Andreas Amberg on
nuorten rallin Suomen mestari 01.04.2011
Andreas Amberg pääsee vauhtiin, kun saa kypärän päähänsä.
Andreas Amberg on kasvanut Lapinjärven Heikinkylän mutkaisen tien varressa, mutta se ei nuoren mestarin mukaan ole syy harrastuksen valintaan.
-Sain ensimmäisen peltoautoni 11-vuotiaana, ja sillä ajettiin vain tuossa pellolla, Amberg kertoo.
Ja totta se on, ilman ajokorttia tai edes riittävää ikää saa ajaa, kunhan paikka on muulta liikenteeltä suljettu. 15-vuotiaana Amberg sai ensimmäisen Ford Escortinsa, ja ajoi sillä ensimmäisen rallisprintinsä Kouvolassa. Kuusi vuotta myöhemmin hän on rallin nuorten sarjan Suomen mestari, ja kilpailut senkun kovenevat.
Ensimmäinen vuosi SM2:ssa
Amberg on ehtinyt jo olla mukana monessa. Hän on voittanut myös Kerava-rallin ja ottanut kakkossijan B-junioreiden F-cupissa, ja sijoittunut hyvin monissa muissakin kilpailuissa.
-F-cupia olen ajanut muutaman vuoden. Se on Suomen suosituin rallisarja, jota ajetaan vanhemmilla autoilla. Olen myös mukana AKK:n eli ralliautoilun kattojärjestön valmennusryhmässä jo neljättä vuotta.
Tänä vuonna uusi haaste on siirtyminen SM2-sarjaan.
-SM2:ssa ei ole ikärajoja, ja siinä kilpailevat kaikki Suomen kovimmat rallikuskit, kuten Kalle Pinomäki.
Kuudesta osakilpailusta on ajettu kolme. Ensimmäinen oli tunturiralli tammikuun puolessa välissä.
-En ollut ikinä edes käynyt Rovaniemellä ja se oli kyllä aivan mahtava kokemus, vaikka ensimmäisenä päivänä jouduin keskeyttämään teknisen vian vuoksi. Toisena päivänä tuli seitsemäs sija.
Toinen osakilpailu oli helmikuussa Mikkelissä, ja sijoitus nousi yhdellä.
-Olen aina tykännyt ajaa talvella, kun lumipenkoista voi ottaa tukea, ja tiessä on selkeät urat. Kesäajo vaatii enemmän rohkeutta ja ajolinjojen hakemista.
Vuoden kolmas kilpailu Kouvolassa toi jo neljännen sijan, ja loput ajetaan kesällä.
-Vaikka olen tykännyt talvesta, niin viime kesänä meni kyllä niin hyvin, että odotan innolla sitäkin. Tässä sarjassa taso on niin kova, että ei ole varaa virheisiin. Jo ensimmäisestä mutkasta on ajettava täysillä.
Kroppa ja auto kuntoon
Rallin ajaminen vaatii paitsi hyvän auton, myös erinomaisen fyysisen kunnon.
-Lenkkeilen ja käyn kuntosalilla, ja tänä talvena olen myös hiihtänyt paljon.
Kuntoharjoittelun ja ajamisen lisäksi harjoitellaan ”yhteistä säveltä” eli nuotteja kartanlukijan kanssa.
-Ajamme ihan tavallisella autolla tavallisia teitä, ja yritän kuvailla reittiä ja mutkia kartanlukijalle, joka piirtää merkinnät paperille.
Myös Ambergin Honda Civic on kunnostettu vaatimusten mukaan.
- Tämä on melkein kuin kaupasta ostettu, mutta siihen on vaihdettu kilpaiskunvaimentajat ja moottorinohjausyksikkö ja lisätty turvavarusteita.
Jutustelumme keskeytyy vaikuttavaan moottorin jylinään, kun harvinaisen rauhalliselta ja järkevältä vaikuttava Amberg ajaa auton pihalle kuvattavaksi.
-Luonne muuttuu kun laitan kypärän päähän, mutta tietty rauhallisuus pitää aina säilyttää.
Tähän saakka onnettomuuksilta on paria ulosajoa ja katollaan pyörähtämistä lukuun ottamatta vältytty.
Susanna Heiska
Toimitus
Lisää Facebook-seinällesi
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|