Israelinmetsän tonteista vain muutama vuokraamatta 20.07.2010
Israelinmetsän rivitaloasunnot valmistuvat 15. syyskuuta.
Israelinmetsän tonteista on enää muutama vuokraamatta. Koskenkylän länsipuolella sijaitsevalla alueella on sekä täysin valmiita että rakenteilla olevia omakotitaloja. Pernajan entinen kunnanjohtaja Ralf Sjödahl on tilanteeseen varsin tyytyväinen.
-Kauppa on sujunut yllättävän hyvin. Muutamat rakentajat alkavat olla jo siinä vaiheessa, että voisivat lunastaa tonttinsa, mutta osassa paikoista ei ole vielä edes isketty lapiota maahan, kuvailee Sjödahl.
Rivitaloasunnot viimeistelyvaiheessa
Omakotitalojen lisäksi alueelle on valmistumassa rivitalokohde, johon kuuluu yhteensä 20 vuokra-asuntoa. Suuri osa rivitaloasunnoista on pieniä kaksioita tai yksiöitä, joiden keskimääräinen koko on 50,1m2. Jokaisessa asunnossa on myös sauna.
-Kotimaisin voimin tehdään. Alkaa olla listoitusta ja laatoittamista vaille valmista. Sitten päästään aloittamaan asfaltti- ja pihatyöt, sanoo BestGoods Finland Oy:n toimitusjohtaja Timo Horttanainen.
Töitä on paiskittu reippaalla tahdilla, sillä kuntafuusio viivästytti rakennusluvan saamista. Asuntojen on tarkoitus valmistua syyskuun 15. päivään mennessä.
-Pääsimme aloittamaan rakennustyöt vasta helmikuussa, vaikka metsät karsittiin jo viime vuoden puolella. Silloin alue oli vielä Pernajan kuntaa. Saimme kuitenkin toimenpideluvan, joten pystyimme aloittamaan louhintatyöt, kertoo Horttanainen.
Ylimääräistä louhittavaa onkin ollut yllättävän paljon.
”Kaikkihan tänne haluavat”
Rivitaloasunnot ovat menneet kuumille kiville eikä Horttanainen ole siitä yllättynyt.
-Kaikkihan tänne haluavat. Asunnot ovat lähellä Helsinkiä, kauniilla paikalla ja näyttävät todella hyvältä.
Yhteyshenkilö Tuula Kallio kertookin, että vain yksi asunto on varaamatta.
-Alun perin kaikki asunnot menivät, mutta myöhemmin tuli joitakin peruutuksia. Yksi on vielä jäljellä, mutta sitä emme ole vielä edes tarjonneet kenellekään, sillä ajattelimme pitää sen varalla. Asunnot valmistuvat syyskuussa, joten kiirettä ei ole, sanoo Kallio.
Katariina Luoma
Toimitus
Lisää Facebook-sivustolle
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|