
|

LOVIISAN UUSIN SÄÄENNUSTE
|
|
|
|





UUTISIA MAAILMALTA

 Kaupunginjohtaja Kaleva ja valtuutettu Hagfors sopivat valehtelukiistansa 2010-09-09 09:29:06
|
TORIKAMERA

LUKIJAN KUVA

AURINKO NOUSEE/LASKEE

| Loviisan keskipisteen horisontissa | nousee | laskee | | Pe | 10.09. | 6:30 | 19:53 | | La | 11.09. | 6:32 | 19:50 | | Su | 12.09. | 6:35 | 19:47 |

GALLUPPI



|

|

|

|

PÄÄKIRJOITUS
| Turha etsiä syyllisiä tai sankareita 23.04.2010
Loviisalle kävi jälleen niin kuin on käynyt kolme kertaa aiemminkin 1980-luvulta lähtien. Hartaasti odotettu ja pitkään valmisteltu suurvoimalahanke kariutui jälleen viime metreillä. Lähimpänä uutta ydinvoimalaa Loviisa oli vuonna 1986, jolloin IVO:ssa oli jo tehty päätös 500 megawatin neuvostoliittolaisen VVER440-laitoksen rakentamisesta Hästholmeniin. Hanke kaatui Tshernobyliin. Sen jälkeen Loviisaan on ollut tulossa kaksi eri kertaa uusi ydinvoimala ja kerran käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitustila.
Tällä kierroksella Loviisaan oli tarjolla samaan aikaan peräti kolme miljardiluokan ydinvoimalainvestointia, joista saksalainen Eon savustettiin ensin pois varaamaltaan Atomitien tontilta. Sen jälkeen Fennovoima vetäytyi seudulta todettuaan, ettei kuntafuusion jälkeen enää saanut Loviisasta riittävästi kannatusta hankkeelleen. Loviisassa luotettiin kaikki yhden Loviisa 3-kortin varaan.
Loviisa on ollut ydinvoimapaikkakunta jo 1970-luvulta lähtien, ja on sitä vielä pitkään. Seuraava Hästholmenin virstanpylväs on vuoden 2027 kohdalla, jolloin 50 vuotta toimineen Loviisa 1 –yksikön käyttölupa umpeutuu. Vuonna 2030 on Loviisa 2:n määrä jäähtyä. Mahdollisuus 1960-luvun neuvostoliittolaisten reaktoreiden käyttöiän pidentämisestä ei houkuttele. Tosin ajatus 500 ihmisen työpaikan sulkemisestakin tuntuu vastenmieliseltä.
Tällä hetkellä kenelläkään ei ole varmuutta siitä aikooko Fortum vielä kerran yrittää saada lupaa Loviisa 3:lle, vai hakeutuuko se pysyvästi autuaammille rakennusmaille. Fortum valmisteli Loviisa 3-hanketta tällä kertaa noin kolme vuotta. Loviisa 3:a varten tehdyt laitosselvitykset ja hankesuunnitelmat ovat käypää kauppatavaraa vielä muutaman vuoden ajan. On todennäköistä, että Suomessa torjuttu Fortum osallistuu lähivuosina Olkiluoto 3:n ja 4:n lisäksi asiantuntijakonsulttina ja vähemmistösijoittajana joihinkin ulkomaisiin ydinvoimalahankkeisiin. Niitä arvioidaan käynnistyvän monissa Itä-Euroopan maissa.
Fortum tuskin haluaa suosiolla luopua markkinaosuuksistaan ja asiakkaistaan eli se hankkii kapasiteettinsa jostakin. Voi syntyä nurinkurinen asetelma, jossa Fortum ryhtyy lähivuosina tuomaan ulkomailla tuotettua ydinsähköään Suomen markkinoille.
Jotta ydinvoiman tuotanto jatkuisi Loviisassa keskeytyksettä nykyisten laitosten jälkeenkin, tulisi Fortumin saada rakentamislupa viimeistään vuonna 2016, jotta suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöönottoon jäisi riittävästi aikaa. Nykyisten laitosten korvaamisen kannalta Fortum oli nyt ehkä liian aikaisin liikkeellä, jonka vuoksi sen hakemus ehkä hylättiin.
Loviisan talouskehityksen kannalta Fortumin hakemuksen hylkääminen ei aiheuttane käännettä huonompaa suuntaan. Tuskin myöskään parempaan suuntaan. Elämä jatkuu kuten tähänkin saakka. Luvassa ollut piristysruiske jää nyt saamatta, mutta Loviisa 1 ja 2 –yksiköt jauhavat euroja kaupungille vielä 20 vuotta. Loviisan pitää nyt saada taloutensa kuntoon ilman uutta atomidopingia. Sen pitäisi olla mahdollista kaupungille, jonka tulokertymä asukasta kohden on maan suurimpia.
Fortumin luvan epääminen ei myöskään ole kenenkään loviisalaisen syytä eikä ansiota. Loviisa tuskin olisi saanut ydinvoimalaa, vaikka kaupungin johto olisi lobbannut ministereitä tehokkaammin tai vaikka paikalliset ydinvoiman vastustajat olisivat jääneet koteihinsa. Syyllisiä tai sankareita on turha etsiä kotijoukoista.
Jos Pekkarinen olisi Kekkonen
Hallituksen ydinvoimaratkaisussa Fortum ei siis jää kokonaan nuolemaan näppejään, sillä se omistaa TVO:sta ja sen kaikista reaktoreista noin neljänneksen osuuden. Siivu on perua 1980-luvulta, jolloin presidentti Urho Kekkonen pakotti teollisuuden ottamaan valtion voimayhtiön osakkaaksi ydinvoimalaansa. Kilpailuvirasto ja TEM ovat pitäneet Fortumin TVO-osuutta kilpailumielessä epäterveenä. Myös TVO on vierastanut Kekkosen käenpoikaa pesässään. Fortum ei tietenkään halua luopua kultamunistaan Olkiluodossa. Osa Fennovoiman osakkaista on aiemmin pyrkinyt ostamaan osuuksia TVO:sta, mutta kauppoja ei ole syntynyt.
Hallituksen ydinvoimalaratkaisu on määrä vahvistaa valtioneuvoston päätökseksi Vapun jälkeen. Jos Pekkarinen olisi Kekkonen, hän kutsuisi Fennovoiman, TVO:n ja Fortumin johdon pyöreän pöydän ääreen ja korjaisi 1980-luvulla syntyneen vääristymän. Fortumin pitäisi myydä lähes 900 megawatin TVO-osuutensa Fennovoiman suomalaisomistajille, jolloin hallitus antaisi luvan Loviisa 3:lle. Säästyisi arviolta puoli miljardia, jos Fennovoiman ei tarvitsisi ryhtyä saksalaisvoimin rakentamaan voimalaa neitseelliselle alueelle. Samalla ratkeaisi myös Fennovoiman pattitilanne käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksesta.
Se siitä. Nyt näyttää jo päivänselvältä, ettei näin tule tapahtumaan, sillä Pekkarinen on Pekkarinen eikä Kekkonen.
Arto Henriksson
Lisää Facebook-sivustolle
» Kirjoita Lovarin mielipidepalstalle tai kerro lisätietoja toimitukselle
|
|

|