Kuntaliiton lakimies tilinpäätösten yksikielisyydestä: ”Selkeästi toimittu toisin kuin olisi pitänyt” 02.07.2010
Kimmo Nykänen (ps.) kohahdutti valtuuston kokouksessa esittämällä Liljendalin tilinpäätöksen palauttamista uuteen käsittelyyn. Hänen esityksensä hävisi äänestyksessä.
Loviisan kaupunginvaltuusto käsitteli keskiviikkona vanhojen liitoskuntien tilinpäätökset ja tarkastuskertomukset. Liljendalin tilinpäätös oli ainoastaan ruotsiksi, Ruotsinpyhtään tilinpäätös vain suomeksi.
Suomen Kuntaliiton lakimies Juha Myllymäki pitää menettelyä vääränä:
–Kieliasiassa on selkeästi toimittu toisin kuin olisi pitänyt, sekä kielilainsäädännön että kaupungin hallintosäännön mukaan, Myllymäki sanoo.
–Yleisöllä, kaikilla kuntalaisilla, pitäisi olla mahdollisuus tutustua asiakirjoihin.
Myllymäen mukaan on kuitenkin vaikea arvioida, onko menettelyvirhe niin vakava, että päätös menisi nurin.
–Kauneuspisteitä tästä ei tule.
Hänen mukaansa tämäntyyppiset, kieliryhmien oikeuksia koskevat kysymykset on yleensä käsitelty kanteluina oikeusasiamiehen toimistossa.
–Joudutaan miettimään, onko valmistelu ollut riittämätön.
Lieventävänä seikkana Myllymäki pitää sitä, että yksikieliset asiakirjat ovat perua lakkautettujen kuntien ajoilta. Hän toivoo, että uusi Loviisa noudattaa jatkossa omaan hallintosääntöönsä kirjattuja periaatteita kaksikielisyydestä.
Loviisan kaupunginvaltuutettu Kimmo Nykänen (ps.) ehdotti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Esitys sai kokoussalissa aikaan kohahduksen, sillä lain mukaan valtuusto käsitteli tilinpäätöksiä viimeisenä mahdollisena päivänä. Äänestyksessä Nykäsen vastaehdotus hävisi luvuin 52-4. Nykäsen sekä Vesa Peltoluhdan ja Antti Väkevän (molemmat ps.), palauttamisen kannalla oli myös kokoomuksen Antti Pajari.
Nykänen perusteli palautusesitystään sillä, että hänen ruotsin taitonsa eivät riitä Liljendalin tilinpäätöstekstin ymmärtämiseen. Nykänen ei halunnut olla päättämässä asiaa, jota ei ymmärrä.
Myllymäen mukaan pykälään olisi voinut jättää eriävän mielipiteen.
–Nyt kaikki olivat päätöksen kannalla. Voidaan katsoa, että jos päätökseen on menty, ainakin enemmistö on saanut tarpeeksi tietoa.
Ryhmänkin esitys edellyttää kannatusta
Valtuuston kokouksessa erimielisyyttä sai aikaan myös kokoomuksen Kari Hagforsin pitämä ryhmäpuheenvuoro, jossa esitettiin huomautusta sekä kaupunginjohtajalle että kaupunginhallitukselle hyvän hallintotavan ja sisäisen valvonnan laiminlyönnistä kaupungin taloudenpidossa.
Valtuuston puheenjohtaja Mats Lobbas (r.) ei ottanut esitystä äänestykseen, koska esitystä ei kannatettu. Kokoomuslaiset katsoivat, että ryhmäpuheenvuoro sinänsä sisältää kannatuksen. Agneta Alm (r.) muistutti, että ryhmäpuheenvuoron sisältämästä kannatuksesta oli maininta vanhan Loviisan valtuuston työjärjestyksessä, mutta ei enää uuden Loviisan työjärjestyksessä.
Myllymäki toteaa, että valtuuston on toimittava voimassa olevan työjärjestyksen mukaan, varsinkin jos vanhasta menettelystä on poikettu.
–Ryhmäpuheenvuorot ovat oikeudellisesti yksittäisiä puheenvuoroja. Kannatus on mainittava erikseen.
Myllymäen mukaan ryhmäpuheenvuoron kannatusluonteelle voidaan antaa painoarvoa kirjaamalla siitä maininta työjärjestykseen.
Marita Itävuori
Lisää Facebook-sivustolle
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|