Kuningas saapuu Loviisaan Bastion Rosen herää henkiin 29.06.2010
Augustin Ehrensvärdin 300-vuotispäivä on huomioitu ohjelmassa. Kuvassa Ehrensvärdiä esittävä Juha Kaukinen.
Kuningas saapuu Loviisaan viikonloppua vietetään ensi lauantaina ja sunnuntaina 3-4.7. Varsinainen juhlakulkue ja markkinat järjestetään lautantaina, ja sunnuntaina juhlistetaan Ehrensvärdin 300-vuotispäivää. Juhlapäivän kunniaksi Rosenin linnoituksen rakennustyöt heräävät eloon.
Tämän vuoden tapahtuman erikoisuutena ovat lukuisat kansantanssiesitykset, joista vastaavat sekä paikalliset että ulkomaiset kansantanssiryhmät muusikoineen. Lovisa Folkdansaren ja Östra Nylands Folkdansdistriktin tanssiryhmien lisäksi tapahtumassa nähdään Itä-Uudenmaan kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaalin ulkomaisia vieraita Walesista, Virosta, Norjasta, Ruotsista ja Saksasta.
Kansantansseja ja keinulauluja
-Kansantanssi on ikiaikaista tanssia, jossa on mukana hyvinkin syvältä historiasta juontuvia asioita. Sitä voi pitää yhtälailla 1700-luvun kuin 2000-luvun asiana, kuvailee Kuningas saapuu Loviisaa -tapahtuman ohjaaja ja käsikirjoittaja Tuovi Putkonen.
Ohjelma alkaa lauantaina kello 10 markkinoiden avajaislaukauksella ja pormestarin markkinajulistuksella Aleksanterin pihassa. Kansantanssi- ja kansanmusiikkiesityksiä nähdään markkinahumun keskellä puolen tunnin välein.
-Tänä vuonna markkinoille on tulossa paljon 1700-luvun markkinamyyjiä. Kestää aina aikansa, että markkinamyyjät löytävät tällaiset tapahtumat kaikkien muiden kesätapahtumien joukosta ja huomaavat, että täällä kauppa käy, pohtii Putkonen.
Puoli kolmelta kansantanssiryhmät siirtyvät torille tervehtimään kuningasta. Noin 200-päinen juhlakulkue etenee Itäisen Tullikadun kautta Bastion Ungernille.
-Tänä vuonna kulkue tulee olemaan hyvin näyttävä. Kulkueeseen kuuluu kansantanssiryhmien ohella 1700-lukuyhdistyksen eli Loviisan Kaupungin Hywät Asukkaat ry:n jäseniä. Mukana on myös ihmisiä Hämeenlinnasta, Helsingistä ja Petroskoista, luettelee Putkonen.
Virallinen ohjelma alkaa Bastion Ungernilla kello 16, jolloin kansantanssi- ja kansanmusiikkiryhmät esiintyvät kuningas Adolf Fredrikille. Perinteisten kansantanssien välissä yleisöllä on mahdollisuus osallistua keinulaulujen laulantaan ja kokeilla paikallista kyläkeinua.
-Tässä kyläkeinussa saa keinua, sillä paikalla on virallinen keinumestari valvomassa toimintaa, huomauttaa Putkonen.
Janon tai nälän yllättäessä katsojat voivat turvautua kansantanssijoiden buffettiin, jossa on tarjolla mehun ja kahvin lisäksi myös nakkeja ja pullaa.
Päivä päättyy yhteiseen poloneesiin, johon myös yleisö saa osallistua.
-Lauantaipäivän juhla kestää noin puoli seitsemään riippuen poloneesin kestosta, toteaa Jaana Laine.
Ehrensvärd 300 vuotta
Sunnuntaina yleisö pääsee hämmästelemään Bastion Rosenin 1700-luvun aikaisia rakennustöitä Ehrensvärdin juhlavuoden kunniaksi. Paikalla olevat työmiehet lohkovat kiviä ja muuraavat linnoitusmuureja kello 13 alkaen. Paikalla on myös seppä, sotilaita ja piikoja huolehtimassa ruuan laitosta. Rosenin linnake on Kuningas saapuu Loviisaan -viikonlopulle uusi aluevaltaus, ja paikka vaatiikin hieman esivalmisteluja ennen varsinaista juhlapäivää.
-Kaupunki tulee leikkaamaan nurmet, joten tulette näkemään sunnuntaina ihan toisenlaisen alueen, lupaa Putkonen.
Kello 14 itse linnoitusten suunnittelija Augustin Ehrensvärd saapuu kuninkaan kanssa seuraamaan linnoitustöiden etenemistä.
-Onneksi tulin tarkistamaan linnoituksen kunnon tässä vaiheessa. Täällähän on ruoho niittämättä ja väki juhannuslomalla. Miehistä ja rakennustarpeista on jatkuva pula, joten edessä on kiireinen viikko, tuumii Ehrensvärdiä näyttelevä Juha Kaukinen.
-Paikalla on työhevonen kuljettamassa kiviä, ja sahausta ja kaivuuta on vähän joka nurkalla, luettelee Laine.
Tapahtuman aikana yleisöllä on mahdollisuus osallistua opastetulle kiertokävelylle Ehrensvärdinpolulla maksua vastaan.
-Opastus alkaa Bastion Ungernilta ja opastuksia on suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi, sanoo Laine.
Kuninkaanlammen kahvila on avoinna sunnuntaina koko tapahtuman ajan.
-Kello 16:30 kuulemme kuninkaan arvion linnoitusten kunnosta ja tapahtuma päättyy, summaa Putkonen.
Katariina Luoma
Toimitus
Lisää Facebook-sivustolle
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|