeri sanoo.
Suoraan Loviisan kaupungilta on tällä hetkellä haettavana 94 asuntoa, joista 60 on keskustassa ja Ruotsinpyhtäällä sijaitsevia yksiöitä. Loput 34 ovat Liljendalissa, Pernajassa ja Ruotsinpyhtäällä sijaitsevia entisiä kuntien työntekijöiden, esimerkiksi koulun vahtimestarien, asuntoja. Näihin asuntoihin asukkaat valitaan hakijan elämäntilanne huomioon ottaen yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Kaikkiin muihin 527 asuntoon asukkaat valitsee asianomainen isännöintitoimisto.
-Isännöitsijöillä on valta valita asukkaat itsenäisesti. Periaatteessa, jos yhtiöllä on vielä aravalainan asettamia rajoituksia, hakijan elämäntilanne ja esimerkiksi asunnon tarpeen kiireellisyys tulisi huomioida valinnoissa. Luulen kyllä, että monet isännöitsijät tekevät valinnat ennen kaikkea sillä perusteella, että hakijalla on maksukykyä, Ekström sanoo.
Näissä isännöintifirmojen hoitamissa yhtiöissä kaupunki on omistajana joko 100-prosenttisesti tai osittain. Kaupungin virkamiehillä tai sosiaalitoimella ei kuitenkaan käytännössä ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa isännöitsijöiden tekemiin asukasvalintoihin, vaikka isännöitsijät ovat olleet velvollisia ilmoittamaan kaupungille tekemänsä asukasvalinnat. Neljää yhtiötä Määrlahdessa ja kahta Rauhalassa isännöivän Kiinteistö Memon isännöitsijä Peter Antas ei suoralta kädeltä muista, onko heidän taloyhtiöissään vielä asukasvalintoihin vaikuttavia rajoituksia.
-Olemme ilmoittaneet asukasvalinnoista kootusti kaupungille. En muista että niistä olisi koskaan syntynyt erimielisyyttä kaupungin kanssa, Antas sanoo.
Antaksen mukaan myös Memosta kysytään päivittäin vuokra-asuntoja, joita yhtiöllä on yksiöstä neljän huoneen ja keittiön huoneistoihin.
Konsulttiapua selvitykseen
Carita Ekströmin tehtävälista on pitkä. Ensin pitäisi saada selvää siitä, missä ja minkälaisia asuntoja Loviisassa ylipäätään on vuokrattavana.
-En ole käynyt vielä monessakaan kohteessa, eikä minulla ole mitään selkeitä listoja tai kuvia asunnoista. Olisi erittäin tärkeää, että nämä tiedot olisivat myös hakijoiden saatavilla.
Jonkinlainen ratkaisu pitäisi löytyä myös siihen, kuinka asuntoja jatkossa voitaisiin jakaa selkeämmin ja yhdenmukaisemmin perustein.
-Kyllä meillä mielestäni pitäisi olla mahdollisuus vaikuttaa enemmän asukasvalintoihin, koska olemme kuitenkin kiinteistöjen omistajia, joissakin jopa 100-prosenttisesti. Nyt tilanne on erittäin sekava, Ekström sanoo.
Edellä mainitun selventämiseksi Ekströmin tehtäviksi on listattu Loviisan kaupungin konsernin kiinteistöyhtiöiden fuusioselvityksen valmistelu. Tämän lisäksi Ekströmin tehtävänä on muun muassa yhdenmukaistaa vuokranmääräytymisperusteet, hakea valtion tukia, kantaa vastuu energia- ja korjausavustuksista sekä laatia Loviisalle asuntopoliittinen ohjelma. Tässä Ekströmillä on apuna Finnish Consulting Groupin alue- ja elinkeinokehitykseen perehtynyt konsultti Taina Ollikainen.
-Asuntopoliittisen ohjelman pohjaksi selvitetään muun muassa asuntotarve Loviisassa, mihin ja minkälaisia vuokra-asuntoja Loviisassa tarvitaan. Selvityksessä on haastateltu monia tahoja, muun muassa Posintran, YIT:n, Esperin ja Medonen edustajia ja isännöitsijöitä, Ekström sanoo.
Ollikainen ei tässä vaiheessa osaa tarkemmin sanoa, minkälaisia toimenpiteitä tilanne vaatii.
-Olemme nyt selvitelleet lähtötilannetta, ja elokuun kokouksessa on tarkoitus antaa väliraportti. Kokouksessa kuullaan eri osapuolten mielipiteitä ja niistä käydään keskustelua. Kehittämistarvetta kyllä varmasti on, Ollikainen sanoo.
Tilannetta selvitetään myös verkkosivuilta ja kirjastoista löytyvän asukaskyselyn avulla, ja sen on tarkoitus valmistua syys-lokakuun vaihteessa. Kysely on tarkoitettu kaikille loviisalaisille, myös omissa taloissaan asuville, ja sillä selvitetään muun muassa asukkaiden viihtyvyyttä Loviisassa.
Etsivä voi myös löytää
Loviisan vuokra-asuntoja isännöi kolme ulkopuolista isännöintitoimistoa. Kiinteistö Memon taloyhtiöitä ovat Lov-As Linnunrata 36:ssa, Loviisan Vatro Seppäläntie 26:ssa, Siknätet, Neutronborg ja Stenborg Nordenkiöldintiellä ja Wahlborg Ramsayntie 3:ssa. Liljendalissa ja Pernajassa sijaitsevia asuntoja isännöi Isännöinti-Moduli Oy ja Kiinteistö Oy Ruotsinpyhtään vuokrataloja Wila-Maa Oy. Suoraan kaupungilta haettavia vuokra-asuntoja on Ruukissa, Tesjoella, Liljendalissa, Pernajassa ja Loviisan keskustassa. Vaihtoehtoja siis on, jos ne vain löytää. Eija Lindström asuu jo kolmatta kertaa Memon isännöimässä Linnunrata 36:ssa.
-Tämän kolmannen kerran muutin tähän vuonna 2005, ja viihdyn edelleen oikein hyvin. Tämä on lähellä palveluja, ja toisaalta on ihan kuin asuisi maalla, Lindström iloitsee.
Edellisen kerran Lindström asui yhtiössä tyttärensä kanssa, mutta nyt molemmilla on oma asunto eri rapuissa. Myös vuokrat ovat Lindströmin mielestä kohtuulliset.
-Vuokra on noin 8 euroa neliöltä. Talo on myös hyvässä kunnossa, asunnot remontoitiin muistaakseni vuona 2004.
Vuokra-asuntoja voi tiedustella myös Itä-Uudenmaan kiinteistövälityksestä sekä VVO:lta, jolla on Loviisassa kaksi taloyhtiötä, Loviisanlinna Ramsayntie 7:ssä ja Ulrikaborg Ramsayntie 5:ssä.
Susanna Heiska
Toimitus
Lisää Facebook-seinällesi
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|